Syvälliset Tuntuu, että elämä nykyään kuormittaa ja että nuorilta vaaditaan liikaa

[Lalamon]

Tässä tänään lueskelin Ilta-Sanomien artikkelia, joka kertoi eräästä Annelista, joka tunsi Bodomjärven tapauksen jätkät. Tota tapausta lukiessa tuli vähän semmonen olo, ettei elämä tuolloin olisi ollut yhtä raskasta kuin nykyään. Nimittäin ensimmäisenä tuota lukiessa tuli mieleen, ettei ollut älyteknologiaa tuolloin, eikä tekniset laitteet olleet koko ajan läsnä ihmisen arjessa. Esimerkiksi Sepon, yhden Bodomjärven uhreista, kerrotaan tuossa Ilta-Sanomien jutussa soittavan puhelinkioskista äidilleen.

Samalla kun miettii vuotta 1960, niin ei ollut jatkuvaa uutisointia ilmastonmuutoksesta ja koronoista. Kylhän noihin aikoihin saasteiden vaikutuksesta ilmastoon oltiin tietoisia, mutta ei tavallinen kansa tommosista tiennyt, koska ei siitä valistettu samalla tavoin kuin nykyään. Toisinaan kuin miettii, että jos asialle oltaisiin jo silloin tehty jotain, niin tulevaisuuden ilmastonmuutoksen ääri-ilmiöiltä oltaisiin ehkä vältytty.

Tää ilmastonmuutos ja teknologian kehittyminen näyttää myös vaikuttavan siihen, että nuorilta vaaditaan nykyään paljon. Meidän vastuulle menee ilmastonmuutoksesta koituvat haitat, ja lukiossa on mul välil ollut esim. videotehtävii, joiden teko vie aikansa. Kun miettii vuotta 1960, niin tuskin lukiolaiset silloin videoita väsäili kotona koulutehtävinä.

Samalla tuntuu siltä, että nykyään vaaditaan hyvää kielitaitoa ja loistavia sosiaalisia taitoja. Nyt on kansainvälistyminen on normaalia nykyään, niin tietty töitä ei raspahda edes siivoojalle, ellei enkusta ole lukiosta kirjoitettu L. Ja siis tää kansainvälistyminen vaatii kielitaidon lisäksi sosiaalisia taitoja, kun pitäis osata kommunikoida useampien ihmisten kaa. Ulkomailla ihmiset ovat vieläpä sosiaalisempia kuin täällä Suomessa, niin kyllä sitä tulee saman tien paskat housuun, kun pitäis huonolla kielitaidolla ulkkareille puhuu.

En nyt sanois, että vuosi 1960 olis ollut taivaallusta aikaa, mutta ei kyllä vuonna 2021 tee mieli yhtään elää.

 

[Cieli]

Nuoruus on aina ollut vaikeaa aikaa, oli sitten kyse 60-luvusta tai 2020-luvusta, mutta on kyllä totta, että nyt on nuorilla aika tiukkaa, kaikesta leikataan ja säästetään ja vaatimukset vaan kasvaa. Toisaalta esim. 80-luvulla suurin piirtein hakattiin erilaiset nuoret kylillä ja nyt on paljon helpompaa olla omanlaisensa ja hakea vaikka netistä samanhenkistä seuraa. Ennen ei ollut sellaista mahdollisuutta, mitä netti nykyään tuo. Mutta some puolestaan on kasvattanut ulkonäköpaineita nykyään. Eli toisaalta ja toisaalta.

 

[Lalamon]

Nuoruus on aina ollut vaikeaa aikaa, oli sitten kyse 60-luvusta tai 2020-luvusta, mutta on kyllä totta, että nyt on nuorilla aika tiukkaa, kaikesta leikataan ja säästetään ja vaatimukset vaan kasvaa. Toisaalta esim. 80-luvulla suurin piirtein hakattiin erilaiset nuoret kylillä ja nyt on paljon helpompaa olla omanlaisensa ja hakea vaikka netistä samanhenkistä seuraa. Ennen ei ollut sellaista mahdollisuutta, mitä netti nykyään tuo. Mutta some puolestaan on kasvattanut ulkonäköpaineita nykyään. Eli toisaalta ja toisaalta.

