Muu muita joiden mielestä ois kauheeta...

[haituvainen]

hankkia lapsia, seurustella (saati sitten edetä siitä pidemmälle), ostaa oma koti, hankkia koiria tms. huomattavan vaativia lemmikkejä?

oon tässä viimesen parin vuoden aikana vasta alkanu tajuamaan, että nuo asiat ei kiinnosta tippaakaan. oman asunnon nyt ehkä joskus voisin hankkia, mutta se on oikeestaan ainoo minkä noista nään todennäkösenä ja itteäni mahdollisesti miellyttävänä vaihtoehtona. toki miun ei näitä asioita tarviis millään tapaa perustella eikä ne kuulu muille, mutta sanon kuitenkin, että syynä erityisesti mukavuudenhalu ja tarve elää lähinnä itseä varten. ja no, ei kyllä yleensäkään ole mitään palavaa tarvetta toteuttaa noita elämässä.

kaipaan niin paljon omaa tilaa, rauhaa ja aikaa, ja sitä että voin tehä mitä haluan ja millon haluan. myös esim. matkustelu ois ihanaa ja että voin vaikka muuttaa extempore espanjaan jos haluan, miten se onnistuis noissa kuvioissa? jo pelkkä kumppani rajottais (pakko kuunnella toisen tarpeet ja ajatukset, tietenkin). koiria rakastan, mutta se sitovuus, kuinka paljon ne tarvii huomiota ja lenkitystä jne... väsyisin D:

lapsiin on tullu aika kielteinen olo, kun miulla on herkät korvat ja välillä tuntuu etten siedä sitä lasten mahdollista riehumista ja huutoa edes julkisilla paikoilla. kuormittusin todella paljon siitä että joku vaatis huomiota koko ajan ja tuntus että elämää menis hukkaan, kun on paljon muita asioita mitä tahon toteuttaa. tästä oon täällä joskus sanonutkin, mutta en enää muista tarkemmin enkä jaksa ettiäkään keskustelua :D

vituttaa vaan miten paljon yhteiskunta tuntuu tätä odottavan D: kauhulla ootan kun oon vähän vanhempi ja alkaa se kysely... nyt jo tälleen 18-vuotiaana sanoin luokkakaverille etten hanki lapsia ja oli aivan järkyttyny, että "etkö edes yhtä?" ja "etkö ollenkaan, mitä? :o"

vaikee selittää, mutta ehkä jopa helpottunu(?) olo kun tän on tajunnu, ettei miun tarvii tehä yhtään mitään mitä en halua :D samoin (menee vähän aiheen vierestä) ala mitä opiskelen on alkanu tuntua raskaalta, kun moni asia menny päin vittua oppilaitoksen puolelta jo pidemmän aikaa. siinäkin helpottaa se että jos ei asiat siellä ala järjestyä, niin oon aina vapaa lähtemään ja menemään minne tahansa.

 

[immortalem]

Pitkälti samanlaisia ajatuksia minullakin. Olen aina tiennyt, etten halua lapsia: en ensinnäkään pidä lapsista ja toisekseen kauhistuttaa ajatus olla vastuussa toisesta ihmisestä 18 vuoden ajan. Aina pitäisi miettiä lapsenkin etua päätöksiä tehdessä ja se kahlitsisi paikoilleen niin pitkäksi aikaa. En ylipäänsä halua luoda ketään tähän maailmaan, en minäkään olisi syntynyt jos olisin saanut siitä itse päättää. Yhteiskunnan oletus lisääntymisestä on vanhanaikainen ja se pitäisi unohtaa kokonaan.

Parisuhteessa oloa voisin ehkä joskus kokeillakin, mutta siinäkin pelottaa se, että toinen voi lähteä viereltäsi milloin tahansa ja ainoa sitova asia on luottamus toiseen. Luottamuksen kehittyminen vaatii omalla kohdallani niin paljon aikaa, että suhteeseen päätyminen nykyaikaisilla parisuhdemarkkinoilla näyttää omissa silmissäni miltei mahdottomalta. Parisuhde myös vaatii kompromisseja, kuten sanoitkin. En tiedä lähtisinkö siihen, olen niin itsekäs ja itsepäinen etten välttämättä pitkällä aikavälillä jaksaisi huomioida toisen mielipidettä kaikessa. Läheisyys ja kumppanuus olisi suhteessa plussaa, olisi mukavaa kokea tuntevansa toinen läpikotaisin ja olisi aina joku, keneen tukeutua vaikeina aikoina. Katsoo mitä tulevaisuus tuo tullessaan; ehkä löytyy joku, vaikka pärjään vallan hyvin yksinkin.

