omaperäinen
Uusi
- Liittynyt
- 21.10.2022
- Viestejä
- 12
- Reaktioarvo
- 15
perheeni menee siis aina joka kesä laiva reissulle Ruotsiin, ja nää reissut on aivan päivän helvettiä joka kerta. Isäpuoleni ja äitini menevät juomaan yöllä ja palaavat aamuyöllä aivan humalassa ja riitelevät juuri oven toisella puolella. Oon siis toisiksi nuorin perheessäni, ja näillä reissuilla oon ollut n. 9-14 vuotias. Nuorempi veli on seitsemän vuotta nuorempi ja loput sisaruksista ovat 2-5 vuotta vanhempia. Kaikki ollaan siis oltu todella nuoria.
Heidän tappelu on ollut niin helvetin kovaa että siihen on joutunut naapurissa olevat kundit puuttumaan ja laivan vartija on vienyt isäpuoleni putkaan rauhoittumaan. Sieltä joskus tullut sossuilmoitukset yms. Nää ei siis ikinä ole ollut hyviä muistoja. Viimeisellä laiva reissulla oli juuri tappelua, isäpuoli vei meidät maihin katsomaan kauppoja ja syömään sillä välin kun äitini oli jätetty hytin lattialle nukkumaan (ja oli kokonaisen viina pullon siinä vetänyt itekseen ku heräs). Kun sieltä lähettiin niin autossa alkoi taas helvetinmoinen tappelu. Auto pysähdettiin ja he menivät ulos huutomaan ja kiljumaan toisilleen.
Pikkaset traumat jäänyt, heh.
Mutta siitä huolimatta, mennään siihen pointtiin. Pari kuukautta sitten äitini, isäpuoleni ja pikkuveljeni (9) menivät laiva reissulle Viroon. Minut jätettiin koiravahdiksi yksin kotiin (eikä se haitannut ollenkaan :D) eli käytin koiran ja annoin sille ruokaa. Kun he sieltä palasivat, kaikki oli iloisia. Kukaan ei ollut humalassa, en ees haistanut alkoholia heissä ja pikkuveljeni oli todella onnellinen.
Mutta silti, olen helvetin katkera veljeäni kohtaan sen takia. Miks me muut saadaan helvetisti traumoja heidän takia, mutta pikkuveljeni saa hyviä muistoja? En tiedä onko se juuri katkeruutta veljeäni vai vanhempiani kohtaan, mutta en sille voi mitään. Ja tiedän ettei se ole ollenkaan hänen syytään. Aina kun juttelen äitini kanssa ja nämä reissut tulee puheeksi joskus, hän vaan nauraa "haha teillä on varmaan paljon traumoja" niiku no shit? En tiennytkään. Ja miksi meidän traumoille pitää nauraa? Mitä hauskaa niissä on? Okei sori tuun vähän vihaseks ku kirjotan lmao. Pahinta tässä on se kun äitini kertoi mulle yks päivä ettei muista ollenkaan lapsuuttani. Menin siinä vähän sanottomaksi, koska hän kyllä muistaa kaiken veljistäni.
Hän ei ehkä muista, mutta mä muistan kaiken. Muistan kun hän oli humalassa kun vietettiin kaksin aikaa elokuvateatterissa. Tai kun sossut haki meidät pois yks kerta ja vei meidät isällemme. Tai kun hän oli humalassa ja pois kotoa kokonaisen viikon, ja mietin silloin 10-vuotiaana että aikooko hän koskaan tulla takaisin. Nyt kun tätä katson taaksepäin, ei se ole pelkkää katkeruutta. Se on viha äitiäni ja isäpuoltani kohtaan. Ja vaikka sanoin noi kaikki jutut äidistäni, kyllä häntä silti rakastan. Ja hän ei ole aina paha, hän on hyvä äiti silloin kun hän ei ole humalassa.
Anyway, kiitos kun luitte mun rantin lmao oli pakko saada se ulos jonnekkin.
Heidän tappelu on ollut niin helvetin kovaa että siihen on joutunut naapurissa olevat kundit puuttumaan ja laivan vartija on vienyt isäpuoleni putkaan rauhoittumaan. Sieltä joskus tullut sossuilmoitukset yms. Nää ei siis ikinä ole ollut hyviä muistoja. Viimeisellä laiva reissulla oli juuri tappelua, isäpuoli vei meidät maihin katsomaan kauppoja ja syömään sillä välin kun äitini oli jätetty hytin lattialle nukkumaan (ja oli kokonaisen viina pullon siinä vetänyt itekseen ku heräs). Kun sieltä lähettiin niin autossa alkoi taas helvetinmoinen tappelu. Auto pysähdettiin ja he menivät ulos huutomaan ja kiljumaan toisilleen.
Pikkaset traumat jäänyt, heh.
Mutta siitä huolimatta, mennään siihen pointtiin. Pari kuukautta sitten äitini, isäpuoleni ja pikkuveljeni (9) menivät laiva reissulle Viroon. Minut jätettiin koiravahdiksi yksin kotiin (eikä se haitannut ollenkaan :D) eli käytin koiran ja annoin sille ruokaa. Kun he sieltä palasivat, kaikki oli iloisia. Kukaan ei ollut humalassa, en ees haistanut alkoholia heissä ja pikkuveljeni oli todella onnellinen.
Mutta silti, olen helvetin katkera veljeäni kohtaan sen takia. Miks me muut saadaan helvetisti traumoja heidän takia, mutta pikkuveljeni saa hyviä muistoja? En tiedä onko se juuri katkeruutta veljeäni vai vanhempiani kohtaan, mutta en sille voi mitään. Ja tiedän ettei se ole ollenkaan hänen syytään. Aina kun juttelen äitini kanssa ja nämä reissut tulee puheeksi joskus, hän vaan nauraa "haha teillä on varmaan paljon traumoja" niiku no shit? En tiennytkään. Ja miksi meidän traumoille pitää nauraa? Mitä hauskaa niissä on? Okei sori tuun vähän vihaseks ku kirjotan lmao. Pahinta tässä on se kun äitini kertoi mulle yks päivä ettei muista ollenkaan lapsuuttani. Menin siinä vähän sanottomaksi, koska hän kyllä muistaa kaiken veljistäni.
Hän ei ehkä muista, mutta mä muistan kaiken. Muistan kun hän oli humalassa kun vietettiin kaksin aikaa elokuvateatterissa. Tai kun sossut haki meidät pois yks kerta ja vei meidät isällemme. Tai kun hän oli humalassa ja pois kotoa kokonaisen viikon, ja mietin silloin 10-vuotiaana että aikooko hän koskaan tulla takaisin. Nyt kun tätä katson taaksepäin, ei se ole pelkkää katkeruutta. Se on viha äitiäni ja isäpuoltani kohtaan. Ja vaikka sanoin noi kaikki jutut äidistäni, kyllä häntä silti rakastan. Ja hän ei ole aina paha, hän on hyvä äiti silloin kun hän ei ole humalassa.
Anyway, kiitos kun luitte mun rantin lmao oli pakko saada se ulos jonnekkin.