Tottahan toi, että nuoruus on aina ollut vaikeaa aikaa. Nuorena nousee usein huoli ryhmään kuulumisesta ja omasta tulevaisuudessa, mikä ei ole lainkaan sidoksissa ajankohdan kanssa.

Totta myös, että erilaisuuden suvaitseminen on myös muuttunut vuosikymmenien saatossa. Nykyään on turvallisempaa tulla kaapista ulos, eikä tavanomaisesta käytöksestä poikkeavaa henkilöä pidetä välttämättä enää automaattisesti hulluna. Olen kuitenkin erilaisena huomannut, että asenne erilaisia ihmisiä kohtaan on parantunut lähinnä lain ja viranomaisten kohdalla eikä täysin tavallisilla ihmisillä, vaikka heidän asenteensa erilaisia kohtaan ovat aikojen saatossa parantuneet. Esimerkiksi autisminkirjoani on muistettu Kelassa tuilla ja YTL:ssä kahden tunnin lisäaikana yo-kokeissa, mutta diagnoosistani huolimatta ihmiset oudoksuvat minua vaikka osa heistä diagnoosini tietävät.

Ja tuo netin käyttäminen kavereidenetsintävälineenä on myös totta. Toisinaan puhelinten ja muiden älylaitteiden kautta tuleva jatkuva tieto saa aivot virittymään liiallisesta tiedosta ja aiheuttamaan levottomuutta.

 

[Peruukkiteline]

Totta myös, että erilaisuuden suvaitseminen on myös muuttunut vuosikymmenien saatossa. Nykyään on turvallisempaa tulla kaapista ulos, eikä tavanomaisesta käytöksestä poikkeavaa henkilöä pidetä välttämättä enää automaattisesti hulluna. Olen kuitenkin erilaisena huomannut, että asenne erilaisia ihmisiä kohtaan on parantunut lähinnä lain ja viranomaisten kohdalla eikä täysin tavallisilla ihmisillä, vaikka heidän asenteensa erilaisia kohtaan ovat aikojen saatossa parantuneet. Esimerkiksi autisminkirjoani on muistettu Kelassa tuilla ja YTL:ssä kahden tunnin lisäaikana yo-kokeissa, mutta diagnoosistani huolimatta ihmiset oudoksuvat minua vaikka osa heistä diagnoosini tietävät.

Vähän ot, mutta oletko yrittänyt hakeutua autismikirjolaisten piireihin, kuten erilaisiin vertaistukiryhmiin? Myös paikallisissa klubitaloissa ja muissa kolmannen sektorin paikoissa käy kirjolaisia. Mainitsen tämän siksi, että niissä ei tarvitse yhtä todennäköisesti pelätä olevansa se vieroksuttu outolintu.

 

[qualitymonkey]

