Syvälliset Kadun tän keskustelun tekoa vielä mutta (liittyy abortteihin)

[qualitymonkey]

Okei siis en ymmärrä abortin vastustajia ollenkaan koska ne perustelee sen niin että ne on PRO LIFE, mut kuka oikeasti haluaa syntyä tänne + miten sä voit olla edes Pro life kosk eksä oo enemmänkin pro death sillon, koska jos lapsi syntyy niin se myös KUOLEE, vai mitä. Jos se EI synny vaan se abortoidaan niin se ei ole edes kuolema eikä se ole syntynyt vielä

Niinku jos sä haluut vastustaa oikeasti tappamista niin sillon sun pitäis olla aborttien puolella koska abortointi ei oo tappamista koska et oo ehtinyt syntyä, mut se että sun annetaan syntyä on jo itsessään sulle kuolemantuomio, joten oikeastaan se abortin vastustus on enemmänkin pro death. Kuulostaa ehkä oudolta mutta totta se on

Abortti ei oo kuolema eikä se ilmeisesti tunnu syntymättömästä lapsesta juuri miltään? Lapsen syntymisen salliminen taas on peruuttamatonta ja johtaa väistämättä kuolemaan jolloin lapsi kärsii paljon enemmän lopulta. Lapsen syntymisen salliminen on kuolemantuomio ja se on julminta mitä voi olla, tavallaan. Kyllä mä ainakin olisin mieluummin silleen että mut ois abortoitu, kuin että ajattelen nyt kuolemaa joka päivä ja saan literal paniikkikohtauksia siitä oikeasti jatkuvasti

Mutta enpä tiedä onko Pro choice sen parempi koska ei sekään ole eettistä että valitaan itse lapsen puolesta, ainakin jos se lapsi tulee aattelee sit ite ettei ois halunnu syntyy.

Ite ainakin toivon jokainen päivä että mut ois abortoitu mieluummin. Tiedän että mun äiti on täysin eri mieltä asiasta ja se oli varmasti ihan sairaan onnellinen kun synnyin mut tää ei oo must mitään hauskaa. Mä joudun jokainen päivä pelkäämään niin ei oikeasti huvita enää

Eksistentiaaliset kriisit on niin pinnassa koko ajan että en enää tiedä missä oon ja kuka oon. Kaikin puolin olis ollu mulle parempi olla syntymättä
Tunnen niin äärimmäistä ahdistusta siitä etten voi päästä pakoon mitenkään. Vaikka mitä tekisin niin en pääse pakoon. Onks kukaan ajatellut tältä kannalta asiaa? Ei, kun lasta tehdessä halutaan vaan se lapsi itselle eikä ollenkaan ajatella mitä paskaa tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Tuntuu käytännössä siltä että mun vanhemmat HALUAA mun kuolevan, koska ne on pakottanut mut syntymään joten ne on pakottanut mut myös kuolemaan. Se on sanoinkuvaamattoman julmaa, vaikka kukaan muu ei niin ajattelekaan

En voi edes selittää miten sairaalt se must tuntuu kosk oikeesti sä synnytät lapsen niin siinä samalla sä HALUAT sen kuolevan. Kyllä haluat, koska sä oot itse antanut sille sen tuomion. Ja sä ajattelet ettei se haittaa että se kuolee sitten. Aattelet että sitä ihmistä ei haittaa se. Se pystyy elää sen kaa

No, minä en ainakaan pysty

Toisaalta helpottaa että mun syntymä ei ollut mun vastuulla. Niinpä oikeestaan mikään muukaan ei oo mun syy. Mut on pakotettu tähän, mut on pakotettu kuolemaan enkä mä voi tehdä mitään. Oikeastaan mä voisin tehdä vaikka itsemurhan eikä se olis mitenkään väärin, koska joka tapauksessa mut on pakotettu kuolemaan

Sitäkö todella mun vanhemmat halus että mä joudun kärsimään? Näköjään
Et mä joudun kokemaa niin lamauttavaa pelkoa joka ikinen päivä etten pysty nukkumaan ja pelkään koko ajan kun aika vaan menee eteenpäin ja oon joka sekunti lähempänä sitä hetkeä kun kuolen ja sit kun se vaan lähenee ja varsinkin joskus muutaman kymmenen vuoden päästä oon varmaan ihan totaalisesti paniikissa kun en pääse pakoon mihinkään eikä tuu enää mitään toista tilaisuutta koskaan ja kaikki oli sitten siinä ja oon menettänyt kaiken mitä mulla joskus muutama vuosi sitten oli.

Voidaan sanoa että mulla oli Normaali elämä vielä lapsena. Olin jopa onnellinen ehkä. Nyt en enää tunne itteeni ja oon menettänyt kaiken jo nyt lopullisesti. Mul ei oo enää sitä elämää mihin olin tottunut, ei sitä minkä luulin todeks

Mun turvallisuuden tunne on hävinnyt

Kaikki turva on hävinnyt
Must ei tunnu enää kotoisalta edes omassa kodissani koska se ei tunnu enää kodilta koska tiedän että joskus joudun lähtemään kun mut kannetaan ruumissäkissä pois

Ja joo, osa tästä varmaan (?)selittyy sillä että oon todistanut sydänkohtaukseen (tmv) kuolemisen hyvin nuorena ja totta kai se oli tietynlainen trauma sen ikäselle lapselle. Ei ois ollut samalla tavalla jos en ois ollu paikalla siinä. Mutta olin paikalla. Olin siinä.

Niin nyt sitten ajattelen kaikki asiat kuoleman kautta
Mikään ei enää liity mihinkään muuhun kuin pelkästään kuolemaan. Ja mä olin vielä joku aika sitten se tyyppi joka ei puhu sanaakaan kuolemasta ja suutuin mun isälle ku se puhu jotain siihen liittyen, sillon kun mun vaari kuoli. Nyt oon se tyyppi joka ei vaan lopeta asiasta jauhamista
Nytten mä oon se tyyppi joka pilaa muiden elämät samalla tavalla kun mun elämä pilattiin tän asian jauhamisella

Antaisin mitä vaan jos mut ois abortoitu
Mä en oikeesti halua tätä
Mut on vaa liian myöhäistä ja multa ei ees kysytty vittu mitään. Se on next level törkeyttä. Et tekee lapsen vastoin sen tahtoo.

Ja aatelkaa ny kaikkii niit lapsii joista tekin ootte silleen "oi kun ihana pikku söpö lapsi". No, se kuolee joskus ja näköjään kaikki tuntuu haluuvan sitä ainakin sen lapsen vanhemmat halus kyllä. KYLLÄ, se on automaattisesti sen sallimista että se lapsi joutuu kärsimään
Ja se on ihan VITUN törkeetä. Oon ainakin ite ihan helvetin vihanen tästä asiasta
Mutta ei siinä.

