Suhteet Mä en vaan ymmärrä miksi pitää saada oikein ilmoitettua kuinka paskaihminen olen

irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
8,026
Reaktioarvo
5,782
En haluais valittaa pikkuasioista ja jotenkin semmonen olo että mulla ei ees oo semmoseen oikeutta kun mun ongelmat ei ole kovin isoja ja mä olin ite syyllinen tähän. Muutenkin mulla on ollut kohtuullisen onnellinen lapsuus jne ja monella on asiat miljoona kertaa huonommin. Edes säädölle en kehtaisi valittaa/purkautua kun tiedän hänellä olevan paljon isompiakin ongelmia mietittävänä
Mutta siis olin ollu pitkän päivän treeni leirillä ja en jaksanu ja saanu aikaseksi lähettyä koiraa ulkoiluttamaan ennen ku nyt. Sohvalla makaava ja elokuvaa katsova isäni päättää kuitenkin taas kerran osoittaa kuinka huono, saamaton, laiska paska olen ihmisenä kun en ensimmäisenä lähtenyt sinne vaan kävin suihkussa (ja tämäkin siksi että hän ei valittaisi minun olevan siellä juuri kun hän haluaa tulla)
tiedän että ei ole koiran syy että minua väsyttää ja on sen oikeus päästä ajoissa ulos ja mulla on paha olo siitä miten en vaan aina saa aikaiseksi. Lisäksi syytän itseäni siitä että vain jämähdin käytävälle seisomaan enkä pannut koiraa etusialle. En myöskään voi valittaa tai sanoa etten lähde koska "sinä halusit koiran" ja tottahan se on.
En vain ymmärrä mitä sisarukseni ja isäni saavat siitä että jatkuvasti huomauttelevat ja etsivät pikkuvirheitä käytöksestäni. Kuten vaikka olenko laittanut puolitäyden vai täyden vesipullon jääkaappiin. Ja näistä pitää huomauttaa lukuisia kertoja ja irvailla siitä miten en osaa tehdä mitään oikein.
Sisarukseltani olen myös kuullut kommentin "ja tulevaisuudessa irwikissalla on diabetes kun se syö aina herkkuja". Tuokin sattui koska tiedän että syön niitä liikaa ja se on minulle huonoksi vaikka normaali ja alipainon rajoilla mennäänkin. Välillä hän huomauttaa myös miten vaikka pesen hiukset väärin tai teen jotain muuta väärin ja yrittää aina osoittaa olevansa parempi ihminen kaikin puolin. Sisarukseni myös irvailla esim jos en ole huonettani siivonnut tms hänelle kuulumatonta
Tullessani lenkiltä isäni totesi hyvin pettyneeseen sävyyn että "miksi ei voi mennä kun sanotaan?" Ja kun vastasin että yritin välttää sitä että se sittenvalittaisi suihkussa käymisestä kun hän haluaa tulla hampaita pesemään niin hän vain naurahti niinkuin se ei olisi edes totta että hän siitä huutaisi. Sanoin sitten että minulla ei näköjään ole mahdollisuutta toimia nii että hän ei valittaisi ja kysyin että voisiko vaan jättää huutamatta (näissä kohdissa siis jo itkin) ja hän vain vastasi jotain että ei voi. En siis kuullut kunnolla kun puhui niin hiljaa
 
persikkapyllykkä

pehmeä prinsessa
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.2.2021
Viestejä
1,403
Reaktioarvo
1,922
pikkuasioista saa mun puolest valittaa nii paljo ku tykkää D: mutta mun mielestä tää ei ole mikään pikkuasia. joo, on varmaan totta, että monella ihmisellä on asiat huonommin, mutta ongelmat ja niiden ns. laatu ei ole mikään kilpailu. tämä on ihan yhtä arvokas asia ku kenen tahansa muun huoli, usko minuu.

ensinnäkin, mä en osaa tohon koiran ulkoilutukseen yleensäkään sanoa oikein mitään D: en tiä kärsiikö koira siit, jos ei pääse siihe aikaa ulos ku on tottunu tms. - varmaa seki riippuu koirasta... no kuitenkin! joo, mm, sä halusit sen koiran ja mitä nyt ymmärsin ni veit sen ulos eli teit mihi oot sitoutunutkin eliii sun homma tuli tehtyä. se on ihan ymmärrettävää, että sä oli väsyny ja teit ne ratkasut ku teit. tää oli kaiken lisäks kuitenki vaa yks kerta, niin ainakin toivon, et koira ei kärsiny D: tai siis, kute sanoin, ni en tiedä mitään eli ööh sori jos kuulostan vähä höpöltä.

mutta itse ongelma on kyl sun perhe, jos mult kysytään. ei todellakaan ole pikkuasioista valittamista, ku valittaa tollasista perheenjäsenistä. tollanen typerä kommentointi voi oikeesti tehä tosi kovaa hallaa itsetunnolle, ja sen huomaa jo nyt. esim. se että aattelet, että ei toi oo niin iso ongelma on musta merkki siitä, että noi kommentit on "tehonnu". eli koska et osaa muutenkaa tehdä mitään oikein, niin et osais ajatella järkevästi, jos sun mielestä tää on ongelma. mutta se todellakin on ongelma, ei tollast saatanuutta tarvii _kenenkään_ kestää. tulee ihan tosi vihanen olo sun puolesta, ku tyypit selittää tollasta paskaa. also näköjään sun isällä on myös tapana reagoida useinki naurahtamalla/olan kohautuksella ku huomautat jotain sen käytöksestä?

mä en osaa yhtään sanoo, mitä he tosta saavat, mut saisivat kyl lopettaa tollasen ja ihan vitun äkkiä. ensinnäki tosi rasittavaa tollane kommentointi, mut myös toi voi oikeesti käydä tosi raskaaks ihan henkiselläkin tasolla. vittu sentään ihmiset.
 
Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,751
Reaktioarvo
6,565
Sun isäs ja sisarukses vois vaikka painua niin kauas susta ku pippuri kasvaa
Pikkuasioista saa valittaa, siinä ei oo mittää väärää vaan ku tää juttu ei oo mikkää pikkuasia.
Niillä ei oo mittää oikeutta kohella sua tuolla tavoin ja niiden pittää tajuta se. Ootko koskaan puhunu asiasta kellekkää? Ois hyvä jos joku tietäs nii sun ei tarvis yksin jaksaa tommosta paskaa
 
haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,691
Reaktioarvo
1,689
pikkuasioista saa valittaa, mutta tuo ei todellakaan oo pikkuasia. jokasen pitäs saada edes kotona tuntee olonsa hyväks ja olla jännittämättä sitä, että millonkohan joku kilahtaa ja mistä asiasta. ja vaikka oiski sellanen päivä ettei ne kiukkua sulle mistään, niin uskon vahvasti, että sulla on koko ajan alitajusesti se jännitystila päällä. sun perhe kohtelee sua ku halpaa paskaa, eikä tuo todellakaan oo millään tasolla ok ja heidän pitäs tajuta se.

tiedän mistä puhun, kun asuin lähes 14-vuotiaaks asti vihanhallintaongelmaisen isän kans. aina sai miettiä, että mitähän seuraavaks tapahtuu ja uskaltaako tässä talossa edes sanoa mitään tai olla oma ittensä, kun tuo yks saattaa suuttua olemattoman pienistäkin asioista. se nöyryyttävä puhe ja karjuminen ym. vaikutti ja vaikuttaa edelleen ihan helvetisti mun itsetuntoon ja omanarvontunteeseen. huomaan tuosta sun alotusviestistä, että se käytös on jo vaikuttanu suhun, koska väheksyt tuota tilannetta ja koet että vika on sun D: ei, se ei todellakaan oo. tuo on kaukana normaalista kohtelusta. kerro tuosta ihmeessä jollekin, ettet joudu kärsimään täysin yksin. tsemppiä♡
 
Liittynyt
10.9.2021
Viestejä
255
Reaktioarvo
269
Todellakin saat valittaa pikkuasioista ja kaikista muistakin. Ja toi ei oo mikään pikkuasia. Sun isäs ja sisarusten käytös on kyllä ihan hirveetä ja tosi väärin että ne kohtelee sua tolleen. Toi ei oo sun syy mitenkään, muista se. Ne ei sais puhuu sulle tolleen eikä vähätellä sitä mitä ne on tehny. Niitten pitäis älytä että ne satuttaa sua niiden käytöksellään ja että se on jo vaikuttanu suhun. Toivottavasti toi niiden käytös muuttuis pian paremmaks. Mä lähetän sulle paljon tsemppiä<3
 
Joo no siis ei se nyt kovin mukavakaan niille voi olla ja mä tiedän että en ole huolehtinut siitä niinku pitäs. Välillä aamulla jos nukun liian pitkään niin se lenkki jää melko lyhyeksi (kuitenkin ehtii pitsat tehdä ja ruokia sen) Mutta kyllä sen pidemmälle pitäisi päästä.