Kyllä tää on monin tavoin ahdistavaa aikaa, en kiellä, mutta kuten jo totesittekin te muut niin kaapissa varmaan sai silloin aika visusti olla. Kuinkahan karseeta se on oikeasti ollut olla queer siihen aikaan. Ainakin luin Olli stålströmin (tai joku vastaava) kokemuksia jostain eheytysterapiasta ja näin ja se oli todella karua luettavaa, moni homo myös tuli tapetuksi varmasti. Hirvittävää ajatella sitä, ja jos itellä on tässäkin ajassa kuitenkin kohtauksia että ällöksyn itteäni bisseyteni takia niin kuinka paha itseinho mulla olisi jos olisin sen ikäluokan ihmisiä. Mutta kuten sanoit, suhtautuminen ei ole edelleenkään loistavaa. Ei homoja eikä autisteja eikä mielenterveyspotilaita jnejnejne kohtaan. Tuntuu että jos on yksikin "poikkeava" ominaisuus niin oot heti joku silmätikku. Vaikka pelkästään se jos oot ujo ihminen?? Tai jos oot läski. Tai sul on akne. Tai silmälasit. Btw, itsehän olen noita kaikkia: läski, aknen omaava, silmälasit omaava ja ujo :D varmaan se oli syy miksi mua kiusattiin koulussa. Muutenkin, kuulemma ujoja kiusattaisiin enemmän kuin äänekkäämpiä, voi hyvinkin pitää paikkansa. Meidät nähdään helppona kohteena. Mua jotenkin vituttaa se että vaikka sanotaan että asiat on parantunu (ja ne onkin) niin silti edelleen ihan täyttä paskaa todella monen elämä, vaikka just homouden takia tai jonkun. Ja vielä enemmän muissa maissa kuin Suomessa, eihä homous ole vieläkään edes laillista kaikkialla. Puistattaa jotenkin et miten asiat voi olla niin. Mutta varmasti on paljon tuuristakin kiinni ja olihan 60-luvullakin hyväksyviä ihmisiä, riippuu paljon siitä myös kenen kanssa satut olemaan tekemisissä. Joillakin on huonompia ja joillakin ihan hyviä kokemuksia, varmasti jopa silloin kaukana menneisyydessä. Mutta se on ihan oikeasti totta tai ainakin mulla on sama tunne kuin sulla, että kaikessa pitäisi nykyään olla jotenkin vitun täydellinen ja kaikki nähään suorituksien kautta. Kilpailuyhteiskunta tää on. Se vituttaa, mutta onneksi moni muukin ajattelee samalla tavalla, ja kyseenalaistaa sen että ihmisen pitäs olla joku täydellinen suorittaja. Ja juuri puhuttiin vanhempien kanssa tosta uutisoinnista, mm. Koronaa koskien, että tuntuu että kaikki vaan haluaa levittää pelkoa ja saada klikkejä. Kyllähän se on tiedetty jo kauan että klikkejä niillä otsikoilla kalastellaan ja sitähän se media on, mutta mulla on henkilökohtaisesti sellanen olo että nykyään se on vielä pahempaa kuin ennen. Tai sitten luen vaan enemmän uutisia kuin ennen D: pitäisi kyllä varmasti lopettaa se kokonaan tai ainakin vähentää. Ei uutisista tuu melkein ikinä hyvä mieli. Paitsi ehkä kevennyksistä tai jotai.

 

[Lalamon]

Vähän ot, mutta oletko yrittänyt hakeutua autismikirjolaisten piireihin, kuten erilaisiin vertaistukiryhmiin? Myös paikallisissa klubitaloissa ja muissa kolmannen sektorin paikoissa käy kirjolaisia. Mainitsen tämän siksi, että niissä ei tarvitse yhtä todennäköisesti pelätä olevansa se vieroksuttu outolintu.

Oon yrittänyt syksyllä 2019 (just ennen korona-aikaa :D) etti paikkakunnaltani autismikirjolaisten vertaistukiryhmiä, mut silloin niitä ei ollut. Ja tällä hetkellä koronan takii olis ihme, että niitä löytyis. :(

Joskus 13-vuotiaana kävin mun perheen kaa eräässä asperger-sopeutumisvalmennuskurssilla, joka kesti yhteensä kaksi viikkoa. Kurssista yks viikko pidettiin syksyllä ja toinen keväällä. Ite en siellä viihtynyt, koska ryhmässä oli mun lisäksi pelkkiä poikia. Ryhmään oli yritetty löytää toinen tyttö, mutta koska aspergereista valtaosa on miespuolisia, niin eipä toista tyttöä löytynyt. Kyl yks poika, josta mä vähän tykkäsin, kysy kerran multa WhatsAppii, mut koska mulla oli silloin viel semmonen kivikauden kosketusnäyttöpuhelin, niin enpä päässyt enää kurssin jälkeen sille ja muille mun ryhmän jäsenille puhuu. :( Mut no jaa, ei mulla kyl tullut mitään keskusteluseuraa siitä porukasta kuitenkaan, niin olin aika ulkopuolinen ryhmästä.

