Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="Myrskyvaroitus" data-source="post: 108767" data-attributes="member: 16">Kolmas lukuAurelia käveli ensimmäistä kertaa tulivoimien purkautumisen jälkeen yksin pellolle. Wendy oli viimein päästänyt hänet yksin. Siskokin osasi olla suojelevainen, mutta ei niin paljon, että se olisi ollut raivostuttavaa, kuten äidin tapauksessa. Hän ei päästäisi Aureliaa yksinään pois talon pihastakaan.Aurelia seisoi pellon laidalla ja mietti, oliko hyvä idea mennä sinne sittenkään. Vaikka hän olikin tuntenut Lucen vain kaksi päivää kuin se tapahtui, hänellä oli silti paha mieli siitä, mitä Luce oli tehnyt ja mitä oli tapahtunut. Aurelialla saattoi olla jopa ikävä häntä. Poika oli vähän niin kuin isoveli. Toisaalta häntä suututti ja hän haluaisi vain lyödä Lucea.(No nyt mennään jo aika pitkällä jos kahen päivän jäläkeen se on jo isoveli.. mitä mää oon oikeen aatellu) Sitten hän huomasi, että pellolla, tutun puun juurella metsän laidassa, istui joku. Aurelia lähti hiipimään puuta kohti. Hän tiesi heti, kuka se oli.Luce istui puun juurella tuijottaen maahan. Häntä kadutti. Kadutti kaikki. Se, että oli joutunut valehtelemaan Aurelialle. Se, että oli suostunut isän pyyntöön.           Aurelia oli nyt Lucen vieressä. Poika kääntyi katsomaan häntä hämmästyneenä ja myös hieman ilahtuneena. Aurelian katse oli kuitenkin kylmä ja ivallinen. “No, menitkö jo kertomaan isällesi?” hän kysyi kylmästi. “Vai etkö uskaltanut?” hän lisäsi, ääni pilkkaa tihkuen. Lucen katse meni vakavaksi ja hän katsoi Aureliaa suoraan silmiin. “En mennyt”, hän vastasi. “Kai huomasit itsekin.” Aurelia tuijotti häntä. “Kannattaisi mennä vielä kun on mahdollisuus. Voin yhä kärventää ja tappaa sinut.” Luce pudisti päätään. “Et sinä pysty tappamaan. Tiedän sen ja tiedät myös itsekin. Ja vaikka pystyisitkin, en silti kertoisi.” Aurelia ei kyennyt peittämään hämmästystään. “Miksi?” hän älähti, ennen kuin ehti hillitä itsensä. “Minä tiedän, mitä sinulle ja perheellesi tehtäisiin”, Luce vastasi. “En halua sitä. Siksi olen jo sanonut isälleni, että sinussa ei ole mitään epänormaalia. Hän tietysti käski minua lopettamaan täällä käymisen, mutta pyysin, että saisin vielä käydä täällä jonkun aikaa, kun sinulla ei ole muita ystäviä kuin siskosi.” Aurelia oli ihmeissään. Ensimmäistä kertaa joku muu kuin äiti tai isä tai Wendy välitti hänestä noin paljon. “Olen tosi pahoillani kaikesta. Anteeksi", Luce mumisi.Aurelian suu tuntui kuivalta, kun hän vastasi: “Ei se mitään.” Hän lisäsi vielä: “Kiitos, kun et kertonut kellekään.” Luce hymyili.                                     “Kerro, kuka on se Hermiana Corles, mistä silloin puhuit?” hän pyysi. “Isä sanoi, että hän oli Kuparisotureista vahvin. Hän hallitsi jäätä ja tulta, kuten minäkin. Eli minun on siis oltava hänen jälkeläisensä, sillä hänellä ja minulla on samat perityt voimat”, Aurelia kertoi. Sitten hän muisti. “Kuule... kokeillaanko, että reagoiko sinun voimasi mitenkään tuleen? Kun yksi heistä, Aloine Miran, hallitsi auringonvaloa ja sen säteitä samalla lailla kuin sinä. Ajattelin... Ajattelin, että sinä voisit olla hänen jälkeläisensä”, Aurelia sanoi varovasti. Luce kuitenkin pudisti päätään. “Ei, ei voi olla mahdollista. En se voi olla minä.""Mutta eikö sinunkin mielestä Mariel ole kauhea hallitsija?” Luce kysyi yhtäkkiä. Aurelia kauhistui. “Älä sano tuollaisia, joku voi kuulla!” “Kuka täällä muka kuulisi mitään mitä sanomme? Ja nyt kun olet 15, kaikki ikäisesi kutsutaan kuningattaren luo, yleensä isänsä kanssa. Tai oikeastaan sen vanhemman, keneltä on voimansa perinyt. Minä esimerkiksi menin äitini kanssa, isäni kun hallitsee salaman sähköä, mutta äiti ja minä auringonvaloa ja -säteitä. Saat viimeistään silloin huomata, millainen hän todellisuudessa on”, Luce kertoi.Aurelia hämmästyi. Hän ei ollut tiennyt mitään tuollaisesta. “Ei tarvitse hämmästyä, suurin osa siellä olleista minun ikäisistäni ei tiennyt mistään mitään, minä olin tietysti poikkeus, sillä isäni on armeijan päällikkö”, Luce sanoi ja virnisti Aurelian hölmistyneelle ilmeelle. Aureliaa ei naurattanut. Jos Mariel on niin kamala kuningatar kuin Luce kertoi, hän ei todellakaan halua astua jalallaankaan palatsiin. Entä jos hänen voimansa saataisiinkin selville? Luce huomasi hänen pelokkaan ilmeensä ja rauhoitteli: “Ei ole mitään pelättävää. Se on vain pieni käynti siellä. Tuskin sinuun kiinnitetään mitään huomiota.” Aurelia nyökkäsi, mutta häntä pelotti silti vielä enemmän. “Minä taidan mennä nyt kotiin, ennen kuin siellä huolestutaan”, hän sanoi ja yritti pitää äänensä tasaisena. Luce kuitenkin tajusi heti, että Aurelia oli kauhuissaan ja nousi ylös. Aurelia oli juuri kääntynyt lähteäkseen, kun Luce sieppasi hänet syliinsä ja halasi lujasti. Aurelian sydän alkoi tykyttää lujaa, vaikkei hän tiennyt, miksi.Jotenkin Aurelia vain purskahti itkuun. Luce lähti kantamaan häntä kotiin.  “Aurelia, mikä hätänä?” äiti kyseli huolestuneena kun Luce ilmestyi Carlesien pihaan. “Ai, mutta, sinähän olet Luce Eurak, päällikkö Qerolin poika!” hän henkäisi ja jähmettyi paikalleen. Luce nyökkäsi ja hymyili. “Kyllä, mutta täällä minä olen vain Aurelian ystävä”, hän hymähti. “Hyvää päivää, te olette varmaankin Aurelian äiti? Aurelia vain kompastui hieman, mitään haavaa ei tullut. Nilkka taisi vähän nyrjähtää”, Luce selitti ja vilkaisi Aureliaa käskien katseellaan tätä leikkimään mukana. “Missä Wendy oikein on? Hänenhän piti vahtia sinua!” äiti hermostui. “Ei, äiti, älä syytä Wendyä. Minä lähdin ihan itse”, Aurelia keskeytti hädissään. Ei hän voinut myöntää, että Wendy itse oli antanut hänen mennä. “No, kiitos kuitenkin, että toit Aurelian kotiin, Luce”, Teresa kiitti. Aurelia havaitsi jähmeyden hänen puheessaan.