Syvälliset Edelliset elämät

KäveleväNakki

Mysteeri
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,947
Reaktioarvo
1,434
En tiiä mihin kategoriaan tää pitäis laittaa, mutta laitoin nyt tänne, kun osa halusi kuulla tästä aiheesta.
Uskotteko siis edellisiin elämiin ja niiden mahdollisuuteen, tai onko täällä joku muukin joka uskoo taikka tietää olleensa täällä ennekin? Ite oon uskonut pienestä saakka kaikkeen ns yliluonnolliseen, myöskin edellisiin elämiin ja ainakin uskon että olen täällä kerran ennenkin ollut.

Muistan siis olleeni edellisessä elämässä osana jonkinlaisessa rikollisjengissä arviolta 1920-luvulta 40-luvulle. Uskon myös että kuolin vuonna 1944, (en kuitenkaan ihan varmaksi voi sanoa, mutta se numero on seurannut mua ihan pienestä saakka, ja aina olen sen ajatellut vuosilukuna.) kun meikäläistä ammutiin konepistoolilla rintakehän alueelle, ja tiputettiin auton kyydistä tienposkeen.
Mulla näkyy siis rintakehässä noin 7 vaaleaa arven tapaista pistettä joista osa on kuoppamaisia, silleen että osassa niissä oikeen tuntuu sellanen lommo, jotka menee vähän mutkitellen alhaalta ylöspäin, ja joita voisi verrata luodinreikiin. Muistan että oon ihan pienenä jo miettinyt että mitä ihmeitä ne on, kun ei ole tuossa kohtaa mitään haavoja ikinä ollut. Itsellä on myös tällaisia hämäriä muistoja/flashbackeja ollut tietynlaisessa tilassa joskus, esim. muistan nähneeni vanhantyylistä kaupunkimaisemaa sekä autoja ja muistan pitäneeni päällä tummanharmaata pukua, ja joskus olen jopa kuullut ammuttavan aseella ja jotain muuta mekkalaa.
Tämä voisi ainakin selittää miksi olen niin kiintynyt 1900-luvun alun filmeihin, musiikkiin, autoihin, arkkitehtuuriin ja vaatteisiin.

Oon siis todella huono selittämään asioita, mutta toivon että tästä nyt joku saa jotain selvää.
 
Liittynyt
5.2.2021
Viestejä
4,659
Reaktioarvo
5,133
Kiintoisaa.
Sanoin jo siellä aiemmassa keskustelussa uskovani jälleensyntymiseen. Se on osa uskontoani. Jotenkin tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että tämä olisi ensimmäinen elämäni. Olen lähes satavarma että olen ollut täällä aiemminkin. En välttämättä ihmisenä, tai ehkä olen. Pointtini on se, että uskon olleeni täällä aiemminkin, mutten voi olla täysin varma siitä. Minulla ei ole konkreettisia todisteita asiasta.
 
Itse olen sitä mieltä että ihmisen sielu on vähän niin kuin ''kierrätettävissä'' jonka vuoksi jotkut ihmiset syntyy uudelleen. Uskon myös että sellaisella henkilöllä joka on kuollut ennenaikaisesti, väkivaltaisesti tai muuten traagisella tavalla on isoin mahdollisuus syntyä uudestaan.
 
redneck276

Asiantuntija
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
718
Reaktioarvo
422
Ihan uskottava, vaikka periaattessa mikään ei todista sitä. Jos 1900-luvun alussa olisi kertonut jollekin entisistä elämistä niin olisi varmaan viety hullujen huoneelle. D: Jos entiset elämät on mahdollisia, siinä on tosi ikävää se kun seuraavissa elämässä ei voisi muistaa niistä edellisistä juuri mitään.

Ihmisillä kuten itsellänikin tulee kyllä tunteita, joissa tuntee kuin olisi elänyt saman hetken joskus aiemmin, mutta en tiedä miten vahvana voi yhdistää jonkun nykymaailman hetken johonkin hämärään muistikuvaan menneestä jota ei olisi tässä elämässä elänyt.