 

[Lalamon]

Kyllä tää on monin tavoin ahdistavaa aikaa, en kiellä, mutta kuten jo totesittekin te muut niin kaapissa varmaan sai silloin aika visusti olla. Kuinkahan karseeta se on oikeasti ollut olla queer siihen aikaan. Ainakin luin Olli stålströmin (tai joku vastaava) kokemuksia jostain eheytysterapiasta ja näin ja se oli todella karua luettavaa, moni homo myös tuli tapetuksi varmasti. Hirvittävää ajatella sitä, ja jos itellä on tässäkin ajassa kuitenkin kohtauksia että ällöksyn itteäni bisseyteni takia niin kuinka paha itseinho mulla olisi jos olisin sen ikäluokan ihmisiä. Mutta kuten sanoit, suhtautuminen ei ole edelleenkään loistavaa. Ei homoja eikä autisteja eikä mielenterveyspotilaita jnejnejne kohtaan. Tuntuu että jos on yksikin "poikkeava" ominaisuus niin oot heti joku silmätikku. Vaikka pelkästään se jos oot ujo ihminen?? Tai jos oot läski. Tai sul on akne. Tai silmälasit. Btw, itsehän olen noita kaikkia: läski, aknen omaava, silmälasit omaava ja ujo :D varmaan se oli syy miksi mua kiusattiin koulussa. Muutenkin, kuulemma ujoja kiusattaisiin enemmän kuin äänekkäämpiä, voi hyvinkin pitää paikkansa. Meidät nähdään helppona kohteena. Mua jotenkin vituttaa se että vaikka sanotaan että asiat on parantunu (ja ne onkin) niin silti edelleen ihan täyttä paskaa todella monen elämä, vaikka just homouden takia tai jonkun. Ja vielä enemmän muissa maissa kuin Suomessa, eihä homous ole vieläkään edes laillista kaikkialla. Puistattaa jotenkin et miten asiat voi olla niin. Mutta varmasti on paljon tuuristakin kiinni ja olihan 60-luvullakin hyväksyviä ihmisiä, riippuu paljon siitä myös kenen kanssa satut olemaan tekemisissä. Joillakin on huonompia ja joillakin ihan hyviä kokemuksia, varmasti jopa silloin kaukana menneisyydessä. Mutta se on ihan oikeasti totta tai ainakin mulla on sama tunne kuin sulla, että kaikessa pitäisi nykyään olla jotenkin vitun täydellinen ja kaikki nähään suorituksien kautta. Kilpailuyhteiskunta tää on. Se vituttaa, mutta onneksi moni muukin ajattelee samalla tavalla, ja kyseenalaistaa sen että ihmisen pitäs olla joku täydellinen suorittaja. Ja juuri puhuttiin vanhempien kanssa tosta uutisoinnista, mm. Koronaa koskien, että tuntuu että kaikki vaan haluaa levittää pelkoa ja saada klikkejä. Kyllähän se on tiedetty jo kauan että klikkejä niillä otsikoilla kalastellaan ja sitähän se media on, mutta mulla on henkilökohtaisesti sellanen olo että nykyään se on vielä pahempaa kuin ennen. Tai sitten luen vaan enemmän uutisia kuin ennen D: pitäisi kyllä varmasti lopettaa se kokonaan tai ainakin vähentää. Ei uutisista tuu melkein ikinä hyvä mieli. Paitsi ehkä kevennyksistä tai jotai.

Joo, nykyään vähemmistöillä on helpompi olla ja ilmaista omia mielipiteitään kuin ennen. Viranomaisten ja lain positiivisempi suhtautuminen vähemmistöihin tuo näille turvallisemman ja itsevarmemman olon olla oma itsensä. Esimerkiksi homojen ei tarvitse enää yhtä visusti peitellä homouttaan kuin ennen. Tosin läheisten suhtautuminen vähemmistöihin ei ole täysin muuttunut hyväksi, esimerkiksi joidenkin homojen vanhemmat vieläkin saattavat paheksua lapsensa tultuaan kaapista ulos. Aika sääli sinänsä, sillä lähiympäristön ymmärtäväisyys on tärkeämpää kuin etäympäristön, kuten viranomaisten, tuki. Tietty etäympäristön suvaitsevaisuus vähemmistöjä kohtaan antaa ymmärtää, että on ok olla vähemmistö ja ettei oma lähiympäristö aina kohtele oikeudenmukaisesti.