 

[hillasuo]

Oon aina aatellu "siis tietenki hankin miehen ja lapsia ja omakotitalon ja koiran" -tyylisesti, mutta tällä hetkellä tuntuu että haluaisin lähinnä opiskella, tehä töitä ja nauttia elämästä yksin :D

 

[Myrskyvaroitus]

Oon aina aatellu "siis tietenki hankin miehen ja lapsia ja omakotitalon ja koiran" -tyylisesti, mutta tällä hetkellä tuntuu että haluaisin lähinnä opiskella, tehä töitä ja nauttia elämästä yksin :D

Mulla vähän sama :D
Tosin mulla tullee ton ajatuksen jälkeen aina se et "no hankin ne sitten joskus kahenkymmenen vuojen päästä tai sit ku sattuu tulemaan vastaan" xD
Mut muuten joo itekki aion kyllä vaa opiskella, mietin välillä et miten ihimeessä mun iskä ja äiti meni naimisiin ja sai lapsia niin nuorena :') (iskä oli 18 ja äiti 21)

 

[hillasuo]

Mulla vähän sama :D
Tosin mulla tullee ton ajatuksen jälkeen aina se et "no hankin ne sitten joskus kahenkymmenen vuojen päästä tai sit ku sattuu tulemaan vastaan" xD
Mut muuten joo itekki aion kyllä vaa opiskella, mietin välillä et miten ihimeessä mun iskä ja äiti meni naimisiin ja sai lapsia niin nuorena :') (iskä oli 18 ja äiti 21)

Siis joo en käsitä miten munki äiti ja iskä on hommannu lapsia niin aikasin :D ne on alkanu seurusteleen ko äiti oli 18 ja iskä 26 ja mie synnyin kolme vuotta myöhemmin :DD

 

[haituvainen]

Pitkälti samanlaisia ajatuksia minullakin. Olen aina tiennyt, etten halua lapsia: en ensinnäkään pidä lapsista ja toisekseen kauhistuttaa ajatus olla vastuussa toisesta ihmisestä 18 vuoden ajan. Aina pitäisi miettiä lapsenkin etua päätöksiä tehdessä ja se kahlitsisi paikoilleen niin pitkäksi aikaa. En ylipäänsä halua luoda ketään tähän maailmaan, en minäkään olisi syntynyt jos olisin saanut siitä itse päättää. Yhteiskunnan oletus lisääntymisestä on vanhanaikainen ja se pitäisi unohtaa kokonaan.

Parisuhteessa oloa voisin ehkä joskus kokeillakin, mutta siinäkin pelottaa se, että toinen voi lähteä viereltäsi milloin tahansa ja ainoa sitova asia on luottamus toiseen. Luottamuksen kehittyminen vaatii omalla kohdallani niin paljon aikaa, että suhteeseen päätyminen nykyaikaisilla parisuhdemarkkinoilla näyttää omissa silmissäni miltei mahdottomalta. Parisuhde myös vaatii kompromisseja, kuten sanoitkin. En tiedä lähtisinkö siihen, olen niin itsekäs ja itsepäinen etten välttämättä pitkällä aikavälillä jaksaisi huomioida toisen mielipidettä kaikessa. Läheisyys ja kumppanuus olisi suhteessa plussaa, olisi mukavaa kokea tuntevansa toinen läpikotaisin ja olisi aina joku, keneen tukeutua vaikeina aikoina. Katsoo mitä tulevaisuus tuo tullessaan; ehkä löytyy joku, vaikka pärjään vallan hyvin yksinkin.

oih joo, tässä tuli monta hyvää pointtia mitä en maininnu :) oikeastaan kaikkiin noihin samaistun kyllä - esim. parisuhde tois toki omat hyvät puolensa, mutta vaakakupissa painaa huomattavasti enemmän ne huonot. deittikulttuurikin nykyään aivan syvältä...

ja tosiaan tuo 18 vuoden "pallo jalassa" -tilanne ei oikein houkuttele D: just kun kävin sukulaisten luona perjantaina ja jotenkin tuli puheeks tää lapsiasia yleensä, niin mie vaan sanoin etten hanki, ja äiti ja yks toinen sukulainen jotain selitti että "mutta saattaa se elämä yllättää" jne. (äitini siis kuulemma hyväksyy etten lapsia hanki, mut en jaksa kuunnella edes vitsillä mitään tuollasta, koska ei vaan tunnu yhtään omalta D:).

todellakin v*tuttaa tuo yhteiskunnan oletus, sen vois heittää syvälle maanrakoon ja samalla kaikki ennakkoluulot. "olet empatiakyvytön ja itsekäs", "lasten hankinta on jokaisen naisen velvollisuus" :DD ei käy järkeen millään tavalla mutta okei??