---------------------------------------
Jos minulla on edellisiä elämiä, olen saattanut elää sitä elämää ainakin 50-60-luvulla ja kuolla auto onnettomuudessa?

Okei, tempaisin nopeasti hatusta kun miettii mistä sen voisi muodostaa. Joskus pienenä heräsin yöllä ja näin liikennevaloja vaikka olin siis herännyt (okei, joskus unet tulee kyllä todelliseenkin maailmaan pimeässä huoneessa, mutta se kesti hämmästyttävän kauan :D). Sitten olen pienenä jostain syystä pelännyt 50-60-luvun purkuautoja, enkä pystynyt olemaan niiden seassa ilman paniikkia. Voi olla myös että pienen lapsen mielestä ruosteiset vanhat rikkinäiset autot on ollut pelottavia, autoja voi myös kuvitella elävinä olentoina ja silloinhan elämä on sammunut kun auto on romuna ilman vanteita. :D

Sitten myös se että miksi joskus 4-vuotiaana autotapahtumassa olen itse valinnut vuoden 1958 ja 1959 autot joiden eteen haluan kuvattavaksi. Omituista että tuosta yli 10 vuotta eteenpäin ja nuo samat automallit on suosikkeita nykypäivänäkin. En siis silloin 4-vuotiaana tiennyt yhtään mitään minkä merkkisen auton eteen olen halunnut mennä kuvattavaksi, enkä nykypäivänä edes muistanut tuollaisia kuvia kun niistä tuli suosikkeja.

Sitten olen varmaan myös taistellut Vietnamin sodassa kun muistan jonkun oudon muistikuvan/näyn jostain ulkomaalaisesta. :D

Älkää ottako tätä mun tarinaa liian tosissaan. Ajan kuluksi tämän kirjoitin.😅
 
Itsekään en noita omia kokemuksiani ihan sataprosenttisen varmaksi voi sanoa, mutta tällä hetkellä se on järkevin selitys niille mun arville ja flashbackeille, mutta tällaisista asioista ei koskaan voi olla niin varma.
 
Liittynyt
20.4.2022
Viestejä
2,183
Reaktioarvo
949
en tiiä uskonko, mutta koulussa oli just buddhalaisuutta ja sitä uudelleensyntymistä :D:
ja nyt aloin miettiin että mitä jos ne on "oikeassa" ja kaikki syntyy uuelleen ja tää karmahomma ja kaikki??

miehän tässä sitten kärsisin mun edellisessä elämässä tekemien asioitten takia D:? ja jos oisin aikasemmin eläny paremmin oisin nyt jotenki paremmassa asemassa??

no joo, olipa monta kysymysmerkkiä??
 
Tuo kuulosti enemmän hindulaisuudelta. En ole kovin paljoa perehtynyt, mutta ilmeisesti siinä uskonnossa hyvää karmaa pyritään keräämään ja uudelleensyntyminen määräytyy sen mukaan, miten paljon karmaa on kerätty. Olen itse buddhalainen enkä usko, että entisen elämän teot vaikuttavat nykyiseen. Karma voi vaikuttaa vain tämän yhden elämän sisällä, silloinkin vaikutus on vähäinen. Karma ei ole rangaistus eikä palkkio, eikä myöskään ainoa syy, miksi asiat menevät niinkuin menevät.

Buddhalaisuuttakin tosin on niin monenlaista, niinkuin kaikkia uskontoja. Oma tapani uskoa ei ole se ainoa oikea, ei todellakaan. Luulen, että sovellan uskontoani hyvin paljon ja varmasti moni buddhalainen vaikkapa Aasiassa uskoo paljon oikeaoppisemmin kuin minä. Toisaalta Buddha itse kehotti tarkastelemaan opetuksia kriittisesti ja luomaan omat näkemyksensä, ei vain uskomaan sokeasti joka sanan. Siitä voisi päätellä, ettei oikeaa tapaa ole. On vain joukko erilaisia tapoja.

