Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="mamiya" data-source="post: 143391" data-attributes="member: 176">Hoidot lopetetaan nyt. Tai niitä ei pysty aloittamaan kun on niin huonossa kunnossa ettei kestäisi sitä. Kohta saa onneksi rollaattorin apuvälineeksi vaikka tiedän ettei viiskymppinen sitä haluaisi vielä käyttää. On kovat unilääkkeet ja lääkkeet ahdistukseen. Kipuja kun tulee niin saa kunnon dropit niihinkin onneksi. Tuskin näkee vuodenvaihdetta vaikka aina voi toivoa ihmettä. Kun vääjäämätön alkaa olla lähellä muutan hetkeksi takaisin vanhemmille, pariksi viikoksi että voi viettää vikat hetket yhdessä. Kaduttaa miten aikaisemmin kieltäydyin kaikista reissuista koska ajattelin että &quot;ehkä sit myöhemmin&quot;. Kaduttaa niin moni asia. Ja harmittaa. 7kk aikana terveestä ihmisestä tuli ihmisraunio. Ei tälle voi mitään, se vähän helpottaa tätä. Tuntuu että äitikin alkaa lopulta hyväksyä asian vaikka itkukohtauksia tulee edelleen aina välillä. Kuulostaa itsekkäältä sanoa mutta ehkä tää on parempi vaihtoehto kuin yllättäen tullut kuolema. Nyt sentään ehtii tottua ajatukseen, hyväksyä asian ja hyvästellä. Eniten tässä huolettaa miten mun isä tulee pärjäämään. Se on ollu teinistä asti äidin kanssa eikä edes ikinä asunut yksin.</blockquote>

[QUOTE="mamiya, post: 143391, member: 176"] Hoidot lopetetaan nyt. Tai niitä ei pysty aloittamaan kun on niin huonossa kunnossa ettei kestäisi sitä. Kohta saa onneksi rollaattorin apuvälineeksi vaikka tiedän ettei viiskymppinen sitä haluaisi vielä käyttää. On kovat unilääkkeet ja lääkkeet ahdistukseen. Kipuja kun tulee niin saa kunnon dropit niihinkin onneksi. Tuskin näkee vuodenvaihdetta vaikka aina voi toivoa ihmettä. Kun vääjäämätön alkaa olla lähellä muutan hetkeksi takaisin vanhemmille, pariksi viikoksi että voi viettää vikat hetket yhdessä. Kaduttaa miten aikaisemmin kieltäydyin kaikista reissuista koska ajattelin että "ehkä sit myöhemmin". Kaduttaa niin moni asia. Ja harmittaa. 7kk aikana terveestä ihmisestä tuli ihmisraunio. Ei tälle voi mitään, se vähän helpottaa tätä. Tuntuu että äitikin alkaa lopulta hyväksyä asian vaikka itkukohtauksia tulee edelleen aina välillä. Kuulostaa itsekkäältä sanoa mutta ehkä tää on parempi vaihtoehto kuin yllättäen tullut kuolema. Nyt sentään ehtii tottua ajatukseen, hyväksyä asian ja hyvästellä. Eniten tässä huolettaa miten mun isä tulee pärjäämään. Se on ollu teinistä asti äidin kanssa eikä edes ikinä asunut yksin. [/QUOTE]

En ole robotti