teus
wompwomp
- Liittynyt
- 3.6.2021
- Viestejä
- 75
- Reaktioarvo
- 124
pohjustusta : Mä olin joskus osana sellasta tyttöporukkaa, josta mut yhtäkkiä vaan syrjittiin pois. Syytä en koskaan saanut tietää, mutta heidän käytös ja se mitä rivien välistä luin, oli ettei mua kaivattu enää joten lähdin itse. Kukaan ei kysyny miksen enää ollut heidän kanssaan. Noh eräs poika kuitenkin kysyi että oonhan kunnossa ja meistä muodostui tosi hyvät kaverit ja oltiin läheisiäkin. Tai siltä se ainakin vaikutti. Kuitenkin jossain vaiheessa huomasin, ettei tämäkään ihminen musta oikeasti välitä, ja että hän kohtelee mua paljon paskemmin kuin ketään muuta. Tajusin lähteä siitäkin kaveruudesta, koska se ei todellakaan ollut hyväksi mulle, joka oltiin just syrjitty pihalle edellisestä porukasta, ja mä vaan kaipasin jotakuta, kelle puhua ja kehen luottaa. Olin sitten pitkän aikaa aivan yksin, ja mietin asioita, vaikka kaikesta itteeni syytinkin. Jossain vaiheessa siirryin sitten sellaseen "syrjittyjen porukkaan", jossa mut otettiin vastaan, eikä annettu heti lähtöpasseja. Siinä oli ihan hyvä olla, oli joitain ihmisiä kelle puhua ja keiden kanssa silloin tällöin koulussa viettää aikaa. Yhdestä tän porukan tyypeistä muodostu sitten mulle sellanen, kehen aina tukeuduin ja kenen kanssa koulussa vietettiin paljonkin aikaa yhdessä, ja välillä vapaa-ajallakin soiteltiin. Noh, kun vihdoin olin alkanut pääsemään noista kahdesta vähän epäonnistuneemmasta ihmissuhteesta yli, ja olin lopettanut itseni syyttämisen näistä ja hyväksynyt asiat ja käymään oikeasti läpi niitä. Niin sitten tämä henkilö johon olin omalla tavallani tukeutunut, käytännössä käytöksellään kertoi, ettei häntä kiinnosta olla tekemisissä mun kanssa. Otin tän asian ehkä hieman dramaattisesti, mutta se tunne oli niin vahva, kun tuntu että haavat joita oon parannellu ois taas revitty auki. Mulle ois taas sanottu se ettei mua huolita ja et mussa on yksinkertaisesti jotain niin päin persettä, ettei mun kanssa voi kukaan olla. Tää henkilö myös tiesi, että mulla on ollut vähän tämmöstä historiaa, mut on vaan niin väliaikainen olo. Mä oon sellanen, jonka kanssa ollaan kavereita, kunnes löydetään joku parempi.
Mä siis mietin tässä sitä, että miks mitkään kaverisuhteet ei kestä ja miks tuntuu siltä, että kaikista mua ollaan jollakin tasolla syrjimässä pois. Onko mussa oikeasti jotain pahasti vialla, jonka takia mun kaa kaveeraaminen on mahdotonta tai jotain, miksi mut pitää aina syrjiä lopulta pois. Enkö vain osaa lukea rivien välistä oikein, vai vihataanko mua oikeasti. Kun mä en ihan oikeasti tiedä miksi. Mä tiedän että olen vähän tai aika dramaattinenkin, mut miks mulle on aiheutettu sellanen olo, ettei musta pidetä ja ettei mua kaivata. Aiheutanko mä itse sen itselleni tällä dramaattisuudellani. Onko vika oikeasti vain mussa.
Mulla ei siis ole ala-asteen ekojen luokkien jälkeen ollut yhtäkään onnistunutta kaverisuhdetta, josta ei oltais syrjitty pois. Ainoa ihmissuhde, joka tähän asti on kestänyt on vuosi sitten tavattu poikaystävä, joka onkin ainoa omanikäiseni kehen olen enää yhteydessä.
Mä siis mietin tässä sitä, että miks mitkään kaverisuhteet ei kestä ja miks tuntuu siltä, että kaikista mua ollaan jollakin tasolla syrjimässä pois. Onko mussa oikeasti jotain pahasti vialla, jonka takia mun kaa kaveeraaminen on mahdotonta tai jotain, miksi mut pitää aina syrjiä lopulta pois. Enkö vain osaa lukea rivien välistä oikein, vai vihataanko mua oikeasti. Kun mä en ihan oikeasti tiedä miksi. Mä tiedän että olen vähän tai aika dramaattinenkin, mut miks mulle on aiheutettu sellanen olo, ettei musta pidetä ja ettei mua kaivata. Aiheutanko mä itse sen itselleni tällä dramaattisuudellani. Onko vika oikeasti vain mussa.
Mulla ei siis ole ala-asteen ekojen luokkien jälkeen ollut yhtäkään onnistunutta kaverisuhdetta, josta ei oltais syrjitty pois. Ainoa ihmissuhde, joka tähän asti on kestänyt on vuosi sitten tavattu poikaystävä, joka onkin ainoa omanikäiseni kehen olen enää yhteydessä.
Viimeksi muokattu:
