Huutista ihmiset jotka suhtautuu rakkauteen silleen "älä ny yhen pojan takii oo surullinen" niin i wonder if they ever even felt it lmao. Ei se oo mitään vitun läppää. Jos sä rakastut johonkin ihmiseen niin se ihminen pystyy aiheuttaa sulle ihan mitä tahansa. Se pystyy ajaa sut itsemurhan partaalle. Se on ihan h e l v e t i n vakavaa eikä mitään "lol turhaa itkee jonku pojan takii" lmao wtf en oo varmaan ikinä elämässäni tuntenu mitään kamalampaa kuin rakastuminen. When i tell u..... Jopa mun trauma oli miellyttävämpi kokemus kuin rakastuminen koskaan. Jopa sen kanssa on helpompi diilaa ?????? Se trauma ei oo ikinä ajanu mua itsemurhan partaalle mutta rakkaus on. Et repikää vittu siitä. Huudan jos kuulen vittu jonkun suhtautuvan kevyesti tähän asiaan tai niiku et jos joku viel vähättelee sitä mulle niin ei saatana. Se ei todellakaan oo mikään kevyt asia. Ja se on absolute helvettiä.
Niin paljon että aina välillä yritän googlailla että miten helvetissä saan pakotettua itseni aromanttiseksi. Tiedän että sitä tuskin voi edes tehdä mutta oon niiiin desperate. En kestä tätä enää. En halua rakastua enää koskaan kehenkään uuteen, ei enää. Mut eipä se auta koska vanhat ei mee koskaan pois joten. That hurt is forever though. En enää ikinä voi hyvin. En enää ikinä. Eihän se vaan ole mahdollista kun en voi unohtaa. Tuntuu että en ehtinyt nauttia elämästä kovinkaan kauan kunnes rakastuin ensimmäistä kertaa ja siitä asti kaikki on jotenki kummasti ollu ihan täyttä paskaa. Ei nyt täysin, mutta en mä pääse yli. Oon vaa sellanen ihminen joka ei pääse yli ja se siitä. Sit sen asian kanssa eletään: että mä tuun olee aina onneton ja siinä se. Se pitää sit vaan hyväksyy. Et elämä ei vaan tuu tarjoomaan mulle enää sitä vapautta, mikä mulla ehkä oli viel silloin ennen kun olin rakastunut kehenkään kertaakaan.
Mä usein, jotenki automaattisesti, ajattelen Karin mun ensimmäisenä rakkautena. Kai se sit onkin se. Vaikka ennen sitä oli kyllä, mut jotenki tuntuu että siitä se kärsimys alkoi kunnolla. Et tietyllä tapaa se oli lähtölaukaus kaikelle sille kivulle mitä oon saanu kokea, ja jolle ei näy loppua
Ja must tuntuu et mä en tuu olee edes karista koskaan yli. Mä en ajattele sitä aina, mutta aina välillä. En ajattele ja sitten taas ajattelen jne. Ja se on se kierre jossa tuun olemaan loppuelämäni, ihan kuten kaikkien niidenkin suhteen, jotka tuli sen jälkeen. Kari oli vasta se alku. Sen jälkeen on niin, niin, pitkä polku täynnä tuskaa ja kipua, loputonta sellasta, ja jokainen joka on tullu sen jälkeen on ihan samanlaisia kun sekin, ne on mun mielessä ja sitten taas ei, sitten taas on ja sitten taas ei. Ja sekin on kierre jossa tuun olemaan loppuelämäni. Ihan yhtä lailla. Ja jokaisen suhteen oon samassa kierteessä. Jokaisen. Kehen oon ikinä rakastunut.
Ja mä en oikeasti kestä enää yhtään uutta rakkautta. En enää yhtään. Oon tullu siihen kohtaan että en enää kestä. Teen mitä vaan ettei mun tarvii enää kestää yhtään uutta ihmistä. Oon saanu tarpeekseni