Toisaalta, nyt täytyy samalla sanoa tämäkin, uskon myös, että kuoleman jälkeen tapahtuvissa asioissa ei ole yhtä ainoaa oikeaa, vaan useita. En kiellä esimerkiksi taivaan ja kadotuksen olemassaoloa. Uskon, että niihin päätyvät ne ihmiset, jotka siihen uskovat. Samoin tuo hindulaisuuden samsara mitä kuvailin.

Meni nyt vähän aiheen vierestä mutta näin ajattelen, kummallista uskonsa selostusta heti sunnuntaiaamuna. :D
 
oho meni sekasin ko vähän samantyyliset uskonnot oli peräkkäin ja olin välissä pois koulusta😂😂

anteeksi tietämättömyydeni D:
 
persikkapyllykkä

pehmeä prinsessa
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.2.2021
Viestejä
1,403
Reaktioarvo
1,922
onpa mielenkiintonen keskustelu! D: mä uskon myös uudelleensyntymiseen ja sielunvaellukseen ja edellisiin elämiin. mä en itse muista mitään edellisistä elämistäni, jos niitä on ollutkaan - voiha seki olla, että sieluni on "uusi" D: mut joskus kieltämättä mietin, että oonkohan joskus aiemmin ollu täällä. voi seki olla, että en oo ollu ihmisenä olemassa vaan jonakin muuna.
 
Poistettukäyttäjänimi1405

Rotista haaveileva kelarotta
Liittynyt
9.2.2022
Viestejä
995
Reaktioarvo
523
En itse usko uudelleensyntymiseen tai edellisiin elämiin, mutta jos lähden leikittelemään tällä ajatuksella niin veikkaisin että mun edellisessä elämässä jossain oon ehkä kuollut kuristamalla, koska mua ahdistaa aivan kamalasti se että jokin asia koskee edes mun kaulaa tai muutenkaan. en kyllä tiiä mitä muuta tässä ois sit voinu olla :D
 
KäveleväNakki

Mysteeri
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,947
Reaktioarvo
1,434
en tiiä uskonko, mutta koulussa oli just buddhalaisuutta ja sitä uudelleensyntymistä :D:
ja nyt aloin miettiin että mitä jos ne on "oikeassa" ja kaikki syntyy uuelleen ja tää karmahomma ja kaikki??

miehän tässä sitten kärsisin mun edellisessä elämässä tekemien asioitten takia D:? ja jos oisin aikasemmin eläny paremmin oisin nyt jotenki paremmassa asemassa??

no joo, olipa monta kysymysmerkkiä??
Itse en juurikaan usko että jos on tehnyt paljon pahaa, niin syntyisi johonkin huonompaan asemaan seuraavassa elämässä, mutta eihän näistä tiedä.
 
KäveleväNakki

Mysteeri
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,947
Reaktioarvo
1,434
Tuo kuulosti enemmän hindulaisuudelta. En ole kovin paljoa perehtynyt, mutta ilmeisesti siinä uskonnossa hyvää karmaa pyritään keräämään ja uudelleensyntyminen määräytyy sen mukaan, miten paljon karmaa on kerätty. Olen itse buddhalainen enkä usko, että entisen elämän teot vaikuttavat nykyiseen. Karma voi vaikuttaa vain tämän yhden elämän sisällä, silloinkin vaikutus on vähäinen. Karma ei ole rangaistus eikä palkkio, eikä myöskään ainoa syy, miksi asiat menevät niinkuin menevät.

Buddhalaisuuttakin tosin on niin monenlaista, niinkuin kaikkia uskontoja. Oma tapani uskoa ei ole se ainoa oikea, ei todellakaan. Luulen, että sovellan uskontoani hyvin paljon ja varmasti moni buddhalainen vaikkapa Aasiassa uskoo paljon oikeaoppisemmin kuin minä. Toisaalta Buddha itse kehotti tarkastelemaan opetuksia kriittisesti ja luomaan omat näkemyksensä, ei vain uskomaan sokeasti joka sanan. Siitä voisi päätellä, ettei oikeaa tapaa ole. On vain joukko erilaisia tapoja.