Vieläkin pahempaa (ehkä) on se että jotkut kuolee todella nuorina, ei edes vanhana. Ja siinä otetaan aina se riski kum annetaan lapsen syntyä
Että nähtävästi jotkut on sit niin vitun itsekkäitä että on valmis ottaa sen riskin että se lapsi tulee pelkäämään niin tolkuttomasti että ei mitään saatanan vitun järkeä. Kyllä mua varmaan pelottais vielä enemmän kuolla tälleen nuorena (jos jotain sellasta sattuis) ja se riski on aina olemassa. Vanhemmat siis todella haluu tuottaa tolkutonta ahdistusta lapselleen. Kiitti



Ei voi muuta sanoa kuin että KIITTI.

sitä paitsi oon menettänyt itseni jo, en oo enää edes se sama ihminen kun joskus olin. En enää se sama ihminen jota luulin itsekseni
Oon menettänyt itteni ja luulin etten koskaan vois menettää omaa itseäni, sitä johon olin tottunut
Bye bye turvallisuuden tunne. Sinne meni eikä tuu enää takas.mm että kiitti, ei voi muuta sanoa.

Ja joo, tiedän että tää on varmaan sitä myös että mulla on puhkeemassa joku psykoosi tms
Ihan sama

Aatelkaa must mitä haluatte, oon menettänyt jo kaiken
Oon tehny muutenki kaikki väärät päätökset jo
Kaikki on menny.

 

[qualitymonkey]

Must on niin törkeetä että voidaan tehdä päätös lapsen puolesta. Että voidaan päättää vaan: "kyllä se kestää :)"

Että voidaan päättää: "kyllä se pystyy elää joka sekunti lähenevän kuoleman kanssa :)"

"Mitä siitä :) mitä mistään :) kaikki on normaalia :) kaikki on turvallista :) ei ole mitään hätää :)"

Sillee ööh turpa kiinni me ollaan kusessa kaikki ja te haluatte vielä lisää ihmisiä siihen samaan kuseen
Ei morjens

 

[qualitymonkey]

Oikeastaan mua alkaa naurattaa joten ehkä ihan hyvä että tein tän kesun :D:D:D:D:D:D

 

[qualitymonkey]

LOL MITÄ. koen tavallaan että ikuisuus ja lopullisuus on karmeita ajatuksia olin sitten ikuisesti kuollut tai ikuisesti elossa??????? En TIEDÄ KUMPI ON KAMALAMPI AJATUS? parastahan varmaa olis siis ollu se ettei olis alunperinkään syntynyt. Ettei ois koskaan ollu elossa. Sit mun ei tarvis miettii. Mut se että on ikuisesti elossa......... Tai et on ikuisesti kuollu............



Wow i don't know.
Which one is worse :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Tai sitten jos on olemassa Jumala ja ikuinen elämä niin kuinka ahistavaa se sit on?????????????????


Okei miten voi olla tilanne että jokainen vaihtoehto on KAMALA

MITEN tämmösten aivojen kaa voi elää.

Okei ei se ikuinen elämä ole ahdistava ajatus tavallaan mutta mitäs vittua onhan se nyt aivan sairas ajatus

Mutta niin on yhtä lailla kuolemakin?????????????????????????

Miten must vaa tuntuu et mikään ei oo totta ja mä oon itekin vaan jokin sims ukko you know. Jonkun fever dream. Mua ei oo olemassa ja oon vaan jokin jonkun alitajunnan tuotos??????????????????

Varmasti olen..













Ja toinen asia mikä mua hämmentää
NETTI.

MITEN voi olla että mun jossain laitteessa on kaikki nää asiat ja sit kun suljen näytön ne häviää.

Miten voi olla et kaikki ihmiset näkee sen mitä mä oon omalla puhelimella kirjottanu?????? Sairasta!

Psykoosin ensioireita nämä






Paitsi tuskin on koska mun ajatukset oli jo lapsena samanlaisia enkä mielestäni oo ollut koskaan vielä psykoosissa

Oon ollut nimittäin ain tosi eksistentiaalinen ihminen, valitettavasti, mut oon koittanut vältellä kaikkia sellasia teemoja aiemmin mut nyt en oo enää pystynyt

Oh no jaa no ehkä mä oom jotenki sekasin anyway

 

[qualitymonkey]

Miten must vaa tuntuu et mikään ei oo totta ja mä oon itekin vaan jokin sims ukko you know. Jonkun fever dream. Mua ei oo olemassa ja oon vaan jokin jonkun alitajunnan tuotos??????????????????

^^^^^^^ Toivon että tää on se miten asiat on oikeest!!

 

[qualitymonkey]

Se on hassua miten lapsuudesta muistaa kaikkia välähdyksiä ja miten se tuntu sillonki yhtä lailla epätodelliselta ja oudolta
Tuntuu että mulla ei koskaan oo ollu sellasta tavallista oloa tai tajuntaa kuten muilla?? Ehkä.

Ja pelkään jokaista sanaa minkä kirjotan enkä tiedä miksi? Mitä pelättävää siinä on että kirjotan tänne. Onhan nää tietysti henkilökojtasia asioita, ja tosiaan rn koskaan enää saa takas sit sitä yksityisyyttä

Mutta enhän mä saa takas mitään muutakaan, kaikki menee ja loppuu ja häviää

Jokainen ajatuskin häviää. Periaatteessa koko ajan.

Mut ehkä mikään ei oo totta ja sitä kai mä toivon koska se ois hyvä jos hän todellisuuden ulkopuolel ois todellisuus ja kaikki oiskin vaan kusetust??

Tai en tiiä jokainen ajatus on yhtä ahistava? Ja silleen outo


Hmmmmmmmmmmmm sit viime yönä mietin paljon avaruutta ja planeettoi ja se vasta oli huono juttu : DDDDDD en meinannut saada nukutuksi yhtään lmao

Mutta on tää koko foorumikin jo itessään vähän sellanen käsite että jo siit menee pää sekasin. Kelatkaa ny kaikki näkee mitä kirjotan omassa kodissani, hullua ja sairasta

Ok tää nyt vähän rönsyilee alkuperäisestä aiheesta mutta kun rupesin ajattelee nyt taas kaikkeutta paljon laajemmin LMAO miks oon tämmönen ihminen :---------D ku ei kaikki oo tämmösiä ollenkaan

Jotkut vaa elää normaalisti päivästä toiseen ja kokee turvallisuuden tunnetta mut minä vaan mietin asioita tälleen aivan hullusti 🙃 en tiiä oonko ees vihanen enää vaan pelkästään hämmentynyt ja psykoosissa

 

[qualitymonkey]

Eih mulla soi päässä eräs biisi ja se vasta onkin kamalaa ja psykoosia

 

[Makkachin]

Mutta enhän mä saa takas mitään muutakaan, kaikki menee ja loppuu ja häviää

Jokainen ajatuskin häviää. Periaatteessa koko ajan.

Eli olet jo ”kuollut” lukemattomia kertoja. Pysyvää ei koskaan ollutkaan. Toisilla ahdistus on suurempaa ja lopulta kykenevät aidosti ymmärtämään tämän, toisilla (suurimmalla osalla) ei niinkään ja saattavat elää jonkinlaisessa valheessa läpi elämänsä ajattelematta mitään.