Ja no en mää oikein tiedä mitä noihin voi sanoa, varsinkin kun näyttää olevan tosihauskaa minun ärsyttäminen. Ja joo isällä on vähän semmoinen tapa että jos huomaa että olen alkamassa itkemään turhasta asiasta tai joku vähän risteyttää hän pitää semmoisen vähän niinkuin "nyyh" äänen sellaiseen sävyyn että oikein kuulee kun haluaa ärsyttää minua ja minä en haluaisi antaa kummallekkaan heistä sitä iloa mutta usein se toimii. Iskä ei vaan ota tosissaan jos yritän kertoa hänelle että voisiko vain lopettaa tuon. Onneksi sisarukseni ei enää asu kotona mutta vanhemmat laittaa teini-ikäisyyden piikkiin jos en oikein innostu siitä että se tulee.
Jotenkin tuntuu turhalta tämmöinen kotitöistä jne riitely kun on meillä myös niitä hyviä hetkiä. Isäni kanssa näitä neutraaleja useimmiten ja sisaruksen kanssa joskus.
Se on ehkä yksi ongelma kun meidän perheessä suurin osa huumorista on jonkun toisen kustannuksella ja kun äidille sanoin että en oikein tykkää siitä että jos sanon vahingossa jotain väärin niin hän naurahtaa ja en pääse jatkamaan asiaa normaalisti eteenpäin. Ei pidä kuulemma olla vain niin herkkänahkainen.
Välillä myös jos en osaa muotoilla lausetta hyvin tai niin että se on kohtelias (esim pyyntö tms) niin saatetaan suoraan suuttua että "minullehan ei noin puhuta". Tämä ärsyttää lähinnä kun en aina ole saanut asiaa vai muotoiltua oikein mutta en ole todellakaan tarkoittanut loukata. Ja siis ei sallittu muoto on lähes aina joku pienikin käsky
 
En oo puhunu kellekkään. En vain koe että se jolle kertoisin ei pistäisi suoraa teini-iän tai jonkun muun kontolle.
 
Ja kyllähän se osittain mun vika on ja se että en jaksa ei pitäisi haitata koiran elämää vaan mun pitää pitää siitä huolta koska eihän se sen vika ole.
Ja tosi ikävä kuulla että sun isällesi on ollut vihan hallinta ongelmia. Mitenkä se näkyi?
 
No Jaa en tiedä älyävätkö kun se on niin ratkiriemukasta kun irwikissa suuttuu
 
haituvainen

Työsuojeluvaltuutettu
Liittynyt
1.4.2021
Viestejä
1,691
Reaktioarvo
1,689
Ja kyllähän se osittain mun vika on ja se että en jaksa ei pitäisi haitata koiran elämää vaan mun pitää pitää siitä huolta koska eihän se sen vika ole.
Ja tosi ikävä kuulla että sun isällesi on ollut vihan hallinta ongelmia. Mitenkä se näkyi?
en usko, että teidän koira kärsi ainakaan paljoo, kun kyse oli yhestä kerrasta. toki riippuu myös rodusta minkä verran liikuntaa tarvii yms., mutta kuitenkin oon sitä mieltä ettei sun tarvii soimata ittees. jotkut koiranomistajat nököttää päivät pitkät sisällä eikä käytä koiraansa lenkillä kun kerran kuukaudessa nipinnapin (tiedän pari tämmöstä tapausta D:), mutta sie sentään yrität ja välität koirastas. ja vaikka kuinka et käyttäs koiraa lenkillä, niin isäs tai kukaan ei saa puhua sulle noin :/

se näky aika monellakin tapaa ja kyllä hänellä niitä edelleen on, mutta selkeästi tilanne on rauhallisempi. kun vanhemmat eros, niin sen jälkeen on räjähtäny miulle vaan kerran. haluisin kertoo tarkemmin, mutta siihen liittyy niin paljon kaikkee, että tuntuu etten löydä sellasta punasta lankaa.
 