 

[KäveleväNakki]

Kyllä mulle joku kumppani kelpais, mutta ongelma on se, että mulla on niin kova tunteiden vajaavaisuus/empatiakyvyn puute että veikkaan ettei kukaan meikäläistä kovin kauaa kestäis, etenkin jos on vähänkään herkkä henkilö. En vaan osaa näyttää minkäänlaista hellyyttä ketään kohtaan, joten suhteet tuskin onnistuu. Niin ja mun maku kumppanin suhteen on niin kummallinen ja mulla on sellaset standardit että mikään ei kelpaa.

Lisäksi pitemälle eteneminen on ajatuksen tasolla on ok, mutta oikeassa elämässä en ymmärrä miksi se ketään kiinnostaa, miksi kukaan siitä nauttii, ja se on vaan ajanhukkaa mun mielestä. Lisäksi en vois hankkia lapsia, koska a) raskaana oleminen/synnyttäminen kuulostaa ihan hirveeltä, b) en osais pitää lapsista huolta, ja olisin niin huono äiti että eipä sillä lapsellä ois kovin hääppöset oltavat (kuten aiemmin mainitsin tunteiden/empatian puute)

Omakotitalo sen sijaan ois tosi jees, mutta ei oo varaa sellaseen vielä, tuskin tulee koskaan olemaan. Lemmikkejäkään ei voi hankkia kun oon niiden karvoille allerginen, ja en osais varmaan niistäkään ainakaan ihan yksin huolta pitää.

Kyllähän noi ois muuten jees, mutta kun ei vaan sovi noihin hommiin.

 

[Vikatikki]

Oon aina kammonnu noita asioita ja vaikka lemmikit, parisuhde ja oma talo tulikin niin lapsia ei ikinä. Seurustelukaan ei oo mulla ennen toiminu, tää on joku poikkeus kun halutaan samoja asioita elämältä niin en koe rajottavana tai ahdistavana. Lapset ois liikaa, haluan elää omilla ehdoilla.

 

[badassbish]

Aika sama fiilis mullakin. Mulle on yhteiskunnan ja perheen tahoilta aina tyrkytetty lasten hankkimista, korkeepalkkasta ammattii, omakotitaloo ja aviomiestä. Itte aioin opiskella jotaki sote-alaa, elää vuokralla, olla hankkimatta mitään lemmikkii (lapsista puhumattakaan) ja muodostaa sellasii ihmissuhteita, jotka hyvältä tuntuu

Tää taitaa olla hyvä hetki muistuttaa kaikkia siitä, että ihmissuhteet on yksilöllisiä eikä kahta samanlaista oo olemassa. Sä saat olla tai olla olematta just sellases ihmissuhtees kun haluat, oli se sitten pari- tai monisuhde ja luonteeltaan platoninen, romanttinen, seksuaalinen tai jotakin muuta. Yhteiskunta haluais kaikkien olevan mies&nainen-avioliitossa, mutta onneks nykyään somessa leviää muidenkin suhteiden toimintatapoi

 

[aviva]

Mä oon kokeillut sen omakotitalo, kissat, koirat, lapset, avioliitto jne. Se on mun juttu, mä haluan joskus vielä pikkusisaruksia mun lapsille ja kokea sen kaiken vielä uudelleen. Oikean ihmisen kanssa vaan, sellaisen joka osaa osoittaa rakkautta ja arvostusta. Mutta vaikka mun näkökulma poikkeaa täysin teidän muiden näkökulmasta, niin mä ymmärrän hyvin että ihmiset haluaa elää omannäköisensä elämän. Ei oo reilua tuputtaa sitä omaa elämäntyyliä muille, ei oo ok sanoa "kyllä se sinäkin vielä muutat mielesi kun kasvat isoksi" tms.

 

[haituvainen]

Mä oon kokeillut sen omakotitalo, kissat, koirat, lapset, avioliitto jne. Se on mun juttu, mä haluan joskus vielä pikkusisaruksia mun lapsille ja kokea sen kaiken vielä uudelleen. Oikean ihmisen kanssa vaan, sellaisen joka osaa osoittaa rakkautta ja arvostusta. Mutta vaikka mun näkökulma poikkeaa täysin teidän muiden näkökulmasta, niin mä ymmärrän hyvin että ihmiset haluaa elää omannäköisensä elämän. Ei oo reilua tuputtaa sitä omaa elämäntyyliä muille, ei oo ok sanoa "kyllä se sinäkin vielä muutat mielesi kun kasvat isoksi" tms.