“Miksi et kertonut, että ystäväsi on Qerolin poika?” äiti tiukkasi. Aurelia hermostui. “Äiti, hän ystäväni! Ihan sama, vaikka olenkin Hermianan jälkeläinen!” hän tiuskaisi. Teresa kalpeni. “Carlim! Älä enää koskaan puhu Kuparisotureista tytöille!” hän huusi. Carlim tuli heidän luokseen. “Miksen? Teresa, tiedät itsekin, että Aurelia ei ole normaali tyttö. Kukaan muu paitsi Kuparisoturi ei voi hallita kahta voimaa! Älä yritä kieltää totuutta. Vaikka tekisit niin, on jo myöhäistä. Et pysty kieltämään sitä enää edes itseltäsi!” Carlim sanoi tuimasti. Wendy asettui puolustamaan isää. “Äiti, isä on oikeassa. Ainoa asia mitä voimme tehdä, on Aurelian voimien suojeleminen. Ja tällä tarkoitan sitä, että hänen täytyy oppia hallitsemaan voimiaan! Vastahan hänen voimansa räjähtivät, koska hän ei osaa hallita niitä! Ja se johtuu siitä, ettet ole hänen antanut käyttää niitä”, Wendy ilmoitti. Teresan ryhti lysähti. Tietysti hän ymmärsi virheensä. Silti hän kuitenkin vielä yritti: “Aurelia-” “Äiti, minä ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Mutta minäkin olen samaa mieltä isän ja Wendyn kanssa. Ja minä tiedän, miksi et halua minun hallitsevan tulta; sinä pelkäät voimiani! Sinä pelkäät, että kun tiedän alkuperäni, tai siis voimieni alkuperän, hyökkään suoraa päätä kuningattaren hoviin!” Aurelia keskeytti kiihtyneenä. “Miksi minä niin tekisin, varsinkin kun menen parin kuukauden päästä vierailulle?” Teresa henkäisi. “Kuulitko sinä tuostakin siltä pojalta? Ei, et mene. Minä en halua-” “Että hän tapaa kuningattaren? Teresa, meillä ei ole mitään pelkoa voimien purkautumisesta, jos alamme nyt opettamaan häntä. Me pystymme siihen, Aureliallakin on jäävoimat, joita voi käyttää", isä jatkoi. Äiti huokaisi. “Hyvä on. Ehkä minä olenkin vain ylisuojelevainen, enkä ymmärrä Aurelian parasta”, hän luovutti. Aurelian sydän hypähti riemusta. Viimeinkin äiti myönsi, että hän oli mikä oli! Vaikka tulevaisuus vaikuttikin epävarmalta, sisimmässään Vasta myöhemmin Aurelia tajusi mitä tulisi tapahtumaan, jos hän tekisi sen mitä äiti varmasti haluaisi hänen tekevän. Siksi hänen täytyi päättää oma tiensä, mutta sen aika ei ollut vielä.Neljäs luku“Auts, Aurelia, älä kärvennä kättäni!” Wendy kiljahti. “Anteeksi, mutta on vähän hankalaa ‘tanssittaa‘ liekkejä suunnilleen sormesi pituisella tikulla”, Aurelia vastasi hieman ärtyneenä.                Aurelia harjoitteli tulivoimiensa hallitsemista. Tosin hän ei tajunnut, miksi hänen pitäisi osata liikutella liekkejä kuin ne tanssisivat. “Se on hyvää harjoitusta”, Wendy oli sanonut. “Opit niiden hallintaa, kun saat ne liikkumaan tahtosi mukaisesti.” Hah. Ihan kuin Wendy asiasta jotain tietäisi, Aurelia oli ajatellut, vaikka hän kyllä mielessään tiesi, että sisko oli oikeassa. Mutta eihän hän sitä tietysti myöntänyt.                                                                      “Sinun kannattaisi käyttää jäävoimiasi apunasi”, isä keskeytti tyttöjen harjoittelun. Aurelia tuijotti kulmat kurtussa häntä. “Selventäisitkö vähän?” Wendy kysyi. “Jos Aurelia lisäisi tulivoimiinsa jäätä, hän voisi luoda tulen, joka ei polta”; isä selitti. “Mitä hyötyä siitä on?” Aurelia kysyi ihmeissään. “Sitä voisi käyttää valonlähteenä”, äiti kertoi isän selän takaa. Hän suhtautui Aurelian oppimiseen vakavammin kuin muut. “Kannattaa harjoitella.” “Mutta käytetäänhän me esimerkiksi salamasta saatavaa sähköä valona”, Wendy keskeytti. “Niin, mutta silti. Jos lähellä ei olisikaan sähkön lähdettä.” Wendy alkoi kysellä lisää voimien sekoittamisesta toisiinsa, mikä siis oli Aurelian mielestä maailman tylsin aihe, joten hän uppoutui omiin ajatuksiinsa. Pian hän menisi muiden ikäistensä kanssa kuningatar Marielin hoviin. Siitä hän muistikin Luce Eurakin. Hän ei ole nähnyt poikaa moneenviikkoon. Viime tapaamisessa Luce oli luvannut tuoda hänelle jonkin lahjan. Mutta hän oli myös kertonut, että lähtisi pian isänsä mukana kotiinsa Rioldiin, Ukyonin pääkaupunkiin, jossa myös kuningattaren palatsi sijaitsee. Aurelia toivoi, että voisi tavata Lucen siellä.                                                                       “Herätys, meidän pitää harjoitella”, Wendy keskeytti hänen ajatuksensa ja ravisteli häntä. “Kokeillaan sitä voimien sekoittamista.”                                     “Eli siis: Tee pieni tulipallo, jotta voimasi eivät rasitu liikaa. Yritä sitten lisätä jään kylmyyttä mukaan.” Aurelia oli ihan pihalla. “Jään kylmyyttä? Miten minun sitä muka pitäisi osata lisätä?” Wendy huokaisi. “Äääh, olet vähän hidasälyinen. Aloita ajattelemalla sitä, miltä jää tuntuu. Ja yritä vähän kuin... saada se tunne liukumaan käsiäsi pitkin tulipalloon”, hän neuvoi. Aurelia nyökkäsi, vaikka ei vieläkään kunnolla tajunnut siskon selitystä. Hän loihti esiin pienen, hohtavan tulipallon. Seuraavaksi hän alkoi ajattelemaan jäätä. Sitä kylmyyttä. Hän ei ehtinyt ajatella kuin pienen hetken, kun Wendy älähti: “Hei, sinun kuuluu pitää tulta yllä, ei antaa sen sammua!” Aurelia katsoi kättään. Tosiaan. Liekki oli sammunut. Isä ilmestyi taas kerran heidän luokseen. “Sinun on kai aloitettava ihan alusta. Yhtä aikaa taikominen ja toisen asian ajatteluun keskittyminen on hankalaa. Mutta kannattaa aloittaa jäävoimilla, ettei tuli vain purkaudu sinusta yhtäkkiä”, hän neuvoi. Aurelian pää oli jo ihan pyörällä kaikesta opettelusta. Häntä alkoi jo väsyttää. “Hei, antakaa Aurelialle välillä hengähdystauko”, äiti keskeytti. “Hänhän on jo ihan uuvuksissa. Anteeksi Aurelia, sinun kannattaa sanoa jos et jaksa enää.” Aurelia nyökkäsi. Hän painuisi suoraa päätä sänkyyn.Luce heräsi aikaisin, ennen kuin edes isä oli herännyt. Auringonsäteet pilkistivät verhojen takaa. Luce käänsi ne pois voimillaan. Hämärä laskeutui huoneeseen. Luce puki vaatteet ylleen ja hiipi oleskeluhuoneeseen.                          Tänään on se päivä, jona hän lähtisi. Eikä palaisi takaisin vuosiin, jos koskaan. Lucea harmitti. Harmitti ja huoletti. Äiti oli edelleen Rioldissa ja isänkin työt olisivat jatkossa pääasiassa siellä, joten Aurelia jäisi yksin. Hän toivoi, että pääsisi isänsä mukana palatsiin, kun on Aurelian vuoro tulla sinne. Ehkä hän saisi hänet viipymään luonaan isänsä kanssa. Luce hymyili ajatukselle.                                          