 

[qualitymonkey]

Eli olet jo ”kuollut” lukemattomia kertoja. Pysyvää ei koskaan ollutkaan. Toisilla ahdistus on suurempaa ja lopulta kykenevät aidosti ymmärtämään tämän, toisilla (suurimmalla osalla) ei niinkään ja saattavat elää jonkinlaisessa valheessa läpi elämänsä ajattelematta mitään.

Niin.

 

[Myrskyvaroitus]

Mää en oikeen usko että kukaan ihminen joka päättää haluta pittää lapsen aattelee sitä siltä kannalta et se "pystyy elämään joka sekunti lähestyvän kuoleman kanssa" yms kuten sanoit.
Ja ylipäätään, vanhempien (ja muiden aikuisten) tehtävänhän pitäisi olla nimenomaan se et se lapsi ois onnellinen ja sille ei tulis niitä ahistavia ajatuksia eikä se joutus kokemaan mittää sellasta joka aiheuttas sille traumoja. Mutta sehän on ihan totta et aika harva vanhempi tai muu aikunen tossa tehtävässä tuntuu onnistuvan.
Ja toisaalta, loppujen lopuksi ei oikeestaan voida tietää et kumpi on loppujen lopuksi en syntymättömän lapsen kannalta parempi, abortointi vai synnytys. Kumpaankaan vaihtoehtoon ei oo sillä lapsella sananvaltaa eikä tulevaisuutta voi ennustaa.

 

[qualitymonkey]

Mää en oikeen usko että kukaan ihminen joka päättää haluta pittää lapsen aattelee sitä siltä kannalta et se "pystyy elämään joka sekunti lähestyvän kuoleman kanssa" yms kuten sanoit.
Ja ylipäätään, vanhempien (ja muiden aikuisten) tehtävänhän pitäisi olla nimenomaan se et se lapsi ois onnellinen ja sille ei tulis niitä ahistavia ajatuksia eikä se joutus kokemaan mittää sellasta joka aiheuttas sille traumoja. Mutta sehän on ihan totta et aika harva vanhempi tai muu aikunen tossa tehtävässä tuntuu onnistuvan.
Ja toisaalta, loppujen lopuksi ei oikeestaan voida tietää et kumpi on loppujen lopuksi en syntymättömän lapsen kannalta parempi, abortointi vai synnytys. Kumpaankaan vaihtoehtoon ei oo sillä lapsella sananvaltaa eikä tulevaisuutta voi ennustaa.

Kyllä niiden mun mielestä kannattais vähän ajatella asiaa

Ain ku nään jotain lapsia tai tosi nuoria tyyppejä niin mä vaa mietin kuinka niidenkin pitää olla tarpeeksi rohkeita kuolee. Ja se tuntuu väärältä
Kaikki tuntuu muutenkin väärältä
Kaikki. On väärin.

Et joo. Mun mielestä kannattais vähän vittu ajatella nenäänsä pidemmälle
.........

 

[Skeletor]

Eipä tässä muuta, mutta ex-avovaimoni teki abortin ilmoitettuaan minulle, että olemme raskaana. DING DING DING

 

[Bones99]

Tervetuloa helvettiin...

 

[Myrskyvaroitus]

Kyllä niiden mun mielestä kannattais vähän ajatella asiaa

Ain ku nään jotain lapsia tai tosi nuoria tyyppejä niin mä vaa mietin kuinka niidenkin pitää olla tarpeeksi rohkeita kuolee. Ja se tuntuu väärältä
Kaikki tuntuu muutenkin väärältä
Kaikki. On väärin.

Et joo. Mun mielestä kannattais vähän vittu ajatella nenäänsä pidemmälle
.........

Ymmärrän jollakin tapaa sun ajatuksen tässä mutta oon kuitenkin eri mieltä.
Jos kaikki ois väärin nii silloinhan tätä koko maailmaa ei olis, täällä ei ois mittään.
Ja vaikka mulla itellä on mt-ongelmia ja ihan perheen ja kavereiden kanssa ongelmia nii en mää nyt mun vanhemmille mee sanoo et miks annoitte mun syntyä. Ei ne oo voinu tietää mun tulevaisuutta enkä mää niitä syytä mistään, koska siinä ei oo mittää järkeä.

 

[qualitymonkey]

Ymmärrän jollakin tapaa sun ajatuksen tässä mutta oon kuitenkin eri mieltä.
Jos kaikki ois väärin nii silloinhan tätä koko maailmaa ei olis, täällä ei ois mittään.
Ja vaikka mulla itellä on mt-ongelmia ja ihan perheen ja kavereiden kanssa ongelmia nii en mää nyt mun vanhemmille mee sanoo et miks annoitte mun syntyä. Ei ne oo voinu tietää mun tulevaisuutta enkä mää niitä syytä mistään, koska siinä ei oo mittää järkeä.

Ymmärrän sen ettei siit periaatteessa voi olla vihanen, mäkään en voi tavallaan olla niinku sillee vihanen vihanen, mut oon ärsyyntynyt tai silleen
Siis tavallaan vihanen mut silti mun on vaikee olla varsinkin äitille vihanen. Isälle on helpompi koska olin muutenkin tos niim vihanen sille vähän aikaa sit ku se huus mulle niin täysiä. Niin jo se sai mut suuttuu sille todella pahasti. Nyt oon ehkä jo vähemmän vihanen sille mutta silti.

Mut silti nään vähän eri tavalla ton "ei ne oo voinu tietää mun tulevaisuutta". Eihän munkaa vanhemmat, ei sillä, mut ne on kuitenkin tiennyt et joudun kärsimään kuolemanpelosta.
Jotenki se ei vaan must oo oikein.
Eikä varsinkaan se oo oikein että esim viime yönä (tai ehkä se oli jo aamu) mietin yhtä juhannusta tai joku kesäpäivä ku olin ehk 11-13v ja jotenki muistin kuinka ihmeen turvallinen olo mulla oli silloin. Mut en koskaan saa sitä turvan tunnetta enää takasin
Koska tästä ei oo paluuta
Jossain vaiheessa rupesin näkee koko ajan unia kuolemaa liittyen mut en enää koskaan tuu kokee olevani turvassa täs maailmas niiku silloin
En enää aattele mistään niinku silloin
Se oli oikeesti outoa kuinka must tuntu ihan normaalilta silloin
Ja muistan ku katoin ehk äitin kaa frendei joskus sillon 2010 aikoihin ja luulin tosiaa et elämä on turvallista
Mut ei enää koskaan oo mahollista ajatella et se olis. En enää koskaan tunne sitä kotoisuutta, turvallisuutta, on vaikee tuntee iloa tai onnellisuutta
Sillon maailma tuntu normaalilta mut se onki ihan erilainen. Tuntuu et mulle on valehdellut kaikki ja kaikki on pettänyt mut kun ne on antanut mun elää valheellises elämässä. Mikää ei ollukaa sitten sitä mitä ajattelin.