Toisaalta, nyt täytyy samalla sanoa tämäkin, uskon myös, että kuoleman jälkeen tapahtuvissa asioissa ei ole yhtä ainoaa oikeaa, vaan useita. En kiellä esimerkiksi taivaan ja kadotuksen olemassaoloa. Uskon, että niihin päätyvät ne ihmiset, jotka siihen uskovat. Samoin tuo hindulaisuuden samsara mitä kuvailin.

Meni nyt vähän aiheen vierestä mutta näin ajattelen, kummallista uskonsa selostusta heti sunnuntaiaamuna. :D
Joo siis itsekin uskon että jokaiselle ihmiselle tuonpuoleinen on erilainen, riippuen ihmisen omasta maailmannäkemyksestä.
 
annimetall

Epävirallinen Viisuselostaja
Liittynyt
9.7.2021
Viestejä
2,482
Reaktioarvo
2,355
Uskon kyllä uudelleensyntymiseen. On jotenkin omituinen ajatus, ettei uskoisi. Se on niin luonnollisen tuntuinen konsepti. Edellisistä elämistäni en ainakaan vielä ole tietoinen, en tiedä, saanko niistä koskaan kiinni.
 
ted

Sorateiden virtuoosi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
1,009
Reaktioarvo
739
Uskon edellisiin elämiin

Oon ollut 1700-luvulla englantilainen merimies. Vähän sellanen oman tien kulkija, joka ei kunnioittanut mitään auktoriteetteja. Näin tähän liittyen näyn jossa olin satamassa ja joku äijä kuristi mua, ja luulen että se oli syy miks kuolin siinä elämässä

Sitten oon varmaan ollu joskus 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa tehtaassa töissä. Vanhat tehdastakennukset (varsinkin Finlayson) ja koneet on tosi pelottavia ja niistä tulee outo tunne, mutta samalla tosi kiinnostaa mua. Luulen että mulle on sattunu joku onnettomuus tehtaassa

Näin myös näyn Estonian uppoamisesta. Se oli uppoamisen vuosipäivänä (tajusin vasta jälkeenpäin), ja se näky oli tosi todellinen ja kuulin oikeesti niiden ihmisten huudon yms. Tuntuu et myös muistan sieltä jotain juttuja
 
No teikäläinen on sitten ehtinyt kierrellä vähän enemmän siellä sun täällä kuin minä!
 
ted

Sorateiden virtuoosi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
1,009
Reaktioarvo
739
No teikäläinen on sitten ehtinyt kierrellä vähän enemmän siellä sun täällä kuin minä!
Joo itekkin välillä ihmettelen että oon ehtiny tehdä kaikkee xD

Tulipa vielä pari juttua mieleen, joita en väsyneenä jaksanut kirjottaa.
Yhdessä metsässä oli sellanen kivikasa/muodostelma, joka näyttää siltä, että olis voinut olla joku uhraus-/tms paikka joskus muinoin. Kävin sit vähän tutkimassa minkälaiset energiat siitä lähtee, ja näin itteni seisomassa siellä rautakautisissa (?) vaatteissa ja joku tuli mun takaa aseen kanssa (en muista minkälainen ase, ehkä jousipyssy tms?)

Ja sitten on mun isoisovanhempien talo (nykyään autio), jonka muistan sellasena, miltä se näytti ennen remonttia, joka tehtiin kauan ennen mun syntymää. Oon siis nähny sen joskus lapsena (tässä nykyisessä elämässä), mutta en muista nähneeni sitä sellasena kuin se oli sillon (ja on nykyäänkin). Mutta sanotaan, että ihminen voi syntyä uudestaan samaan sukuun tai johonkin lähelle...