Qerol tuli ryminällä huoneeseen. Hän oli pitkä, leveäharteinen ja ihan hyvännäköinen mies, vaikka tukka olikin tällä hetkellä sotkussa ja kasvot olivat uniset. Hänellä oli vaaleanruskea tukka, jonka alta pilkisti samat pronssisilmät kuin Lucella. Nyt niiden katse osui Luceen. “Oletpa aikaisin hereillä, Luce”, hän ihmetteli. “Olet kummallisen aamuvirkku nykyään.” Luce naurahti. “En vain jaksa enää maata sängyssä”, hän vastasi. Tosiasiassa hän oli jo tottunut siihen, että nousee aikaisin ja kävelee Wealin kylän läpi pellolle, jossa hän ja Aurelia –ja joskus myös hänen siskonsa Wendy- tapasivat. “Se on kyllä tullut huomatuksi”, isä nauroi. Sitten Luce muisti. “Ainiin, isä, saanko kysyä yhtä juttua?” “Siitä vain”, isä kehotti. “Pääsenkö mukaasi palatsiin silloin, kun on Tapaaminen?” Luce kysyi jännittyneenä. Qerol hämmästyi ja kurtisti kulmiaan. “Ai, no... ei kai siitä mitään haittaakaan ole. Miksi?” “No, ajattelin, että kun jos minusta tulee joskus sotilas, niin olisi hyvä jos tutustuisin vähän paikkoihin, sillä sinähän kierrät niiden lasten kanssa palatsia?” Luce selitti. “Ja siis, minun ystäväni, joka asuu Wealissa, tulee sinne. Haluaisin nähdä hänet”, hän lisäsi hieman epävarmasti. Qerolin silmissä välähti ymmärrys ja hän vastasi ilkikurisesti: “Ai, tarkoitat sitä pikkulikkaa? Aureliakos se nyt oli?” Luce punastui. “ Ei hän mikään likka ole.. Mutta joo, hänestä minä puhun. Mutta jos minä jään kuitenkin lopulta Rioldiin, en näe häntä enää, tai ainakaan pitkiin aikoihin”, hän myönsi. “Mutta kuten sanoin, myös sen sotilashomman takia-” “Juu, sanoinhan minä ettei siitä ole haittaa. Tule vain mukaan”, isä hymähti ja huitaisi ilmaa kädellään. Luce naurahti.  Kukaan ei olisi arvannut, että Qerol osaisi olla myös näin lempeä ja myöntyväinen, kuin hän oli Lucelle. Hän oli pelätty sotilas. Luce tiesi, että sotilaan täytyi peittää tunteensa, etteivät viholliset voisi käyttää häntä hyväkseen. Siinä Lucella on vielä opittavaa, sillä hän ei saa millään pidettyä naamaansa peruslukemilla esimerkiksi silloin, kun joku sattuu murjaisemaan hyvän vitsin. Mutta se ei tunnu haittaavan isää; hän sanoi kerran Lucelle, että hänen tarvitsee olla vain oma itsensä, ja että hän pääsisi sen avulla pitkälle, jopa pitemmälle kuin Qerol itse.Viides lukuTänään Aurelia lähtisi isänsä kanssa Rioldiin, Ukyonin pääkaupunkiin. Aureliaa jännitti kovasti, kun isä käveli ulos ja loihti teleportin Rioldiin. Hän ei ollut koskaan käynyt Rioldissa, eikä myöskään nähnyt, kuinka teleportti tehdään.Carlim kääntyi Aurelian puoleen teleportin hohtaessa sinivihreänä. “Tule, nyt mennään!” hän sanoi ja hymyili. Aurelia nielaisi ja tarttui kiinni isänsä kädestä astuessaan porttiin.Kaikki oli todella kirkasta. Aurelia painoi silmänsä kiinni, mutta se ei auttanut. Hän luovutti ja avasi ne. Yhtäkkiä kaikki ei ollutkaan kirkasta sinivihreää, vaan hyvin tummaa