ymmärrän. D: mutta toisaalta, eihän meist kukaan voi tietää, onko sun exä päässy sust yli tai ei. tai no siis, omalla empiirisellä tutkimuksella oon huomannu, et jäbät yleensä vaa palaa nopeemmi tinderiin ynnä muuhun. eikä oikeestaa se tinderöinti välttämättä kerro mitään; ihminenhän voi olla ihan paskana erosta, vaikka oiski tinderissä. jotkut esim. yrittää paikata sitä surua olemalla heti muiden kanssa, ja sit voi siinäki rytäkäs huomata, et wow oon ollu jo kolmen uuden tyypin kanssa ja vieläkin sattuu, eikö tämä tehoakaan D: tottakai on luonnollista, et tulee sellane olo, et ei vittu toi toine jatkaa jo elämäänsä ja mä en - eihän me sitä tiedetä onks hän oikeesti jatkanu jo vai ei. pointtini siis on se, että me ei voida tietää, mitä sun exän päässä liikkuu - ja parempi niin. sillä ei ole mitään väliä.
sillon ku on suruaika, se tuntuu aina tosi pitkältä - ja niin se varmaa useimmiten onki. mä miellän niin, että suruaikana me rakennetaan itseämme uudelleen, ja siihe saattaa mennä tosi paljon aikaa D: ja sille pitää antaa tilaa. ei tässä elämässä ole mikään kiire, vaikka silt tuntuuki. veikkaan, että nykyajan deittikulttuuri kans vaikuttaa siihen, että haluais nopeesti päästä yli ni ns. pääsee seuraavaan. nyt toi suruaika tuntuu pitkältä, pahalta ja vaikka miltä - mut se on kaikki sen arvosta, sitte ku on taas ehjä.
kuten sanoin, kuukaus on vielä lyhyt aika. kaksiki kuukautta on viel suht lyhyt aika, puoli vuottaki saattaa olla viel lyhyt. mut tiedän, että joku päivä sä huomaat, että et enää itke joka päivä. seuraavaks sä huomaat, että exä ei enää pyöri päässä nii usein. sitte sä huomaat, et hei, ei tunnu enää yhtään niin pahalta enää. toi kaikki tulee tapahtumaan aivan varmasti, mut siihen menee aikaa ja täl hetkel oot siinä pahimmassa vaiheessa. it gets better and easier! kute sanoin aiemminki ja tätä ei voi liikaa painottaa: suru on kunniavieras D: kuulostaa ehkä vähän kliseiseltä, mut totta se on - kokemuksen syvä rintaääni tässäkin!