Nii ja sellanen vielä, liittyen tohon, että elin 1700-luvulla. Näin joskus haamun, joka oli pukeutunu 1700-luvun vaatteisiin, ja aloin jälkeenpäin miettiä, olisko se joku, jonka tunsin edellisessä elämässä

Hitto ku tää on mielenkiintonen aihe, voisin puhuu tuntikausia tästä xD
 
Joo, tästä kyllä riittää puhumista vaikka miten paljon, kun yleensä ihmiset pitää hulluna kun mistään tämmösestä edes mainitsee.
Itsellä taas tulee aina tosi vahvoja tuntemuksia pintaan ihan ilman syytä ja randomilla jos joitain jenkeissä kieltolain aikana tapahtuneita juttuja käsitellään jossain, esim joskus oli historian tunnilla aiheena.
 
redneck276

Asiantuntija
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
718
Reaktioarvo
422
Kaikki tässä ketjussa voi olla hulluja hyvällä tavalla, itseni siis mukaan lukien.😂

Itse en usko mihinkään jota ei tiede todista, mutta joku osa minusta sanoo aina että jos se onkin mahdollista? Päällimmäisenä aina mielessä aikakoneet. Ajassa matkustaminen ei ole mahdollista, mennyt on mennyttä ja tuleva tulevaa. Mutta olisi se kyllä siistiä matkata ajassa ja samalla myös paikassa. Olisi paljon paikkoja joita haluaisi nähdä. Ekana matkustaisin 30-, 50-, 60-, 70- ja 80-luvun amerikkaan. Sitten matkustaisin omassa kotikaupungissani 1800-luvulle aikaan ennen autoja, ja toki kiinnostaisi nähdä jokainen eri vuosikymmen tähän päivään mennessä. Kolmanneksi matkustaisin syntymävuoteeni, kiinnostaisi tietää millainen maailma oli ja miltä se näytti silloin vuonna 2002. Ei mikään vanha aika vuosi 2002, mutta tuossa ajassa on muuttunut oikeasti tosi paljon. Kehitys mennyt eteenpäin ja maisemat, etenkin kaupunkimaisemat tuppaa muuttumaan tuossa ajassa.

Muita asioita joita ei voi todistaa on se että onko muualla elämää kuin maapallolla? Järjellä ajateltuna se on hyvin mahdollista, mutta on epätodennäköistä että tulisi lentävälautanen josta tulisi pieniä vihreitä miehiä tutustumaan maahan. Kuitenkin esim. USA:ssa on paikka jossa on kerrottu käyvän avaruusolentoja ja se on kyllä todella vakuuttava juttu?!?!?!

Sittenhän on myös isojalat ja lumimiehet. Ei mitään varmoja todisteita, mutta silmännäkijät ja todisteet on kyllä hurjan vakuuttavia?!?!

Sitten on juuri nämä entiset elämät. Siihen voi myös rinnastaa että onko haamuja/aaveita olemassa? On kaikenmaailman haamujen metsästäjiä laitteineen. Eikös Suomessakin ollut joku ohjelma aaveen metsästäjistä? Useimmiten sanotaan että ihmiset jotka eivät ole saaneet tehtäväänsä päätökseen tai ovat kuolleet jollain tavalla traagisesti jäävät kummittelemaan maan päälle. Se on oikeasti pelottavaa miten joku voi havaita jotain sellaista laitteilla jota ei järjen mukaan voisi olla. Sanotaan myös että sisällä ollessa huoneen lämpötila laskee rajusti jos on hengen kanssa samassa huoneessa. Voi havaita myös jotain luonnotonta valojen vilkkumista tai esineiden/asioiden liikkumista jne. Nyt kun olen tätä kirjoittanut niin en uskaltaisi mennä enää nukkumaan jos asuisin vanhassa talossa. :D

Ei ollut tarkoitus romaania kirjoittaa, mutta kaiken tämän voi jättää myös lukematta. Huomaat tämän lauseen varmaan sitten tässä lopussa.:ROFLMAO:
 