Mun mielestä mikään tässä ei voi olla oikein.

Esim lapsista täytyy pitää huolta ja ne täytyy pitää turvassa ok mut ei tääl voi olla turvassa kukaan t. Pelkään joka yö että noniin kuolen tänä yönä sit varmaan. Sehän onki varmasti vittu oikein ja hyvä.

Kaikki on niin ristiriidassa. Lapsilleen halutaan vaan hyvää ja että ne kokis olevansa just turvassa mutta kun kukaan ei voi sitä turvaa tarjota
Oikeasti miten kukaan ei yhtää näe sitä mitä mä??

Näin täs lähiaikoina yhen tutun ja sen vauvan niin ai että mun kävi sääliksi sitä
Must sen vanhemmat on iha mukavii ihmisii mut oikeesti törkeetä. Silti
Jotenki se vaa tuntuu silt et lapselle halutaan sit vaan pelkkää pahaa
Koska senhän te just teitte, tuomitsitte sen tähän elämään. Se on niin sairasta.

Joo no en oikeesti enää tiiä mut sanon vaa että ei oo hauskaa nähdä joka yö sellasta unta mis on jotenki mukana aina kuolema. Ei oo kiva saada paniikkikohtauksii sen takii. Ei oo kiva tunne kun kokee et on elänyt koko elämänsä jossain ihan sumussa ja sit yhtäkkiä herää totuuteen ja aattelee et tätä elämä on ja nii. Mä en käsitä miten mä oon koskaan voinu työntää nää ajatukset pois silleen et oon pystyny esim käymään koulua? Tuntuu aivan naurettavan oudolta ajatukselta et oon todella pystynyt.
Tai et ihmiset pystyy käymään töissä, eikö ne tosiaan mieti joka sekunti et "en mä voi keskittyy mihinkään mun pitää aatella kuolemaa" et ok.

Oon elänyt tähän saakka jossain aivan sumussa ja nyt kaikki aukenee mulle koko hirveydessään kunnolla ja tuntuu niinku en edes olis enää siin samas elämäs ku ennen.

Tää on ainakin maanpäällinen helvetti varmaan jos ei muuta

 

[qualitymonkey]

Tai jos ajatellaan edellisen elämän karmaa niin mikä vitun murhaaja mä oon edellises elämässäni ollu et mul on näin paha karma näköjään :D

 

[Vikatikki]

mut ne on kuitenkin tiennyt et joudun kärsimään kuolemanpelosta.

Millä helvetin logiikalla

 

[qualitymonkey]

Mutta tosiaan kiitän luojaani edes siitä että en oo joutunut tän pahempii tilanteisiin silti. Okei on tämäkin jo paha ja mul on oikeest traumoja mut sentään mua ei oo esim raiskattu (ainakaan vielä).

Enkä myöskään oo muutenkaan ajautunut esim sellasee tilanteeseen että oisin pakottanut ite itteni harrastaa seksii jonku kaa. Oisin saattanu tehdä sen virheen jos tilanne ois menny joskus jonkun kaa liian lähelle. Oisin saattanu pakottaa itteni siihen.

Sinänsä ei liity asiaan mut tuli mielee vaa ku oon miettinyt viime aikoina paljon sitä et mul tulis todella paha olo jos joutuisin tekee jonku kaa jotain tollasta. En varmaan selviäis siitä. Kans ku puhuttiin lasten hankkimisest nii menin melkei paniikkii siit ku kelasin et en mä pysty siihen mitä mun vanhemmat ehkä oottaa mult jossaki vaiheessa
Siis jos mä joutuisin oikeest siihen tilanteesee ni ei ei ei ei ei :D no ensinnäkään must ei oo ikinä huolehtimaa lapsesta (sitä paitsi varmaan tappaisin sen ko ajattelisin et sille on parempi kuolla vauvana ettei se tajuu sitä kunnol) mut siis ihan sekin että en pystyis ikin olee sängys Kenenkään kanssa eeeeei ikinä en pystyis varmana. Joskus aattelin viel et se vois olla mahdollista ehkä. Mut varsinkin nyt must tuntuu jo et mul on muutenki niin pahoja traumoja jo kaikesta mitä en oo halunnu nähä mut oon joutunu näkemään niin sanotaanko nyt näin että kenenkään kanssa sängyssä oleminen tuhoais mut varmaan lopullisesti
Tuntuu et menisin ihan sekasin ahistuksesta. Outoa että voi olla näin mut on vaan
Mua ei oo tarkoitettu semmoseen kyllä missään nimessä näköjään. Siis mä en helvetissäkään osaa kuvitella ainakaan enää että olisin jonku kaa sängyssä enkä sais siitä pahoja ahdistus tiloja

 

[qualitymonkey]

Millä helvetin logiikalla

No eiköhän about kaikki ihmiset siit jossain määrin kärsi? Niin varmaankin sillä helvetin logiikalla? Onks sul ny joku vitun ongelma vai miks pitää olla tollane :D

 

[Vikatikki]

No eiköhän about kaikki ihmiset siit jossain määrin kärsi? Niin varmaankin sillä helvetin logiikalla? Onks sul ny joku vitun ongelma vai miks pitää olla tollane :D

Mietin vaan että millä mesellä ne sulta on ennen syntymää kysyneet kärsitkö kuolemanpelosta.

Itse aiheeseen en jaksa ottaa kantaa mutta tuo osa ei vaan auennu, ihmisillä on joskus niin hassut ajatusmallit ettei näissä jutuissa pysy kärryillä.

 

[qualitymonkey]

Mietin vaan että millä mesellä ne sulta on ennen syntymää kysyneet kärsitkö kuolemanpelosta.

Itse aiheeseen en jaksa ottaa kantaa mutta tuo osa ei vaan auennu, ihmisillä on joskus niin hassut ajatusmallit ettei näissä jutuissa pysy kärryillä.

Niin no siis tarkoitan vaan että onhan se varmaan kaikille vanhemmille selvää että todennäköisesti jossain määrin se lapsi tulee siitä kärsii. TIETENKIN asia on niinkin että mulla se on ollu varmaan lapsesta asti jopa normaalia paljon suurempaa, se on totta
Että ei ne sitä oo osannut arvata että must tulee jo heti lapsena tämmönen ajattelija ja ihan ylipelokas ja sekopää. Mut nii
Et joo aattelen selvästi asiat iha eri tavalla ku suurin osa

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

Olen myös sitä mieltä että ei vanhemmat näin ajattele kun lapsen päättävät tehdä/olla sitä abortoimatta. Abortti on hyvä ja tärkeä keksintö, jos raskaus ei ollut suunniteltu tai on vakava uhka äidin hengelle tai terveydelle, tai jos sikiölle tapahtuu jotakin eikä sillä olisi mahdollista selvitä hengissä kovin kauaa syntymänsä jälkeen, jos syntyy ylipäätään. Itse en voi sanoa pelkääväni kuolemaa missään määrin, joten en myöskään oikein usko kun väität, että kaikki siitä kärsivät. Enkä ainakaan itse joka hetki elämässäni koe diilavani sen faktan kanssa, että kuolen vielä joku päivä. Elämässä itsessään on tarpeeksi haasteita ilmankin ja elossa kuitenkin ollaan niin kauan kunnes toisin todistetaan.