Itse oon miettinyt, että onko maailmassa edes nyky-yhteiskunnan ihailemia henkilöitä, eli jäätäviä työnarkomaaneja jotka eivät koskaan mistään stressaannu ja jotka eivät uuvu yli kymmenen tunnin työpäivistä, edes olemassa. Nimittäin kun yhteiskunta vaatii hyvän työsuorituksen vuoksi ns. "normaaliutta", mutta silti samalla diagnosoidaan yhä enemmän mielenterveysongelmia ja neuropsykiatrisia häiriöitä.

 

[Peruukkiteline]

Oon yrittänyt syksyllä 2019 (just ennen korona-aikaa :D) etti paikkakunnaltani autismikirjolaisten vertaistukiryhmiä, mut silloin niitä ei ollut. Ja tällä hetkellä koronan takii olis ihme, että niitä löytyis. :(

Joskus 13-vuotiaana kävin mun perheen kaa eräässä asperger-sopeutumisvalmennuskurssilla, joka kesti yhteensä kaksi viikkoa. Kurssista yks viikko pidettiin syksyllä ja toinen keväällä. Ite en siellä viihtynyt, koska ryhmässä oli mun lisäksi pelkkiä poikia. Ryhmään oli yritetty löytää toinen tyttö, mutta koska aspergereista valtaosa on miespuolisia, niin eipä toista tyttöä löytynyt. Kyl yks poika, josta mä vähän tykkäsin, kysy kerran multa WhatsAppii, mut koska mulla oli silloin viel semmonen kivikauden kosketusnäyttöpuhelin, niin enpä päässyt enää kurssin jälkeen sille ja muille mun ryhmän jäsenille puhuu. :( Mut no jaa, ei mulla kyl tullut mitään keskusteluseuraa siitä porukasta kuitenkaan, niin olin aika ulkopuolinen ryhmästä.

Harmi, ettei niitä ole löytynyt! :c

En tiedä oletko Facebookissa, mutta siellä on enemmän tai vähemmän aktiivisia ryhmiä autismikirjolaisille.

Harmi, ettei siitä sopeutumisvalmennuskurssista irronnut kavereita. Ja sitten vielä tuo WhatsAppin puute. :c

 

[Lalamon]

Harmi, ettei niitä ole löytynyt! :c

En tiedä oletko Facebookissa, mutta siellä on enemmän tai vähemmän aktiivisia ryhmiä autismikirjolaisille.

Harmi, ettei siitä sopeutumisvalmennuskurssista irronnut kavereita. Ja sitten vielä tuo WhatsAppin puute. :c

Kyl mä yhteen mun kaupungin paikalliseen autismi- ja aspergerryhmään Facebookissa liityin, mut ei oo paljoo ryhmässä tullut tehtyä. Oon siis vaan selaillut joidenkin julkaisui siellä. Enkä muutenkaan Facebookia paljoa käytä. Mun yks tuttu puhui kyl yhestä asperger-ryhmästä siellä, niin vois ehkä sinne mennä.

 

[Peruukkiteline]

Kyl mä yhteen mun kaupungin paikalliseen autismi- ja aspergerryhmään Facebookissa liityin, mut ei oo paljoo ryhmässä tullut tehtyä. Oon siis vaan selaillut joidenkin julkaisui siellä. Enkä muutenkaan Facebookia paljoa käytä. Mun yks tuttu puhui kyl yhestä asperger-ryhmästä siellä, niin vois ehkä sinne mennä.

Minulla on tallennettuna kokonainen lista Facen assiryhmiä. Jos tahdot, voin lähettää yksärillä sen sinulle. 👍

 

[Lalamon]

Minulla on tallennettuna kokonainen lista Facen assiryhmiä. Jos tahdot, voin lähettää yksärillä sen sinulle. 👍

Joo, voit lähettää. ♡

 

[Peruukkiteline]

Joo, voit lähettää. ♡

Lähetin. Toivottavasti viesti tuli perille. 👍

 

[Tanssivapina]

