Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="Bones99" data-source="post: 119356" data-attributes="member: 44">...että ette välitä olla kovin läheisissä väleissä teihin koulukavereihin sen takia, että koska teillä on niin erilainen elämäntilanne ja ei ole mitään yhteistä? Mun lukioaikaisista kavereista kaikki on sellaisia, ettei ne suoraan sanottuna tiedä elämästä oikeasti tuon taivaallista, vaan kaikki on annettu valmiina eikä mikään meillä ole muutenkaan yhteistä muuta kuin yhteinen koulu. Mukavia ihmisiä ovat muuten, mutta jotenkin arvot eivät ole samanlaisia. Olen varmaan jotenkin katkera ja kateellinen, mutta en vain jaksa katella sellaista, että nämä koulukaverit ovat kokeneet elämän liian helppona ja itsestäänselvyytenä. Muistan lukion ylioppilaskirjoitusten tulosten aikaan sen, kun kolme näistä lukiokavereista itkivät, siis ihan oikeasti itkivät, kun saivat äidinkielestä ja ruotsista eximian eli mikä olis käytännössä kiitettävä. Itse sain äikästä&nbsp; ja psykasta c:n&nbsp; ja a:n paperit muista aineista, joita kirjoitin ja olin siihen aikaan menettänyt kaksi läheistäni ja muutenkin loppuunpalanut. Silloin ärähdin kyllä yhdelle näistä joka oli saanut E:n , että &quot; kyllä tuo on todella hyvä arvosana, ja sulla muutenkin hyvä tilanne että itse en olisi mitenkään pystynyt tuohon suoritukseen tässä tianteessa, että mietippä nyt vähän&quot;.Tosi mukavia ihmisä nämä mun lukioaikaiset kaverit toki ovat, mutta jotenkin tuntuu, että olen liian katkera ja kateellinen ollakseni enempää heidän kanssa tekemisissä. Jotenkin tuntuu, että arvot eivät välttämättä kohtaa ja ollaan liian erilaisia. Tuli nyt vain tämä mieleen, kun meidän whatsapp-ryhmässä kyseltiin kuulumisia ja tapaamista. Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia?</blockquote>

[QUOTE="Bones99, post: 119356, member: 44"] ...että ette välitä olla kovin läheisissä väleissä teihin koulukavereihin sen takia, että koska teillä on niin erilainen elämäntilanne ja ei ole mitään yhteistä? Mun lukioaikaisista kavereista kaikki on sellaisia, ettei ne suoraan sanottuna tiedä elämästä oikeasti tuon taivaallista, vaan kaikki on annettu valmiina eikä mikään meillä ole muutenkaan yhteistä muuta kuin yhteinen koulu. Mukavia ihmisiä ovat muuten, mutta jotenkin arvot eivät ole samanlaisia. Olen varmaan jotenkin katkera ja kateellinen, mutta en vain jaksa katella sellaista, että nämä koulukaverit ovat kokeneet elämän liian helppona ja itsestäänselvyytenä. Muistan lukion ylioppilaskirjoitusten tulosten aikaan sen, kun kolme näistä lukiokavereista itkivät, siis ihan oikeasti itkivät, kun saivat äidinkielestä ja ruotsista eximian eli mikä olis käytännössä kiitettävä. Itse sain äikästä ja psykasta c:n ja a:n paperit muista aineista, joita kirjoitin ja olin siihen aikaan menettänyt kaksi läheistäni ja muutenkin loppuunpalanut. Silloin ärähdin kyllä yhdelle näistä joka oli saanut E:n , että " kyllä tuo on todella hyvä arvosana, ja sulla muutenkin hyvä tilanne että itse en olisi mitenkään pystynyt tuohon suoritukseen tässä tianteessa, että mietippä nyt vähän". Tosi mukavia ihmisä nämä mun lukioaikaiset kaverit toki ovat, mutta jotenkin tuntuu, että olen liian katkera ja kateellinen ollakseni enempää heidän kanssa tekemisissä. Jotenkin tuntuu, että arvot eivät välttämättä kohtaa ja ollaan liian erilaisia. Tuli nyt vain tämä mieleen, kun meidän whatsapp-ryhmässä kyseltiin kuulumisia ja tapaamista. Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia? [/QUOTE]

En ole robotti