Puheesi kuulostavat suoraan sanottuna huolestuttavilta, mutta löydän niistäkin tosin jonkin pointin. Kukaan ei ole tänne päättänyt syntyä kuten sanoit, mutta elämästään täällä voi onneksi hyvin pitkälle päättää itse. Samoin se kysymys, milloin abortti on kannattavaa ja milloin lapsen maailmaan asti saattaminen on hyvä ratkaisu, on pohtimisen arvoista.

 

[Myrskyvaroitus]

Ymmärrän sen ettei siit periaatteessa voi olla vihanen, mäkään en voi tavallaan olla niinku sillee vihanen vihanen, mut oon ärsyyntynyt tai silleen
Siis tavallaan vihanen mut silti mun on vaikee olla varsinkin äitille vihanen. Isälle on helpompi koska olin muutenkin tos niim vihanen sille vähän aikaa sit ku se huus mulle niin täysiä. Niin jo se sai mut suuttuu sille todella pahasti. Nyt oon ehkä jo vähemmän vihanen sille mutta silti.

Mut silti nään vähän eri tavalla ton "ei ne oo voinu tietää mun tulevaisuutta". Eihän munkaa vanhemmat, ei sillä, mut ne on kuitenkin tiennyt et joudun kärsimään kuolemanpelosta.
Jotenki se ei vaan must oo oikein.
Eikä varsinkaan se oo oikein että esim viime yönä (tai ehkä se oli jo aamu) mietin yhtä juhannusta tai joku kesäpäivä ku olin ehk 11-13v ja jotenki muistin kuinka ihmeen turvallinen olo mulla oli silloin. Mut en koskaan saa sitä turvan tunnetta enää takasin
Koska tästä ei oo paluuta
Jossain vaiheessa rupesin näkee koko ajan unia kuolemaa liittyen mut en enää koskaan tuu kokee olevani turvassa täs maailmas niiku silloin
En enää aattele mistään niinku silloin
Se oli oikeesti outoa kuinka must tuntu ihan normaalilta silloin
Ja muistan ku katoin ehk äitin kaa frendei joskus sillon 2010 aikoihin ja luulin tosiaa et elämä on turvallista
Mut ei enää koskaan oo mahollista ajatella et se olis. En enää koskaan tunne sitä kotoisuutta, turvallisuutta, on vaikee tuntee iloa tai onnellisuutta
Sillon maailma tuntu normaalilta mut se onki ihan erilainen. Tuntuu et mulle on valehdellut kaikki ja kaikki on pettänyt mut kun ne on antanut mun elää valheellises elämässä. Mikää ei ollukaa sitten sitä mitä ajattelin.

Mun mielestä mikään tässä ei voi olla oikein.

Esim lapsista täytyy pitää huolta ja ne täytyy pitää turvassa ok mut ei tääl voi olla turvassa kukaan t. Pelkään joka yö että noniin kuolen tänä yönä sit varmaan. Sehän onki varmasti vittu oikein ja hyvä.

Kaikki on niin ristiriidassa. Lapsilleen halutaan vaan hyvää ja että ne kokis olevansa just turvassa mutta kun kukaan ei voi sitä turvaa tarjota
Oikeasti miten kukaan ei yhtää näe sitä mitä mä??

Näin täs lähiaikoina yhen tutun ja sen vauvan niin ai että mun kävi sääliksi sitä
Must sen vanhemmat on iha mukavii ihmisii mut oikeesti törkeetä. Silti
Jotenki se vaa tuntuu silt et lapselle halutaan sit vaan pelkkää pahaa
Koska senhän te just teitte, tuomitsitte sen tähän elämään. Se on niin sairasta.

Joo no en oikeesti enää tiiä mut sanon vaa että ei oo hauskaa nähdä joka yö sellasta unta mis on jotenki mukana aina kuolema. Ei oo kiva saada paniikkikohtauksii sen takii. Ei oo kiva tunne kun kokee et on elänyt koko elämänsä jossain ihan sumussa ja sit yhtäkkiä herää totuuteen ja aattelee et tätä elämä on ja nii. Mä en käsitä miten mä oon koskaan voinu työntää nää ajatukset pois silleen et oon pystyny esim käymään koulua? Tuntuu aivan naurettavan oudolta ajatukselta et oon todella pystynyt.
Tai et ihmiset pystyy käymään töissä, eikö ne tosiaan mieti joka sekunti et "en mä voi keskittyy mihinkään mun pitää aatella kuolemaa" et ok.

Oon elänyt tähän saakka jossain aivan sumussa ja nyt kaikki aukenee mulle koko hirveydessään kunnolla ja tuntuu niinku en edes olis enää siin samas elämäs ku ennen.

Tää on ainakin maanpäällinen helvetti varmaan jos ei muuta

Mää ite en osaa samaistua tohon kuolemanpelkoon koska vaikka itelläki tullee jatkuvasti kuolemiseen liittyviä unia nii mää en kuitenkaa pelkää kuolemaa.
Ja siis voin kuulostaa tosi typerältä sun mielestä mutta toi sun ajatusmaailma, se miten nää näät tän asian on tosi huolestuttava. Mää ite mietin noita samoja asioita pari vuotta sitten sillon ku itellä oli masennusoireet pahimmillaan.
Mää en oikeen ossaa sulle sanua mittää mut mää toivoisin et saisit apua tuollaseen ajatteluun.
Kuolemanpelko on aivan normaali asia ja varmasti lähes jokainen pelkää kuolemaa jossakin vaiheessa elämää, mut musta kuulostaa siltä et sun tapauksessa se on ottanu yliotteen sun elämästä.

Anteeksi jos kuulostan jotenki inhottavalta tai jotakin, ei todellakaan ole tarkoitus D: <3

 

[qualitymonkey]

Olen myös sitä mieltä että ei vanhemmat näin ajattele kun lapsen päättävät tehdä/olla sitä abortoimatta. Abortti on hyvä ja tärkeä keksintö, jos raskaus ei ollut suunniteltu tai on vakava uhka äidin hengelle tai terveydelle, tai jos sikiölle tapahtuu jotakin eikä sillä olisi mahdollista selvitä hengissä kovin kauaa syntymänsä jälkeen, jos syntyy ylipäätään. Itse en voi sanoa pelkääväni kuolemaa missään määrin, joten en myöskään oikein usko kun väität, että kaikki siitä kärsivät. Enkä ainakaan itse joka hetki elämässäni koe diilavani sen faktan kanssa, että kuolen vielä joku päivä. Elämässä itsessään on tarpeeksi haasteita ilmankin ja elossa kuitenkin ollaan niin kauan kunnes toisin todistetaan.

