Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 120764" data-attributes="member: 34">Ja siis tää on accurately mun kokemus:Elämä on oikeastaan vain matka jonka aikana keräät veitseniskuja sydämees lisää ja lisää ja lisää, Etkä IKINÄ parane niistä. Ne haavat ei lakkaa sattumasta. Jossain kohtaa tulee se piste että et enää kestä. Sun sydän on jo täynnä haavoja, eikä ne arpeudu. Tai sitten ne arpeutuu mutta alkaa taas vuotaa uudestaan jossain vaiheessa. Lopulta tuntuu että oot siin pisteessä et oot jo täysin rikki etkä tuu enää koskaan olemaan ehjä.And thats the thing. Siltä musta vaan tuntuu.Mut ilmeisesti sen kuuluukin olla niin.Ja OML en oo edes eronnu enkä ollu suhteessa koskaan. En IKINÄ. ja silti oon kaikista väsynein rakkauteen. Lmao en tunne ketään ihmistä joka ois niin totaalisen täysin kyllästynyt rakkauteen kun minä. Vihaan sitä intohimoisesti. Funny koska oon rakastunut niin monta kertaa elämässäni mutta en oo ikinä ollu suhteessa enkä eronnu. Mutta se sydänsurun määrä mitä oon kokenu on aivan vitun järkyttävä. Vielä se että oon hsp niin luulen että otan sen entistäkin raskaammin ehkä? Koska otan kaikki asiat raskaasti kosk oon hsp idk tää on vaa mun joku oma teoria. Oon aivan liian connected to my feelings, tunnen niin helposti en pysty ikinä olla silleen kunnolla turta vaan koko ajan vaan iha vitusti tunteita ja tunteita ja tunteita ja tunteita ja vielä lisää.En oikeasti enää tiedä.Mutta 12 vuotta rakastumisia saa riittää. Ei enempää. Ei enempää uusia siis. Vanhat nyt ei mee pois koskaa mutta yritän etten rakastu uusiin. (Ihan ku mul ois jotain sanomista siihen kiitti vaan vittu.)No joo 🙂 siinähän se. Ei haittaa ei satu mikään en välitä enää. Ei kiinnosta se että en tuu koskaan olemaan kenenkään kanssa jota rakastan. Ei haittaa tietenkään.</blockquote>

En ole robotti