Itse uskon melkein noihin kaikkiin edellämainittuihin hyvin vahvasti, kun on aina välillä haamuihinkin törmännyt ja näinpä kerran ties mitä lie kummia otuksia parin kaverin kanssa.
 
ted

Sorateiden virtuoosi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
1,009
Reaktioarvo
739
Joo, tästä kyllä riittää puhumista vaikka miten paljon, kun yleensä ihmiset pitää hulluna kun mistään tämmösestä edes mainitsee.
Itsellä taas tulee aina tosi vahvoja tuntemuksia pintaan ihan ilman syytä ja randomilla jos joitain jenkeissä kieltolain aikana tapahtuneita juttuja käsitellään jossain, esim joskus oli historian tunnilla aiheena.
Joo niinpä, monien mielestä kukaan järkevä ihminen ei puhu mistään tällasista. Mutta miten ne vois olla pelkkää keksittyä paskaa jos niin monella on kokemuksia?
Olispa hienoa saada joskus ihan tarkka tieto siitä kuka on ollut edellisissä elämissä, mutta ehkä sitä ei voi koskaan tietää.
Mua kans jollain tavalla kiinnostaa kyseinen aikakausi, tosin enemmän Suomen tapahtumat. Ehkä oon silloinkin ollu täällä
 
ted

Sorateiden virtuoosi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
1,009
Reaktioarvo
739
Kaikki tässä ketjussa voi olla hulluja hyvällä tavalla, itseni siis mukaan lukien.😂

Itse en usko mihinkään jota ei tiede todista, mutta joku osa minusta sanoo aina että jos se onkin mahdollista? Päällimmäisenä aina mielessä aikakoneet. Ajassa matkustaminen ei ole mahdollista, mennyt on mennyttä ja tuleva tulevaa. Mutta olisi se kyllä siistiä matkata ajassa ja samalla myös paikassa. Olisi paljon paikkoja joita haluaisi nähdä. Ekana matkustaisin 30-, 50-, 60-, 70- ja 80-luvun amerikkaan. Sitten matkustaisin omassa kotikaupungissani 1800-luvulle aikaan ennen autoja, ja toki kiinnostaisi nähdä jokainen eri vuosikymmen tähän päivään mennessä. Kolmanneksi matkustaisin syntymävuoteeni, kiinnostaisi tietää millainen maailma oli ja miltä se näytti silloin vuonna 2002. Ei mikään vanha aika vuosi 2002, mutta tuossa ajassa on muuttunut oikeasti tosi paljon. Kehitys mennyt eteenpäin ja maisemat, etenkin kaupunkimaisemat tuppaa muuttumaan tuossa ajassa.

Muita asioita joita ei voi todistaa on se että onko muualla elämää kuin maapallolla? Järjellä ajateltuna se on hyvin mahdollista, mutta on epätodennäköistä että tulisi lentävälautanen josta tulisi pieniä vihreitä miehiä tutustumaan maahan. Kuitenkin esim. USA:ssa on paikka jossa on kerrottu käyvän avaruusolentoja ja se on kyllä todella vakuuttava juttu?!?!?!

Sittenhän on myös isojalat ja lumimiehet. Ei mitään varmoja todisteita, mutta silmännäkijät ja todisteet on kyllä hurjan vakuuttavia?!?!

Sitten on juuri nämä entiset elämät. Siihen voi myös rinnastaa että onko haamuja/aaveita olemassa? On kaikenmaailman haamujen metsästäjiä laitteineen. Eikös Suomessakin ollut joku ohjelma aaveen metsästäjistä? Useimmiten sanotaan että ihmiset jotka eivät ole saaneet tehtäväänsä päätökseen tai ovat kuolleet jollain tavalla traagisesti jäävät kummittelemaan maan päälle. Se on oikeasti pelottavaa miten joku voi havaita jotain sellaista laitteilla jota ei järjen mukaan voisi olla. Sanotaan myös että sisällä ollessa huoneen lämpötila laskee rajusti jos on hengen kanssa samassa huoneessa. Voi havaita myös jotain luonnotonta valojen vilkkumista tai esineiden/asioiden liikkumista jne. Nyt kun olen tätä kirjoittanut niin en uskaltaisi mennä enää nukkumaan jos asuisin vanhassa talossa. :D

