Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 109113" data-attributes="member: 34">Ja siis must tuntuu et mul on ollu toi sama juttu aina. Siis aina. Uskottelen et jos se vaa ois mahollista ni pystyisin olee sen tyypin kaa kehen mul on tunteita mut. Mut sit ku alan miettii tarkemmin en ookaa ees varma. Ja muutenki tuntuu että tiettyyn pisteeseen asti mä aina haluun jonku tyypin mut sit jos tulee jotain pientäki "juttua" nii ilmeisesti mä sit jotenki en ookaa enää motivoitunut siihen hommaan. Vai loppukohan se sit kuitenki vaan siihen etten osannu tai uskaltanut tehdä mitään vai loppuko mul oikeest vaa motivaatio koko siihen hommaan. Ettei vaan jotenkin jaksanu välittää ? En tiiä.Tuntuu että oon aina ollu kauhuissaan siitä että pitäs olla jonku kaa ja samalla oon kuitenkin saattanut haaveilla siitä. Paljonkin. Erittäin paljon. Mut silti oon just niiku aiemminkin ja nykyäänkin ollu vaa sillee tosi uncomfortable sen ajatuksen kaa.Anyway.Alkaa kuulostaa kyllä jo aika paljon lithromanttiselta tää Muutenki ajatus siitä että MINÄ olisin parisuhteessa on melko luonnoton.No, jos en kerta tosissani haluu ketään ni senhän pitäs helpottaa oloa, mutta en tiedä helpottaako se koska yhtä vittumaisia nää tunteet on silti. Eikä ne sit oikeen mee poiskaan vaikka tietääkin sen että en EHKÄ haluis oikeesti olla sen ihmisen kaa. Silti ne tunteet vaa on ja se ihminen on jatkuvasti mielessä. Ja ne on niin vahvoi tunteita.Tuntuu et tää on joku kirous olla tämmönen lithromanttinen. Miten helppoa olisikaan (vaikka siinäkin varmasti omat ongelmansa) olla täysin aromanttinen niin että niitä tunteita ei alun alkaenkaan olisi koskaan kehenkään. Mutta nyt ne tunteet on olemassa näköjään mutta sitten kuitenkaan ei oo vissiin sitä halua olla parisuhteessa mitä yleensä ihmisillä on. Tai niiku on ehkä näennäisesti halu olla parisuhteessa mut en usko et mul on koskaan ollu oikeesti sitä?Pistää todellakin miettimään</blockquote>

En ole robotti