punaviolettia. Aurelia henkäisi ihastuksesta.Sitten he olivatkin jo Rioldin keskuspuistossa. Aurelia katseli ympärilleen. Kaikki oli suurta ja kaunista. Aurelia henkäisi jälleen. “Miten täällä on näin kaunista?” hän kysyi. Carlim hymyili. “Kuparisoturien ansiota. Mutta nykyään kuningatar levittää tarinaa, että se oli hänen esivanhempiensa ansiota”, hän vastasi hiljaa. "Mutta älä sano tätä kenellekään."Kuningattaren linna oli suurempi ja kauniimpi kuin koko Riold yhteensä. Siinä oli ainakin tuhat tornia –ainakin Aurelian mielestä, oikeasti niitä taisi olla vain kaksisataa ja ne kaikki kimmelsivät auringonvalossa. “Jokainen kukka on päältä kaunis”, isä kuiskasi, enimmäkseen itsekseen. Aurelian kurkkua kuristi.Portilla odotti vartija. “Nimi?” oli ainoa, mitä hän Aurelialta kysyi. “A- Aurelia Carles”, tyttö vastasi, hieman vapisten. Vartija nyökkäsi ja päästi heidät kävelemään porteista.Linnan eteisessä oli hieman tungosta, sillä koko Ukyonin maan kaikki 15-vuotiaat tytöt ja pojat odottivat siellä, että ylipäällikkö Qerol tulisi ja hakisi heidät Kristallisaliin.Viimein Qerolin jykevä hahmo ilmestyi suureen oviaukkoon. Aurelia tajusi olevansa häntä lähimpänä ja vältteli katsomasta suoraan päällikköön. Yksi asia miehen takana kuitenkin kiinnitti hänen huomionsa; tuttu virne rauhoitti hänen jännittyneen mielensä.“Hei, Luce”, Aurelia kuiskasi ja ilmeestään päätellen Luce oli myös kuullut sen. Aurelia ei kuullut Lucen ääntä, mutta pystyi silti lukemaan pojan huulilta sanat: “Hyvä kun olet täällä.” Hymy kohosi tytön huulille kuin itsestään.“Lapset”, päällikkö lausahti tummalla äänellään. “Seuratkaa minua. Aikuiset viedään vierailusaliin.”Kaikki Aurelian ikäiset pojat ja tytöt alkoivat valumaan hiljaisena virtana Kristallisaliin. Aurelias eurasi jäykin askelin perässä. Aivan salin päädyssä oli kristallein ja smaragdein koristeltu valtaistuin. Qerol ohjasi heidät siistiin riviin. Aurelia hakeutui mahdollisimman lähelle Lucea, joka seisoi isänsä vieressä.Pian valtaistuimen vasemmalle puolelle ilmestyi taikaportti, josta astui ensin kaksi vartijaa, sitten kuningatar Mariel ja vielä toiset kaksi vartijaa. Aurelian mielestä neljä vartijaa oli jo liioittelua.Mariel istui hitaasti ja arvokkaasti valtaistuimelleen. Sen jälkeen hän katseli jokaista lasta yksitellen silmiin, vuorotellen. Samalla hän sanoi: “Kuten tiedätte, olen tämän maan, Ukyonin valtakunnan kuningatar. Tutustun joka vuosi 15-vuotiaisiin ukyonilaisiin. Täytyyhän minun tietää, minkälaisia ihmisiä valtakunnassani asuu- ja millaisia voimia heillä on.” Mariel hymyili. Suurin osa varmaan ajatteli hymyn olevan ystävällinen tai lempeä, mutta Aureliasta se näytti vain häijyltä.Samassa kuningattaren katse osui Aureliaan. Aurelia hätkähti. Kuningattaren silmät olivat melkein valkoiset. Kylmät ja valkoiset. Aurelia tunsi, kuinka tuli kuohui hänen sisällään.  