60 luvulla nuoret kävi töissä. Oma äiti ja sen kaikki toverit aloittivat duunit kovin nuorena. Tosin työllistyminen olo helpompaa. Se mikä nostaa selkäkarvat pystyyn, on kun ajatteleekin miten vaikeaa heillä opinnot oli. Ei ollut mitään Googleja,vaan kaikki lähde piti käydä kirjastosta lainaamassa. Itse saatan yhteen esseeseen lukea helposti lähemmäs sata tutkimusta (en jokaista kannesta kanteem, mutta selaimen), ajatella sama rumba fyysisten kirjojen kanssa. Ja jos lähikirjastosta ei oikeanlaista materiaalia löytynyt, niin matkustettiin toisen kylään tai kaupunkiin. Matkoihinkin menee tunteja aikaa. Siihen nähden kotona videoiden editointi kuulostaa suhteellisen helpolta.

Mutta kilpailu työ ja opintoelämässä on suuri, olet oikeassa. Samaan aikaan kansainvälistyminen tekee matkustamisesta ja uusista kulttuureista oppimisen helpommaksi (jos nyt unohdetaan korona), millaisia vaihtoehtoja ei 60-luvulla ollut. Mutta tuo myös kilpailua.
Tosin suurin ongelma on mun mielestä se millaisia kauhukuvia lapsille ja nuorille annetaan koulussa niin että usko tulevaan lopahtaa ennen kuin edes pääsee alottamaan. Kyllä sitä elämässä pärjää ilman että lukiossa menee hyvin ja oppii englannin. Elämä on suht pitkä eikä kaikki opi koulunpenkillä. Mä menin lukion kirjoitukset rimaa hipoen läpi. Lukion enkku ykkös kurssin kävin kaksi kertaa ja kokeen neljä kertaa ennen kun meni läpi. Olin susipaska Englannissa. Mun psykologian opettaja sanoi mun kirjoitusten jälkeen että en kyllä koskaan tule pääsemään yliopistoon. Ja mulla oli kamala sosiaalisten tilanteiden kammo että en ikinä uskaltanut aikuisenakin varata itse lääkäri aikaa, saati mennä sinne yksin. Usein pitkitin aina ajan varaamista kulkee oli pakko.
Nyt 11 vuotta mun kirjoituksista mulla on psykologian tutkinto, asun Englannissa, mielekäs työ mielenterveyden huollossa, opiskelen psykoterapeutiksi ja mulla on jo kaksi asiakasta. Kaikki tämä englannin kielellä...
Eli oikeasti, nuorille luodaan turhaan suuret paineet jotka johtaa burnouttiin. Kaikki ei suoriudu samalla tempolla ja se on ok! Veljeni pääsi yläasteen läpi vain suorittamalla extra kursseja kesällä. Ei opiskellut sen jälkeen päivääkään. Nyt tienaa 4000 kuukaudessa raksahommilla.

 

[imperfekti]

Se kyllä ahdistaa, kun tulee sellainen kuva että 18-vuotiaana pitäisi tietää, mitä haluaa loppuelämänsä tehdä, ja jos ei tiedä, mahdollisuuksia ei enää tule. Nuoriso vaikuttaa hemmetin ahdistuneelta ja kaikki silti jankuttaa vaan, että kyllä nykynuorilla on helppoa.

Aika usein tuntuu siltä, että aiemmat sukupolvet haluaa, että nuoret vähän kärsii, koska "ei sen kuulu olla helppoa" ja opiskelijan pitää asua solussa ja syödä pelkkää makaronia kun "ei sen opiskelijan elämän kuulu olla mitään luksusta, ei mullakaan ollut."

 

[Myrskyvaroitus]

Nuoruus on perseestä
Eläminen ylipäätään on perseestä

 

[Myrskyvaroitus]

Kaiken ton mitä sanoit sen päälle se et sun pittäis muka jo kaheksantoistavuotiaana tietää mitä aiot tehdä
Rutto kellä muka on tietoa semmosesta? Eri asia jos oot miettiny rutto koko peruskoulun ajan et joo haluun linja-autokuskiksi nii sit mut suurin osa ei rupea miettimään sitä ku vasta yläasteella jos sillonkaa

 

[Lalamon]