Ei ollut tarkoitus romaania kirjoittaa, mutta kaiken tämän voi jättää myös lukematta. Huomaat tämän lauseen varmaan sitten tässä lopussa.:ROFLMAO:
Mulla on paljon kokemuksia kummitusten kanssa. Pari kertaa ihan nähnytkin, sitten tuntenu fyysisesti, kuullut ja jollain tavalla aistinu niiden läsnäolon. (Mulla on haamu "kämppiksenä" edellisessä asunnossa.) Joskus juttelenkin niille. Joissain paikoissa on tosi negatiivinen energia, jos siellä on vaikka tapahtunu jotain pahaa tai joku vihainen henki jääny kummittelemaan, enkä pysty sen takia olla joissain vanhoissa taloissa.
Ja joo ainakin Aavedatalla oli ohjelma Aaveiden jäljillä, ja niiden tutkimuksia löytyy myös youtubesta. (Oon kattonut varmaan kaikki jaksot.) Oliskohan Paranormal Investigation Groupilla ollut kans ohjelma, vai tekeekö vaan youtubeen videoita, en nyt muista yhtään
 
KäveleväNakki

Mysteeri
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,947
Reaktioarvo
1,434
Joo niinpä, monien mielestä kukaan järkevä ihminen ei puhu mistään tällasista. Mutta miten ne vois olla pelkkää keksittyä paskaa jos niin monella on kokemuksia?
Olispa hienoa saada joskus ihan tarkka tieto siitä kuka on ollut edellisissä elämissä, mutta ehkä sitä ei voi koskaan tietää.
Mua kans jollain tavalla kiinnostaa kyseinen aikakausi, tosin enemmän Suomen tapahtumat. Ehkä oon silloinkin ollu täällä
Se on kyllä niin ärsyttävää että heti leimataan hulluksi, vaikka niin moni näitä asioita on tutkinut ja toditeita löytyy, oli kyse sitten mistä tahansa kummallisesta aiheesta.
 
KäveleväNakki

Mysteeri
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,947
Reaktioarvo
1,434
Mulla on paljon kokemuksia kummitusten kanssa. Pari kertaa ihan nähnytkin, sitten tuntenu fyysisesti, kuullut ja jollain tavalla aistinu niiden läsnäolon. (Mulla on haamu "kämppiksenä" edellisessä asunnossa.) Joskus juttelenkin niille. Joissain paikoissa on tosi negatiivinen energia, jos siellä on vaikka tapahtunu jotain pahaa tai joku vihainen henki jääny kummittelemaan, enkä pysty sen takia olla joissain vanhoissa taloissa.
Ja joo ainakin Aavedatalla oli ohjelma Aaveiden jäljillä, ja niiden tutkimuksia löytyy myös youtubesta. (Oon kattonut varmaan kaikki jaksot.) Oliskohan Paranormal Investigation Groupilla ollut kans ohjelma, vai tekeekö vaan youtubeen videoita, en nyt muista yhtään
Itsekkin olen jonkin verran sitä aavedatan ohjelmaa joskus kattonut, ja ihan mielenkiintoinen oli. Pystyn just itsekin aistimaan välillä kummituksia jos niitä on vaikka samassa talossa, sekä erilaisia energioita joita joku rakennus, esine tai vaikka henkilö voi olla sitonut itseensä. Lisäksi jonkin sortin selvänäkijän kykyjä löytyy, koska näen aina välillä enteitä esimerkiksi esineiden tai muiden asioiden kautta, vähän hankala selittää, ja sitten jotain aina tapahtuu, ja olen tiennyt sen ennalta.
 