jep, samaa mieltä kyllä, että elääpä kukakin elämänsä miten vaan, niin muiden tulee kunnioittaa sitä :) ja tää pätee just kaikkiin suuntiin, myös esim. niin päin että velat ei lähde arvostelemaan jos jollakin on lapsia jne.

en ymmärrä sitä että miks kukaan tuputtaa yhtään mitään elämäntyyliä muille, miten se on keltään pois miten muut elää... ja just tuo "kyllä se mieli vielä muuttuu", niin no, jollakulla se voi ehkä muuttua joskus, mutta osalla ei koskaan. ja se tuntuu tosi turhauttavalta että sitä jankataan, kun ei sillä oo mitään väliä muuttuuko mieli ajan kanssa vai ei D:

 

[Hydrangea]

Mulla tuli 25-vuotiaana pikkuhiljaa sellainen olo, että oon tehnyt jo kaiken mitä oon halunnut. Kokeiltu harrastukset, matkusteltu, opiskeltu, muutettu sinne tänne... Nyt on avomies, koira ja pieni tytär enkä koe että jäisin oikeastaan mistään paitsi. Päinvastoin, oon saanut kaikkien kolmen kautta paljon uusia kavereita ja kokemuksia.

 

[Tanssivapina]

Mä en oo ikinä halunnut lapsia ja en edes ajatellut omistuasunnon olevan oikea vaihtoehto ennen kuin vasta parikymppisenä kun olen kasvanut piireissä joissa kenenkään porukoilla ei ole ollut omistuasuntoa. Haluaisin omistusasunnon, koska musta tuntuu niin väärältä maksaa joka kuukausi jonkun toisen taskuun vaan siitä että mulla on katto pään päällä, varsinkin kun täällä Englannissa noi vuokranantajat on ihan aikaansaamattomia paskoja.

Kumppani mulla on, enkä tunne että hän rajoittaisi mua mitenkään. Tämän 5 vuoden aikana kun ollaan oltu yhdessä, olen saanut tehdä kaiken sem mitä olen halunnutkin. Me molemmat käydään ihan omilla ulkomaanmatkoilla kuin myös yhteisillä. Esim viimekesänä mä menin yksin moottoripylrällä festareille Ranskaan, Belgiaan ja Hollantiin, ja mun mies meni sitten kavereiden kanssa eri festareille Ranskaan.

Meillä on kissa joka tuo joka ikinen päivä niin paljon iloa mun elämään. Valittiin kissa lemmikiksi juuri siitä syystä että se ei vaadi päivittäisiä lenkkejä koska mä en millään jaksa kylmänä talviaamuna herätä super aikasin ulkoiluttamaan lemmikkiä ennen töitä ja sitten stressata 12 tunnin vuorossa että mites se lemmikki pääsee nyt lenkille. Meillä on onneksi hyvä kaveri joka asuu suht lähellä joka aina iloisesti ottaa meidän kissa hoivaan jos esim mennään miehen kanssa yhdessä matkalle. Meidän kissa tuntee sen ja sen kodin hyvin ja viihtyy siellä hoivassa.

Ja mä oon siis jo 32 ja yhä kuulen kuinka kadun jos en nyt hanki lapsia ja kuinka en koskaan tiedä mitä oikea rakkaus on jos en hanki niitä. 🙄

 

[Tulisydän]

Yhteiskunnan oletus lisääntymisestä on vanhanaikainen ja se pitäisi unohtaa kokonaan.

No, täähän se :D

Lisäksi en vois hankkia lapsia, koska a) raskaana oleminen/synnyttäminen kuulostaa ihan hirveeltä, b) en osais pitää lapsista huolta, ja olisin niin huono äiti että eipä sillä lapsellä ois kovin hääppöset oltavat

Kuulostaa samaistuttavalta...
Hädin tuskin osaan itsestänikään huolehtia, niin miten sitten jostain avuttomasta pikkuotuksesta, joka kaipailee huomiota päivin, öin, ja ravintoakin vaatii pahimmillaan monta kertaa vuorokaudessa??? Mieluummin otan vastuulleni vaikkapa... ruukkukaktuksen tai jonkun.

 

[Tulisydän]

(kuvitteellinen, varsin todennäköinen tilanne)

lapsi: Äiti, mulla on nälkä!
minä: Joo, oota, mää piirrän/neulon/kirjoitan eka nopee tän yhen jutun loppuun! Sitten teen sulle ruokaa.
(kahden ja puolen tunnin kuluttua)
lapsi: Äitiiiii... Niin, siis millon sää annat sitä ruokaa?!?
minä: Ai, oho, hups! Miten se aika nyt noin hujahti? Öh, juu, voisihan sitä tosiaan jotain apetta pöytään alkaa laittamaan...