60 luvulla nuoret kävi töissä. Oma äiti ja sen kaikki toverit aloittivat duunit kovin nuorena. Tosin työllistyminen olo helpompaa. Se mikä nostaa selkäkarvat pystyyn, on kun ajatteleekin miten vaikeaa heillä opinnot oli. Ei ollut mitään Googleja,vaan kaikki lähde piti käydä kirjastosta lainaamassa. Itse saatan yhteen esseeseen lukea helposti lähemmäs sata tutkimusta (en jokaista kannesta kanteem, mutta selaimen), ajatella sama rumba fyysisten kirjojen kanssa. Ja jos lähikirjastosta ei oikeanlaista materiaalia löytynyt, niin matkustettiin toisen kylään tai kaupunkiin. Matkoihinkin menee tunteja aikaa. Siihen nähden kotona videoiden editointi kuulostaa suhteellisen helpolta.

Mutta kilpailu työ ja opintoelämässä on suuri, olet oikeassa. Samaan aikaan kansainvälistyminen tekee matkustamisesta ja uusista kulttuureista oppimisen helpommaksi (jos nyt unohdetaan korona), millaisia vaihtoehtoja ei 60-luvulla ollut. Mutta tuo myös kilpailua.
Tosin suurin ongelma on mun mielestä se millaisia kauhukuvia lapsille ja nuorille annetaan koulussa niin että usko tulevaan lopahtaa ennen kuin edes pääsee alottamaan. Kyllä sitä elämässä pärjää ilman että lukiossa menee hyvin ja oppii englannin. Elämä on suht pitkä eikä kaikki opi koulunpenkillä. Mä menin lukion kirjoitukset rimaa hipoen läpi. Lukion enkku ykkös kurssin kävin kaksi kertaa ja kokeen neljä kertaa ennen kun meni läpi. Olin susipaska Englannissa. Mun psykologian opettaja sanoi mun kirjoitusten jälkeen että en kyllä koskaan tule pääsemään yliopistoon. Ja mulla oli kamala sosiaalisten tilanteiden kammo että en ikinä uskaltanut aikuisenakin varata itse lääkäri aikaa, saati mennä sinne yksin. Usein pitkitin aina ajan varaamista kulkee oli pakko.
Nyt 11 vuotta mun kirjoituksista mulla on psykologian tutkinto, asun Englannissa, mielekäs työ mielenterveyden huollossa, opiskelen psykoterapeutiksi ja mulla on jo kaksi asiakasta. Kaikki tämä englannin kielellä...
Eli oikeasti, nuorille luodaan turhaan suuret paineet jotka johtaa burnouttiin. Kaikki ei suoriudu samalla tempolla ja se on ok! Veljeni pääsi yläasteen läpi vain suorittamalla extra kursseja kesällä. Ei opiskellut sen jälkeen päivääkään. Nyt tienaa 4000 kuukaudessa raksahommilla.

Unohdin vastata näihin uusiin viesteihin, mut kiva on kuulla, et elämässä voi sun ja veljes kokemusten perusteella menestyä, vaikkei koulussa menisi aina opinnot nappiin. ♡ Nimittäin kun yleensä annetaan kuva, että jos ei peruskoulussa ole ollut hyvä koulussa, niin loppuelämässä menestymisestä on turha unelmoida. :D Ite kävin erityisluokkaa peruskoulussa, ja ysiluokan vanhempainillassa oli paikallisesta amiksesta opo kertomassa jatko-opinnoissa. Siinä se haukkui meidät oppilaat pystyyn ja antoi ymmärtää sanoillaan, ettei tultais edes erityisammattikoulussa pärjäämään. :D