Puheesi kuulostavat suoraan sanottuna huolestuttavilta, mutta löydän niistäkin tosin jonkin pointin. Kukaan ei ole tänne päättänyt syntyä kuten sanoit, mutta elämästään täällä voi onneksi hyvin pitkälle päättää itse. Samoin se kysymys, milloin abortti on kannattavaa ja milloin lapsen maailmaan asti saattaminen on hyvä ratkaisu, on pohtimisen arvoista.

Onpa oikeesti ihan sika omituinen ajattelutapa omaan korvaani. Mielenkiintoista että joku voi olla noin epäahdistunut, kuolemaan liittyen siis, en halua vähätellä jos sulla nimenomaan on niitä elämään liittyviä muita ahdistuksia. Mutta onpa outoa mun korvaan kyllä. Oon ihan että??????? Oon kateellinenkin oikeastaan koska oon ite tosiaa nyt joka päivä saanu ihan hirvittäviä paniikkikohtauksia ja juuri kun tänään aiemmin oli ihan ok olo niin sitten illalla se alkoi taas ja jälleen tuntui että vielä aiempaakin pahempana. Nyt oon taas vähän rauhottunut pahimmasta ahdistuksesta mutta yhtä helvettiä tää on, varsinkin sekin kun tuntuu että usein kun itken niin äitikää ei jaksa enää tai osaa auttaa ja sit must alkaa tuntua et kaikki vihaa mua ja oon ruma ja läski, näin suoraan lainaten omia sekavia ajatuksiani tuosta vähän aikaa sitten. Oikeasti katoin vaan ikkunan kautta itteeni ja tunsin puhdasta inhoa joka tuli siis suoraan sen jälkeen kun äiti ilmaisi ärsyyntymistään mun itkemiseen. Näköjään todella huono itsetunto.

Mutta ei siitä sen enempää, ihmettelen vaan todella paljon ja oon tavallaan kateellinen sulle ja sun laisille ihmisille. Ja joo, sen uskon että huolestuttavilta kuulostaa nää. Onhan tää tilanne ihan muutenkin huolestuttavan olonen, eikä pelkästään kuolemaan liittyvien asioiden suhteen vaan ihan muutenki oon ollu sellasessa maanpäällisessä helvetissä nyt ainakin tammikuusta saakka että hohhoh.suoraan sanottuna väsyttää. Ja kun ei edes tiedä mikä tässä on se ydinongelma.

 

[qualitymonkey]

Mää ite en osaa samaistua tohon kuolemanpelkoon koska vaikka itelläki tullee jatkuvasti kuolemiseen liittyviä unia nii mää en kuitenkaa pelkää kuolemaa.
Ja siis voin kuulostaa tosi typerältä sun mielestä mutta toi sun ajatusmaailma, se miten nää näät tän asian on tosi huolestuttava. Mää ite mietin noita samoja asioita pari vuotta sitten sillon ku itellä oli masennusoireet pahimmillaan.
Mää en oikeen ossaa sulle sanua mittää mut mää toivoisin et saisit apua tuollaseen ajatteluun.
Kuolemanpelko on aivan normaali asia ja varmasti lähes jokainen pelkää kuolemaa jossakin vaiheessa elämää, mut musta kuulostaa siltä et sun tapauksessa se on ottanu yliotteen sun elämästä.

Anteeksi jos kuulostan jotenki inhottavalta tai jotakin, ei todellakaan ole tarkoitus D: <3

Mikä teitä kaikkia oikein vaivaa xd tää siis vitsillä sen takia kun jo sinä ja kilowattituntimittari on peräkkäin sanonu tota samaa ja sit mä vaan oon silleen miten VITUSSA te teette ton :D en ymmärrä en ymmärrä yhtään. En saa yhtään otetta siitä miten te voitte ajatella näin, mutta mukava kuulla i guess xd

Ja joo aivan varmasti on huolestuttavaa ja silleen. Ja vaikka oon kärsinyt aina tai ainakin pitkään samanlaisista oireista niin nyt tää on vaan pahentunut ja ollaan oikeasti siinä pisteessä että en ymmärrä kohta enää todellisuutta. Myös se mitä luin psykoosia lähentelevistä oireista niin siin oli että epäluuloisuus ja pelokkuus ja se mulla todella on. Oon nyt ainakin kaks kertaa pelännyt mun isän tappavan mut tai jotain, molemmat silloin kun se on huutanut mulle. Ensimmäisellä kerralla ajattelin oikeasti etten selviä tästä hengissä, ajattelin että se saattaa oikeasti hakea tuolta jotain millä se aikootappaa mut, vaikka se kai menikin vaan ulos tai jotain. Se siis pelkästään huus mulle mut ei muuta. Tokalla kerralla olin jälleen ihan törkeän peloissaan, kun meillä oli se riitajuttu niin menin ulko-ovelle haukkaa happee mut sit jotenki pelkäsin että se tulee mun taakse ja lyö mua. Toki se huus mulle aivan täysiä joten on normaalia olla peloissaan mut olin niin saatanan shokissa ja täysin pelon kourissa. Ei toi must terveeltä kuulosta siis koko tää tilanne. Ton jälkeen oon puhunut jotain pientä sen kanssa mut en hirveesti ja siis edelleen mua ahdistaa se tilanne ja oon jotenki ihan ymmällään. Tuntuu et mua vaan satutetaan jatkuvasti, sekä perheenjäsenet että tuntemattomat esim täällä netissä. Puhumattakaan niistä koulukiusaamismuistoista mutta siitä nyt ei tarvi edes puhua koska on niin itsestään selvää että se edelleen sekoittaa mun psyykettä aika rankasti.

Ok en tiiä mikä vastaus tää oli sori oon väsynyt niin en tajuu mitä kirjoitan. + Muutenki paniikis edelleen.

 

[qualitymonkey]

Kirjotan viel pikkasen koska mul on oikeasti todella epätodellinen olo niin yritän purkaa??

Tuntuu että mun elämä on tasapainottelua normaalin ja sairaan välillä. Yhdessä hetkessä saattaa olla niin että jutellaan ihan normaalisti vanhempien kanssa ja ehkä jopa nauretaan, seuraavana päivänä isä huutaa mulle niin paljon että pelkään sen tappavan mut. Se ei oo kertaakaan lyöny mua, mut sillä on ollu välikohtauksia mun veljen kanssa. Ilmeisesti joskus mun veli ehk yritti lyödä sitä tai jotain ja sitten niillä oli joku sellai välikohtaus siinä. Tämäkin on tapahtunut silloin kun oon ollu varmaan joku 17 ehkä mut joka tapauksessa aika nuorena ja tälleen. Tiedän että tilanne ei oo pahimmasta päästä mutta on silti vitun sairasta elää tämmöses ympäristös??