Myrskyvaroitus

Järjestyksenvalvoja kuudelta aamulla
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
7,751
Reaktioarvo
6,565
En oo puhunu kellekkään. En vain koe että se jolle kertoisin ei pistäisi suoraa teini-iän tai jonkun muun kontolle.
Niille ihimisille jotka ajattelis et toi ois normaalia teiniyttä voi toivottaa terveiset kaatopaikalle. Sun pittää vaan ettii se ihimine jolle voisit jotaki ees sanua. Pakkohan ei ole kaikkea kertoa.
 
persikkapyllykkä

pehmeä prinsessa
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.2.2021
Viestejä
1,403
Reaktioarvo
1,922
Joo no siis ei se nyt kovin mukavakaan niille voi olla ja mä tiedän että en ole huolehtinut siitä niinku pitäs. Välillä aamulla jos nukun liian pitkään niin se lenkki jää melko lyhyeksi (kuitenkin ehtii pitsat tehdä ja ruokia sen) Mutta kyllä sen pidemmälle pitäisi päästä.

Ja no en mää oikein tiedä mitä noihin voi sanoa, varsinkin kun näyttää olevan tosihauskaa minun ärsyttäminen. Ja joo isällä on vähän semmoinen tapa että jos huomaa että olen alkamassa itkemään turhasta asiasta tai joku vähän risteyttää hän pitää semmoisen vähän niinkuin "nyyh" äänen sellaiseen sävyyn että oikein kuulee kun haluaa ärsyttää minua ja minä en haluaisi antaa kummallekkaan heistä sitä iloa mutta usein se toimii. Iskä ei vaan ota tosissaan jos yritän kertoa hänelle että voisiko vain lopettaa tuon. Onneksi sisarukseni ei enää asu kotona mutta vanhemmat laittaa teini-ikäisyyden piikkiin jos en oikein innostu siitä että se tulee.
Jotenkin tuntuu turhalta tämmöinen kotitöistä jne riitely kun on meillä myös niitä hyviä hetkiä. Isäni kanssa näitä neutraaleja useimmiten ja sisaruksen kanssa joskus.
Se on ehkä yksi ongelma kun meidän perheessä suurin osa huumorista on jonkun toisen kustannuksella ja kun äidille sanoin että en oikein tykkää siitä että jos sanon vahingossa jotain väärin niin hän naurahtaa ja en pääse jatkamaan asiaa normaalisti eteenpäin. Ei pidä kuulemma olla vain niin herkkänahkainen.
Välillä myös jos en osaa muotoilla lausetta hyvin tai niin että se on kohtelias (esim pyyntö tms) niin saatetaan suoraan suuttua että "minullehan ei noin puhuta". Tämä ärsyttää lähinnä kun en aina ole saanut asiaa vai muotoiltua oikein mutta en ole todellakaan tarkoittanut loukata. Ja siis ei sallittu muoto on lähes aina joku pienikin käsky
no se D: se on toki sit toinen juttu, mut ainaki tiät sen itse. kute sanoin ni en tähä oikee osaa sanoa mitää ;__;

wow... tuota... mm... okei, se on näköjään sit teijän perheen huumoria, mutta en ymmärrä mikä siinä on nii hankalaa heijän myöntää, et tällasest ei tykkää kaikki ja se pitäs lopettaa. also onpa ironista, heti ku sä et mukamas sano jotai asiaa täysin oikein ja kohteliaasti ni sulle saadaan jyrähtää, että MULLE EI NOIN PUHUTA!!!!!!1! hmm, oh the irony... ja sinä oot muka herkkänahkanen, voi vittu mä sanon

yhen asian sanon: joidenki ihmisten ei pitäs olla muiden ihmisten lähellä ollenkaan, ku se on näköjään niin saatanan vaikeaa. se on kieltämättä hyvä, et teil on hyviäkin hetkiä, mut iha honestly mä oisin repiny pelihousuni jo aikoja sitten. ei tommonen oo ok, vaikka ois hyviäki hetkiä. vaan toi kertoo siitä, et niit ei vaa kiinnosta mikää muu ku oma napa eli kun MINULLA on hauskaa niin kaikki on hyvin. vitun boomerivanhemmat

mä toivon kautta rukoilen, et pääset eroon näistä ihmisistä asap, koska toi on vaan typerää ja ennen kaikkea henkistä väkivaltaa.

