Hyvää jussia!

immortalem

Antikristus
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
25.3.2021
Viestejä
5,162
Reaktioarvo
5,487
Menen vanhempieni luokse (siellä on ilmalämpöpumppu, ah mitä luksusta). Todennäköisesti käydään uimassa ja grillaillaan.
 

redneck276

Asiantuntija
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
718
Reaktioarvo
422
Hyvää juhannusta. En tee juuri mitään, päivä muiden päivien joukossa.

Viime vuoden juhannuksena piti mennä näyttäytymään yhdelle sukulaiselle, mutta ei saatu siirtokilpeä autoon vaikka lain mukaan olisi pitänyt, busseja ei kulkenut sinne, pyörällä hengenvaarallista lähteä ja liian pitkä matka, taksit ei lähde mistään kaukaa hakemaan jne. Käytiin se matka vihdoin pari viikkoa sitten kun saatiin kyyti tutulta. Tosin kaikilla tuntemammilla ihmisillä todella pieniä autoja, joko kaksi paikkaisia lava-autoja tai sitten vaan kuski +4 matkustajaa kotteroita. Eli yhden piti jäädä kotiin, toisaalta kyllä hyvä että joku jäi talon vahdiksi. Päästiin perille ja hautausmaalta löytyi että sukulainen oli kuollut viime vuonna. :confused: Huoh. Ei edes tiedetty missä asuivat, mutta ennakkoon selvitettyjen tietojen avulla löydettiin perille ja sen vaimo löytyi kotoa. Saatiin siltä jotain tietoja, mutta loput tiedot on mennyt sen miehen mukana hautaan. Enempää en avaa mistä kyse. Todella hyvä tuuri että sen vaimo oli ulkona. Vanha ihminen ei välttämättä olisi uskaltanut avata ovea.
 

KäveleväNakki

Mysteeri
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,947
Reaktioarvo
1,434
Menen vanhempien ja veljen kanssa mökille, varmaan meidän tuttavatkin tulee sinne. Luultavasti grillataan, saunotaan, juodaan kaljaa ja kuunnellaan musiikkia.
 

Hydrangea

Asiantuntija
Liittynyt
13.4.2023
Viestejä
482
Reaktioarvo
256
Tultiin mun vanhemmille, tehdään burgereita ja sisko leipoi mansikka-toffeepiirakan. Huomenna nähdään sitten kaveriperheitä.
 

hillasuo

Asiantuntija
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
2,662
Reaktioarvo
1,031
Kotona vaan :D

En uskalla testata että myytäiskö mulle redbullia :DD
 

Minkelii

Lempeä kissojen palvelija
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
4,446
Reaktioarvo
3,134
Oon kotona ja itseni kanssa. Mietin että jaksaisko illalla pyörähtää baarissa yhdellä.
 

Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,751
Reaktioarvo
6,565
Hyvää juhannusta

En tee varmaa mittää ku makaan tavalliseen tapaan sängyssä :D
Kyl me jotaki makkaraa paistetaan tms mut ei muuta erityisempää
 

annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,482
Reaktioarvo
2,355
Paistelin tuossa päivällä lettuja, meinattiin grillata, mutta alkoikin satamaan, joten lasagne uuniin!
 

aviva

Asiantuntija
Liittynyt
17.12.2021
Viestejä
1,931
Reaktioarvo
936
Juotiin eilen nätisti, huomenna töihin ja sitten meinaan ylipukeutua kun on grillibileet
 
Ylös Pohja