Tottahan toi, että videoiden muokkailu kotona on helpompaa kuin ympäri kyliä ravaaminen tietyn kirjan perässä. Tuohon aikaan kun ei vieläpä tietokoneita ollut tavallisen väestön käytössä, niin ei voinut kirjastojen palvelimilta tarkistaa, että onko kyseistä kirjaa toisessa iirjastossa, vaan piti ite mennä paikan päältä kysyy. Toisinaan olis sinne soittaakin voinut, mut sit kirjastonhoitajat olisivat joutuneet hyllyistä kattoo kirjan saattavuus, missä olisi mennyt enemmän aikaa kuin tietsikalta tarkistaessa. Toisaalta toi videoidenmuokkaus antaa kuvan, että nuorilta vaaditaan paljon taitoja opiskelussa ja työelämässä. Vielä kun miettii, ettei esim. tavallinen peruslinjaa käyvä lukiolainen ole useimmiten varsinainen konkari videonkäsittelyohjelmien kanssa kuin kyseisellä alalla opiskeleva. Samalla opiskelu- ja työelämässä vaaditaan hirveesti kokemusta kaikista aloista, kuten vaikka tosta videoidenmuokkauksesta, ja monipuolista kielitaitoa, jolloin heikompien kerrotaan usein jäävän taka-alalle.

 

[Lalamon]

Kaiken ton mitä sanoit sen päälle se et sun pittäis muka jo kaheksantoistavuotiaana tietää mitä aiot tehdä
Rutto kellä muka on tietoa semmosesta? Eri asia jos oot miettiny rutto koko peruskoulun ajan et joo haluun linja-autokuskiksi nii sit mut suurin osa ei rupea miettimään sitä ku vasta yläasteella jos sillonkaa

Itse en kyl tähän ammatinvalintaongelmaan sinänsä oo kauheesti samaistunut, sillä oon pitkälti jo kauan tiennyt, mitä haluun isona tehdä. Ymmärrän tosin, että kylhän se ärsyttää, kun aina mäkätetään, että pitää olla tuli perseen alla koukuttautumassa johonkin ammattiin, jos ei tiedä, mitä haluu isona tehdä. Sitten jos löytää itelle mieluisan ammatin, niin sitten valitetaan siktä, ettei oo työpaikkoja saatavilla tai alalla on huono palkka. :(

 

[Lalamon]

Se kyllä ahdistaa, kun tulee sellainen kuva että 18-vuotiaana pitäisi tietää, mitä haluaa loppuelämänsä tehdä, ja jos ei tiedä, mahdollisuuksia ei enää tule. Nuoriso vaikuttaa hemmetin ahdistuneelta ja kaikki silti jankuttaa vaan, että kyllä nykynuorilla on helppoa.

Aika usein tuntuu siltä, että aiemmat sukupolvet haluaa, että nuoret vähän kärsii, koska "ei sen kuulu olla helppoa" ja opiskelijan pitää asua solussa ja syödä pelkkää makaronia kun "ei sen opiskelijan elämän kuulu olla mitään luksusta, ei mullakaan ollut."

Juu, välillä tuntuukin siltä, että vanhempi sukupolvi vähättelee nuorten huolia kertomalla, kuinka heillä oli paskemmat oltavat kuin nuorilla nykyään. Onhan se totta, että esim. tiedonsaanti on netin avulla helpottunut, erikoisiin aloihin opiskelu helpottunutta ja yhteiskunnasta tullut vähemmistöjä kohtaan suvaitsevampi. Tosin sit ärsyttää, että nuorilta vaaditaan hirveesti osaamista ja kokemusta. Ihan kiva, kun työkokemusta ei voi mistään saada, kun kaikki työpaikat vaatii nimeomaan sitä kokemusta. :D Ainut vaihtoehto olis saada työkokemusta menemällä töihin suhteiden kautta, mutta minkäs sille mahtaa, jos on melkein koko elämänsä yksinäisyyden kanssa taistellut. :D

Ja skt kun aina tulevaisuudesta annetaan negatiivinen kuva talous- ja ympäristökriiseineen, ja kaikki nää pistetään nuorten hartioille, niin ei ihme, että nuoret ahdistuu. Ei varmana kasariteineille tyrkytetty suuvaahtona siitä, kuinka maailma on pian tuhon oma ja kuinka monet eläinlajit kuolee sukupuuttoon ilmaston lämmetessä jne. Yhden dokumentin mukaan jo 1950-luvun (?) paikkeilla oltiin saasteiden haitoista tietoisii, mut mitään ei tehty. Tuloksena on sit tää kauhee ilmastokriisi, jolle ei oo sataprosenttisesti mitään tehtävissä.