En oikeesti ymmärrä enää ja tuntuu vaan että se kuka oikeesti oon on kuollut jo kauan sitten. Tai en osaa selittää sitä mutta joo no tuskin must ois kovin eheää voinu koskaa tullakaa.

Ja nyt taas puhun niinku mul ois tapahtunut kaikki kamalimmat jutut koskaan. Sure, tokihan mulla on traumaattisia kokemuksia ja vaikeet kotiolot. Mutta silti must tuntuu et tää on ihan normaalia. Tavanomaista.

En oikeesti tiedä.

Also naurattaa ja vähän ihmetyttää jopa taas nää mun reaktiot kun telkkarist tulee joku ohjelma tai ainaki äske tuli ja siin oli kai jotain seksikohtauksia niin ei vittu, heti kun näytti siltä että voi olla jotai explicit materiaalia niin mulla lentää ihan automaattisesti käsi silmien eteen. En kestä ajatustakaan siitä että joudun taas kokemaan uusia "traumoja" näkemällä asioita mitä en haluu nähä. Oon nähny jo ihan liikaa ja must tuntuu vaan että en selviä niistä muistoista. Oikeasti naurattaa se kun ihmiset puhuu sitä että seksi on iloinen asia tai jotain ja sit mä vaan oon silleen ":DDDDDDDDDD" koska mulla noiden asioiden näkeminen aiheuttaa pahimmillaan paniikkikohtauksen ja niiden nähtyjen asioiden muistaminen saattaa taas aiheuttaa yhtäkkiä sellasen aivan totaalisen itkukohtauksen. Jokin aika sitten olin äidin kanssa jossain ja sitten mulla vaan alkoi pyörii päässä kaikki asiat (nimenomaan seksuaaliset, ne kaikki traumat) ja olin ihan done ja itkin vaan siinä ja must tuntu et kaikki on lopullisesti pilalla, koko mun elämä. En ymmärrä miten voi pelottaa niin paljon ja traumatisoitua tollasesta. Välillä must tuntuu että pelkäisin seksuaalisia kohtauksia enemmän kuin kauhuleffoja vaikka niitäkin pelkään törkeen paljon. En ymmärrä enää. Miten helvetissä ihmiset elää normaalisti?

Ja sitä mä ihmettelen kaikkein eniten että miten IHMEESSÄ ihmiset voi panna jonkun kanssa ja selvitä siitä henkisesti? Mä actually kuolisin. Vähintään menisin paniikkiin mut en tajuu miten pystyisin elää sellasen muiston kanssa, ku en pysty elää ees joidenkin perus leffa/sarja muistojen kans.

Tätäkin ihmettelen että mikä trauma mulla on mutta voihan se ehkä olla sit se pornon näkeminen pienenä. Vaan eipä mun kavereille tämmöstä tullu siitä. Ei oo ainakaan koskaan ilmassu mitään tämmöstä.

Aika hullua kyllä. Joskus vaan tuntuu siltä että.... Kaikki on niin vitun turhaa. Ja että kaikki on menny pieleen. Oisinpa edes kuollut vaikka vauvana. Ei ois näitäkään asioita sattunu. Tuntuu etten oo enää oma itteni eikä mun elämä oo mun elämää. Mä en oo mä. Enkä mä oo turvassa missään. Miten tyhmä mä oikee oon ollu ku oon luullu et tulevaisuudessa kaikki menee normaalisti. Kaikkea muuta. Jossain vaiheessa jopa luulin että (ehkä) seurustelisin joskus mut nyt sekin tuntuu ihan mahottomalta. Tai no oon mä pitkään jo miettinyt että en mä taida edes oikeasti haluta seurustelua, ainakin lukiossa aattelin jo et en varmana pystyis.

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

Onpa oikeesti ihan sika omituinen ajattelutapa omaan korvaani. Mielenkiintoista että joku voi olla noin epäahdistunut, kuolemaan liittyen siis, en halua vähätellä jos sulla nimenomaan on niitä elämään liittyviä muita ahdistuksia. Mutta onpa outoa mun korvaan kyllä. Oon ihan että??????? Oon kateellinenkin oikeastaan koska oon ite tosiaa nyt joka päivä saanu ihan hirvittäviä paniikkikohtauksia ja juuri kun tänään aiemmin oli ihan ok olo niin sitten illalla se alkoi taas ja jälleen tuntui että vielä aiempaakin pahempana. Nyt oon taas vähän rauhottunut pahimmasta ahdistuksesta mutta yhtä helvettiä tää on, varsinkin sekin kun tuntuu että usein kun itken niin äitikää ei jaksa enää tai osaa auttaa ja sit must alkaa tuntua et kaikki vihaa mua ja oon ruma ja läski, näin suoraan lainaten omia sekavia ajatuksiani tuosta vähän aikaa sitten. Oikeasti katoin vaan ikkunan kautta itteeni ja tunsin puhdasta inhoa joka tuli siis suoraan sen jälkeen kun äiti ilmaisi ärsyyntymistään mun itkemiseen. Näköjään todella huono itsetunto.

Mutta ei siitä sen enempää, ihmettelen vaan todella paljon ja oon tavallaan kateellinen sulle ja sun laisille ihmisille. Ja joo, sen uskon että huolestuttavilta kuulostaa nää. Onhan tää tilanne ihan muutenkin huolestuttavan olonen, eikä pelkästään kuolemaan liittyvien asioiden suhteen vaan ihan muutenki oon ollu sellasessa maanpäällisessä helvetissä nyt ainakin tammikuusta saakka että hohhoh.suoraan sanottuna väsyttää. Ja kun ei edes tiedä mikä tässä on se ydinongelma.

Niin, no, ehkä en koe kuolemaa mitenkään erityisen itseäni koskettavana asiana, sen takia se ei ahdista. En ole oikeastaan joutunut kokemaan edes kenenkään kovin läheisen ihmisen (tai eläimen) poismenoa. Siitä saan ehkä kiittää vain elämääni, tai hyvin suppeaa sosiaalista elämääni.

Toivottavasti olo helpottaa sulla jossain kohtaa. Ja uskon että helpottaakin vielä.