En oo puhunu kellekkään. En vain koe että se jolle kertoisin ei pistäisi suoraa teini-iän tai jonkun muun kontolle.
niin ikävää ku se onkin, niin ymmärrän tän erittäin hyvin. mut esim. jos kävisit puhumassa tästä vaik ammattilaisten kanssa niin ne ihmiset, joille luottamuksella tästä kertoisit ja jotka laittais tän teini-iän tms. piikkiin niin ei ole ammattitaitosia. ja jos se ihmine ois vaikka joku kaveri tms. kelle kertoisit ja se sanois noin, niin onpas kiva sitten, et hänen elämässä on kaikki menny nii kivasti eikä oo tarvinnu mitään tällasia hankalia asioita miettiä nih! mut niin, se on kuitenkin hyvä, et tääl sä voit puhuu tästä ja kukaa ei sano mitää tommosia typeryyksiä. mut mä silti oisin kans sitä mieltä, et sun kannattaa ehk käydä puhumas täst jonkun kanssa D: jos vaa siltä tuntuu.
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
8,026
Reaktioarvo
5,782
en usko, että teidän koira kärsi ainakaan paljoo, kun kyse oli yhestä kerrasta. toki riippuu myös rodusta minkä verran liikuntaa tarvii yms., mutta kuitenkin oon sitä mieltä ettei sun tarvii soimata ittees. jotkut koiranomistajat nököttää päivät pitkät sisällä eikä käytä koiraansa lenkillä kun kerran kuukaudessa nipinnapin (tiedän pari tämmöstä tapausta D:), mutta sie sentään yrität ja välität koirastas. ja vaikka kuinka et käyttäs koiraa lenkillä, niin isäs tai kukaan ei saa puhua sulle noin :/

se näky aika monellakin tapaa ja kyllä hänellä niitä edelleen on, mutta selkeästi tilanne on rauhallisempi. kun vanhemmat eros, niin sen jälkeen on räjähtäny miulle vaan kerran. haluisin kertoo tarkemmin, mutta siihen liittyy niin paljon kaikkee, että tuntuu etten löydä sellasta punasta lankaa.
Joo no sehän se on kun se ei ollut cain tuo kerta kun välillä se lähteminen kestää.
Ja voit toki kertoa lisääkin jos haluat. Kuuntelen ja autan ainakun voin:)
 
irwikissa

Puff-lohikäärme
Liittynyt
2.2.2021
Viestejä
8,026
Reaktioarvo
5,782
no se D: se on toki sit toinen juttu, mut ainaki tiät sen itse. kute sanoin ni en tähä oikee osaa sanoa mitää ;__;

wow... tuota... mm... okei, se on näköjään sit teijän perheen huumoria, mutta en ymmärrä mikä siinä on nii hankalaa heijän myöntää, et tällasest ei tykkää kaikki ja se pitäs lopettaa. also onpa ironista, heti ku sä et mukamas sano jotai asiaa täysin oikein ja kohteliaasti ni sulle saadaan jyrähtää, että MULLE EI NOIN PUHUTA!!!!!!1! hmm, oh the irony... ja sinä oot muka herkkänahkanen, voi vittu mä sanon

yhen asian sanon: joidenki ihmisten ei pitäs olla muiden ihmisten lähellä ollenkaan, ku se on näköjään niin saatanan vaikeaa. se on kieltämättä hyvä, et teil on hyviäkin hetkiä, mut iha honestly mä oisin repiny pelihousuni jo aikoja sitten. ei tommonen oo ok, vaikka ois hyviäki hetkiä. vaan toi kertoo siitä, et niit ei vaa kiinnosta mikää muu ku oma napa eli kun MINULLA on hauskaa niin kaikki on hyvin. vitun boomerivanhemmat

mä toivon kautta rukoilen, et pääset eroon näistä ihmisistä asap, koska toi on vaan typerää ja ennen kaikkea henkistä väkivaltaa.

niin ikävää ku se onkin, niin ymmärrän tän erittäin hyvin. mut esim. jos kävisit puhumassa tästä vaik ammattilaisten kanssa niin ne ihmiset, joille luottamuksella tästä kertoisit ja jotka laittais tän teini-iän tms. piikkiin niin ei ole ammattitaitosia. ja jos se ihmine ois vaikka joku kaveri tms. kelle kertoisit ja se sanois noin, niin onpas kiva sitten, et hänen elämässä on kaikki menny nii kivasti eikä oo tarvinnu mitään tällasia hankalia asioita miettiä nih! mut niin, se on kuitenkin hyvä, et tääl sä voit puhuu tästä ja kukaa ei sano mitää tommosia typeryyksiä. mut mä silti oisin kans sitä mieltä, et sun kannattaa ehk käydä puhumas täst jonkun kanssa D: jos vaa siltä tuntuu.
Niin no se on hankala asia ja joo en tiiä.
Mutta se on kyllä ihanaa että täällä voi puhua ja saada apua
 
Ylös Pohja