Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="Minkelii" data-source="post: 119214" data-attributes="member: 32">On toki niitäkin tapauksia, että joku ihminen on saattanut tuntua alussa hieman pelottavalta, tosin eri tavalla pelottavalta kuin aloituksessa puhumastani ihmistyypistä. Ja tämmösissä tapauksissa siitä on paljastunut superhyvä tyyppi ja se erilainen paha tunne siitä häviää äkkiä kun vaihtaa ekat sanat hänen kanssaan. Monesti sit sen jälkeen hakeudun automaattisesti näiden tyyppien seuraan enemmän ilman mitään pelkoa. Tai oikeastaan, siinä on sellaista vetovoimaa molempien suunnilta. Molemmat, minä ja se tyyppi vain ajaudutaan toistemme seuraan. Mutta se alkuahdistus on tosiaan erilaista, enemmänkin sellaista semi PINNALLISTA että ”tuo tyyppi vaikuttaa tosi kiinnostavalta, haluun olla sen kaveri, mut se pukeutuu niin coolisti/sillä on resting bitch face/se vaikuttaa niin älykkäältä et haluaakohan se ees tutustua tämmöseen mun kaltaiseen keskiverto harmaahiirulaiseen? En tiiä uskallanko mennä juttelee sille…” Hah, haluun kertoo tässä yhen hauskan tapauksen kun mulle on joskus yks tyyppi sanonu että ei oo uskaltanut tulla mulle jutteleen, koska oon niin cool :D Ja itse taas en ois uskaltanut ehkä lähestyä tätä tyyppiä koska minulle taas hän vaikutti hyvin älykkäältä tyypiltä. Mutta sit vain hänestä tuli minulle lopulta yksi helposti lähestyttävimmistä keskustelukavereista koko koulussa ja oikeestaan me molemmat oltiin aika samalla aaltopituudella. Ja tajusin, ettei kaikki älykkäät ihmiset todellakaan ole niin pelottavia kuin ajattelin, päin vastoin. Mut silloin tietää olla varuillaan kun vaihtaa sanat sen tyypin kanssa, joka tuntuu sillä tavalla ahdistavalta mitä aloituksessa kerroin ja se ahdistava tunne vaan pysyy vaikka ois kaveerannut sen kaa pidemmänkin aikaa.</blockquote>

[QUOTE="Minkelii, post: 119214, member: 32"] On toki niitäkin tapauksia, että joku ihminen on saattanut tuntua alussa hieman pelottavalta, tosin eri tavalla pelottavalta kuin aloituksessa puhumastani ihmistyypistä. Ja tämmösissä tapauksissa siitä on paljastunut superhyvä tyyppi ja se erilainen paha tunne siitä häviää äkkiä kun vaihtaa ekat sanat hänen kanssaan. Monesti sit sen jälkeen hakeudun automaattisesti näiden tyyppien seuraan enemmän ilman mitään pelkoa. Tai oikeastaan, siinä on sellaista vetovoimaa molempien suunnilta. Molemmat, minä ja se tyyppi vain ajaudutaan toistemme seuraan. Mutta se alkuahdistus on tosiaan erilaista, enemmänkin sellaista semi PINNALLISTA että ”tuo tyyppi vaikuttaa tosi kiinnostavalta, haluun olla sen kaveri, mut se pukeutuu niin coolisti/sillä on resting bitch face/se vaikuttaa niin älykkäältä et haluaakohan se ees tutustua tämmöseen mun kaltaiseen keskiverto harmaahiirulaiseen? En tiiä uskallanko mennä juttelee sille…” Hah, haluun kertoo tässä yhen hauskan tapauksen kun mulle on joskus yks tyyppi sanonu että ei oo uskaltanut tulla mulle jutteleen, koska oon niin cool :D Ja itse taas en ois uskaltanut ehkä lähestyä tätä tyyppiä koska minulle taas hän vaikutti hyvin älykkäältä tyypiltä. Mutta sit vain hänestä tuli minulle lopulta yksi helposti lähestyttävimmistä keskustelukavereista koko koulussa ja oikeestaan me molemmat oltiin aika samalla aaltopituudella. Ja tajusin, ettei kaikki älykkäät ihmiset todellakaan ole niin pelottavia kuin ajattelin, päin vastoin. Mut silloin tietää olla varuillaan kun vaihtaa sanat sen tyypin kanssa, joka tuntuu sillä tavalla ahdistavalta mitä aloituksessa kerroin ja se ahdistava tunne vaan pysyy vaikka ois kaveerannut sen kaa pidemmänkin aikaa. [/QUOTE]

En ole robotti