 

[Myrskyvaroitus]

Mikä teitä kaikkia oikein vaivaa xd tää siis vitsillä sen takia kun jo sinä ja kilowattituntimittari on peräkkäin sanonu tota samaa ja sit mä vaan oon silleen miten VITUSSA te teette ton :D en ymmärrä en ymmärrä yhtään. En saa yhtään otetta siitä miten te voitte ajatella näin, mutta mukava kuulla i guess xd

Ja joo aivan varmasti on huolestuttavaa ja silleen. Ja vaikka oon kärsinyt aina tai ainakin pitkään samanlaisista oireista niin nyt tää on vaan pahentunut ja ollaan oikeasti siinä pisteessä että en ymmärrä kohta enää todellisuutta. Myös se mitä luin psykoosia lähentelevistä oireista niin siin oli että epäluuloisuus ja pelokkuus ja se mulla todella on. Oon nyt ainakin kaks kertaa pelännyt mun isän tappavan mut tai jotain, molemmat silloin kun se on huutanut mulle. Ensimmäisellä kerralla ajattelin oikeasti etten selviä tästä hengissä, ajattelin että se saattaa oikeasti hakea tuolta jotain millä se aikootappaa mut, vaikka se kai menikin vaan ulos tai jotain. Se siis pelkästään huus mulle mut ei muuta. Tokalla kerralla olin jälleen ihan törkeän peloissaan, kun meillä oli se riitajuttu niin menin ulko-ovelle haukkaa happee mut sit jotenki pelkäsin että se tulee mun taakse ja lyö mua. Toki se huus mulle aivan täysiä joten on normaalia olla peloissaan mut olin niin saatanan shokissa ja täysin pelon kourissa. Ei toi must terveeltä kuulosta siis koko tää tilanne. Ton jälkeen oon puhunut jotain pientä sen kanssa mut en hirveesti ja siis edelleen mua ahdistaa se tilanne ja oon jotenki ihan ymmällään. Tuntuu et mua vaan satutetaan jatkuvasti, sekä perheenjäsenet että tuntemattomat esim täällä netissä. Puhumattakaan niistä koulukiusaamismuistoista mutta siitä nyt ei tarvi edes puhua koska on niin itsestään selvää että se edelleen sekoittaa mun psyykettä aika rankasti.

Ok en tiiä mikä vastaus tää oli sori oon väsynyt niin en tajuu mitä kirjoitan. + Muutenki paniikis edelleen.

Ootko yrittäny hankkia apua jostaki? Se kannattas oikeesti nii ehkä pikkuhiljaa sun ittes ei tarvis elää jatkuvassa pelossa.
Mää muistan itekki kui peloissaan mää olin sillon ku mun ja mun iskän välit oli huonoimmillaan ja se meinasi häätää mut talosta talvella keskellä yötä. Sain sen jäläkee monta kertaa paniikkikohtauksen ihan vaan siks et se saatto kattoa mua vihasella ilimeellä. Siks mää ymmärrän ainaki jotenki tota sun pelkoa, vaikka selkeesti sun pelko on jo niinku monta leveliä ylöspäin.

Ja ei se mittää, kaikki on väsyneitä joskus ja itekki oon nyt vähän väsyny ku en oikeen ossaa sanoja asetella tähän viestiin :') Toivottavasti paniikki helpottaa <3

 

[qualitymonkey]

Ootko yrittäny hankkia apua jostaki? Se kannattas oikeesti nii ehkä pikkuhiljaa sun ittes ei tarvis elää jatkuvassa pelossa.
Mää muistan itekki kui peloissaan mää olin sillon ku mun ja mun iskän välit oli huonoimmillaan ja se meinasi häätää mut talosta talvella keskellä yötä. Sain sen jäläkee monta kertaa paniikkikohtauksen ihan vaan siks et se saatto kattoa mua vihasella ilimeellä. Siks mää ymmärrän ainaki jotenki tota sun pelkoa, vaikka selkeesti sun pelko on jo niinku monta leveliä ylöspäin.

Ja ei se mittää, kaikki on väsyneitä joskus ja itekki oon nyt vähän väsyny ku en oikeen ossaa sanoja asetella tähän viestiin :') Toivottavasti paniikki helpottaa <3

Oon joo ja oon saanukin sitä ainakin jonkinlaista apua. Ja nyt mulla on jopa lääkkeet mutta en oo kuitenkaan viel kokeillut niitä.

Ohhoh no kuulostaa toiki aika sairaalta D: miks tollaset ihmiset hankkii niitä lapsia oikeesti jos on valmis heittämään ulos kodista??? Eihän sen pitäisi niin olla (kuulemma)

Ja kiitti

 

[qualitymonkey]

En jaksa enää välittää mistään. Kaikki on yhtä helvettiä ja mikään ei koskaan voi olla oikein, ei koskaan mut you know what. I'm done. Mä en välitä enää. Mä en välitä vaikka mitä tapahtuis. En jaksa enää. Mua ei kiinnosta enää.

Tää on minä:
+ Toinen asia mikä auttaa: koska tää elämä ei oo mun syy vaan mun vanhempien, niin voin heittää kädet pystyyn vaan ja olla välittämättä. Nii, minähän joudun niiden päätöksen kanssa elämään ja ehkä se ei oo reilua, mut mä en voi sille mitään. Ainakaan tää ei oo mun syy. En mä tiedä helpottaako se mut ehkä se helpottaa silleen että ne on sit ite halunnut päättää sen ja ne on siitä vastuussa niin sit sen pitää mennä niin. Eipä mulla oo sananvaltaa siihen. Koen kyllä että mulle on tehty todella väärin ja oon aivan äärimmäisen vihainen siitä useimmiten mutta enpä mä sille mitään oo voinu.

Toisaalta ootan vielki et elämä on unta josta herään. On vaa sellane olo et kaikki on unta.

Mut honestly. En välitä.

Ja saanko ketään niistä koskaan joihin oon ollu ihastunu?

En IKINÄ. en IKINÄ saa. Ja honestly do i care? En vitussa välitä. En välitä enää koskaan. Ja siinä se.

Mikään ei vaan vittu enää liikuta.

Kuuntelen atm randomisti tõnun listaa mut haha en saa tõnuu koskaan, siitä huolimatta että oon ollu törkeen pahasti rakastunu siihen Ja ehkä oon vieläkin.

Mut mitä välii? Ei mitään väliä. Elämä vähän niinku pakottaa olemaan välittämättä mistään, koska jos sä yrität välittää niin sä et voi sit enää muuta kun itkeä . Ainoastaan jos lopetat kaikesta välittämisen niin voit ehkä olla itkemättä.

Paras vaihtoehto ois silti ollu joku ihan muu ku tää elämä, koska kaikki vaan surettaa. Se surettaa että oon menettänyt jo kaiken. Kaikki on niin paskaa kun ikinä voi olla eikä kukaan muu näytä sitä huomaavan mut en välitä.

En välitä enää mistään, en itestäni edes. En edes siitä mitä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan. En vaa välitä enää. Nyt ku oon done sen välittämisen kaa ni nyt sit todellakin ollaa done. En mä näe muita vaihtoehtoja ku vaan olla silleen et mua ei vittuakaan kiinnosta. Ei täs voi muuta. Tuntuu et mulle on valehdeltu ja oon jotenkin luullu et elämäs jollain on merkitystä mut nyt oon havahtunut siihen et MILLÄÄN ei oo merkitystä. Joten :D ei tarvi välittää. Ei tarvi enkä jaksa välittää.
Sitä paitsi must edelleenkin tuntuu et elämä ei oo ees totta joten :D i don't fucking give a shit :)

Oon menettänyt kaiken ja itteni. Mitä väliä? Nyt voin vaa kuunnella musiikkia ja olla ikuisesti rikki ja sit vaa joku päivä kuolen eikä millään oo väliä. Näin. Koska niinhän se on