klovni

taivaanrannanmaalari
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
190
Reaktioarvo
129
Tää on kyl mielenkiintoinen aihe. Joo, kyl mä tavallaan uskon, että täältä lähdetään ja tullaan takaisin maailmaan ja se on ehkä sellanen jatkuva "kierre". Mulla itelläni ei kyl ole mitään "tunnetta", että olisin täällä ollut aiemmin, mutta mulle on lapsesta asti tullut semmosia "välähdyksiä" missä näen kolme erilaista paikkaa, joissa en ole ikinä käynyt tässä nykyisessä elämässäni enkä tiedä, missä ne paikat sijaitsevat. Oon aina ajatellut, että ne saattaa olla jotain merkkejä jostain, missä oon ehkä elänyt joskus aiemmin.
 
ted

Sorateiden virtuoosi
Liittynyt
3.2.2021
Viestejä
1,009
Reaktioarvo
739
Itsekkin olen jonkin verran sitä aavedatan ohjelmaa joskus kattonut, ja ihan mielenkiintoinen oli. Pystyn just itsekin aistimaan välillä kummituksia jos niitä on vaikka samassa talossa, sekä erilaisia energioita joita joku rakennus, esine tai vaikka henkilö voi olla sitonut itseensä. Lisäksi jonkin sortin selvänäkijän kykyjä löytyy, koska näen aina välillä enteitä esimerkiksi esineiden tai muiden asioiden kautta, vähän hankala selittää, ja sitten jotain aina tapahtuu, ja olen tiennyt sen ennalta.
Oikeesti kiva et täällä on muitakin! Mulle kummitukset ja erilaiset energiat on yhtä todellisia ku vaikka muut ihmiset. Omistan paljon vanhoja tavaroita, ja niissä on kaikissa tosi mielenkiintosia energioita, joita on kiva tutkia. Joskus saattaa nähdä välähdyksiä sen tavaran menneisyydestä, vaikka se, miltä sen omistaja on näyttänyt. Mullakin on jotain selvänäkijän kykyjä, ja oon usein ennustanut jonkun asian tapahtuvan.
 
KäveleväNakki

Mysteeri
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
1,947
Reaktioarvo
1,434
Oikeesti kiva et täällä on muitakin! Mulle kummitukset ja erilaiset energiat on yhtä todellisia ku vaikka muut ihmiset. Omistan paljon vanhoja tavaroita, ja niissä on kaikissa tosi mielenkiintosia energioita, joita on kiva tutkia. Joskus saattaa nähdä välähdyksiä sen tavaran menneisyydestä, vaikka se, miltä sen omistaja on näyttänyt. Mullakin on jotain selvänäkijän kykyjä, ja oon usein ennustanut jonkun asian tapahtuvan.
Itse en niin hirveästi ole esineissä huomannut, mutta kävin kerran perheen kanssa katsomassa sukulaistytön hankkimaa vanhaa maalaistaloa, jonka se aikoi remontoida omaksi asunnoksi, ja kertoi, että ainakin 2 edellisistä omistajista, jotka oli olleet jo aika vanhoja olivat tuossa talossa kuolleet, ja heti kun käytiin sisällä ni tulee sellanen jännä energia, ja vaikka se talo oli kylmä kun oli kuitenkin syksy, niin siinä yhessä huoneessa erityisesti tuli sellanen kylmä tuulahdus naamalle ja oli jotenkin sähköinen tunnelma. Se huone oli myös täynnä vanhoja astioita sun muuta roinaa.

Mun täti taas kertoi, että sen nykyisessä kämpässä oli ollu sen ja mun iskän tädin (en ole ihan varma) vanha sänky säilössä, ja siellä kämpässä oli sitten tavarat lennelly ympäriinsä ihan ihme paikoista ja kuulunu sellasta vanhan naisen käkätystä tai ''noita-akan naurua'' kuten mun täti sitä kuvaili. Noi ilmiöt loppu kun se sänky sit heitettiin pois sieltä.
 
Ylös Pohja