Hän toivoi, ettei hänen silmänsä hohtaneet- tai pikemminkin liekehtineet, ne kun sattuivat olemaan liekinväriset.Kuningatar siristi silmiään ja Aurelia yritti hillitä itseänsä, ettei olisi väistänyt naisen katsetta.Lopulta Mariel siirtyi katsomaan seuraavaa tyttöä. Aurelia hengitti syvään ja huomasi Lucen katsovan huolestuneena. Aurelia hymyili vinosti yrittäen vakuuttaa itselleen, että kaikki oli kunnossa, eikä Mariel enää kiinnitä häneen mitään huomiota - vaikka hän tiesi hyvin, että hän oli kiinnittänyt kuningattaren huomion turhankin hyvin.Lopulta koko joukko vietiin toiseen huoneeseen, ja heidät kutsuttiin kuningattaren luo vuorotellen. Aurelia istui hiljaa paikoillaan toivoen, että hänet kutsuttaisiin viimeisenä, tai vielä parempi vaihtoehto olisi, että häntä ei kutsuttaisi ollenkaan.“Hyvin se menee”, kuului kuiskaus Aurelian korvan juuresta. Luce istui hänen viereensä. “Ei mene”, Aurelia mutisi. “Silmäni hehkuivat, eivätkö hehkuneetkin?” Luce huokaisi. “Parempi ilmaus olisi, että ne liekehtivät. Itse asiassa näytti kuin koko olemuksesi olisi ollut tulessa”, hän vastasi, ihailua äänessään. Aurelian täytyi ponnistella että sai hengitettyä. Ei tässä ollut mitään ihailun aihetta.Kuudes lukuSitten se tapahtui.“Aurelia Carles!” Qerol ilmoitti. Aurelia asteli ovelle ja käski itseään rauhoittumaan.Kuningatar odotteli sormet ristissä Aureliaa. Aurelia niiasi varovasti samalla, kun pysähtyi valtaistuimen eteen. Hänen sydämensä läpätti kiivaasti.“Tervehdys, Aurelia”, Mariel hymähti. “Älä suotta jännitä.” Aurelia nyökkäsi.“Noniin... Keitä vanhempasi ja sisaruksesi ovat ja missä asut? Entä mikä voimasi on... Tai ehkä... voimat?” Mariel kysyi.Varuillaan Aurelia aloitti hiljaisella äänellä: “Isäni... on Carlim Carles. Ja äiti Teresa Carles. Hänen aiempaa sukunimeään en tiedä. Minulla on isosisko, Wendy. Asun Wealin kylässä...” Hän keskeytti puheensa pitääkseen hengähdystauon. “Jatka vain”, Mariel kehotti ja hymyili kammottavaa hymyään.“Hallitsen jäätä, olen perinyt sen voiman isältäni. Äitini ja Wendy hallitsevat vettä”, Aurelia sanoi. “Tarviiko vielä sanoa jotain muuta?” hän kysyi vielä. "Teidän Korkeutenne."Kuningatar hymyili ja oli hetken hiljaa. Sitten tämä kysyi Aurelialta sen kysymyksen, jota hän oli pelännyt.“Ei... Tai itse asiassa, kyllä. Jos kerran hallitset jäätä, miksi silmäsi liekehtivät- kuin ne olisivat tulessa?” kuningatar kysyi. Hänen katseensa porautui Aurelian silmiin. "On erittäin epätavallista, että silmien väri poikkeaa taikavoimasta. Isäsi silmäthän ovat harmaat, kuten muilla hänen sukunsa jäänhallitsijoilla."“Minä en tiedä. En ole koskaan ajatellut sitä”, Aurelia vastasi yrittäen hillitä halunsa rynnätä pois salista isän luokse. "Se on kai vain jokin syntymämerkki. En osaa sanoa."“Vai niin... Siinäkö kaikki? Onko sinulle kerrottu suvustasi mitään... erikoista?” Aurelia pudisti päätään.  Kuningatar katseli häntä läpitunkevasti. Lopulta hän nyökkäsi ja sanoi: “Selvä. Voit mennä.” Aurelia niiasi ja yritti kävellä mahdollisimman normaalin oloisesti takaisin Lucen luo.</blockquote>

En ole robotti