Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="liljakukkiA" data-source="post: 22970" data-attributes="member: 70">— Luku 3 —Lauantai-päivän valjetessa joudun taas lähteä aamusta koululle. Joutuessani herätä seitsemältä hieman kadun tätä haluani suunnittelukomiteaan, mutta asioita valaisee se että Jannika ei ole tulossa. Hän on jossain manikyyrissä aina lauantaisin joten minun ei onneksi tarvitse katsella hänen naamaansa. Olen utelias näkemään Viljamin, ja toivonkin että hän on siellä. Olisi mukava kiittää häntä autokyydistä ja jutella hieman.Kurvaan pyörälläni koulun pihalle ja onnekseni tiet olivat sulat ja pääsin suhteellisen nopeaa pyörällä tänne. Lukitsen joponi ja lähden kävelemään kohti ovia. Yrittäessäni avata sitä, tajuan sen olevan lukossa. Rynkytän ovea hetken ja huokaisen sitten syvään. Ehkä joku salista voisi tulla avaamaan oven? Harmikseni en tunne sieltä ketään, paitsi Viljamin sen autokyydin perusteella. Niinpä menen Facebookin messengeriin ja painan soiton menemään nostaen puhelimen korvalleni.”Haloo?” hän vastaa. Puheensorina taustalla saa minut ärsyyntymään siitä että olen lukkojen takana syysviimassa kun minun pitäisi olla tuolla.”Hei, sori kun tällä tavalla mesen kautta soitan mutta mä oon täällä ulkona lukkojen takana kun nää tyhmät ovet ei aukea”, selitän ja facepalmaan itselleni. Kuulostan joltain viisi vuotiaalta joka on jätetty leikeistä ulos.”Niinkö? Voi perse, oota mä tuun”, hän sanoo ja sulkee puhelun. Haron hiuksiani jotka ovat meinanneet mennä aivan takkuun tuulessa ja kurkin ikkunoista milloin pelastajani saapuu.Parin minuutin kuluttua ovet vihdoin aukeavat ja pääsen pujahtamaan lämpimään. Käteni ovat aivan jääkylmät ja puhaltelen niihin saadakseni jotain toimintaa aikaiseksi. Huomaan kuinka Viljami laittaa tiiliskiven oven pidäkkeeksi joka saa minut kummastumaan.”Miks toi tiili ei ollu mulle pitämässä ovea?” kysyn katsoen Viljamia joka hieraisee kiusaantuneena niskaansa - todella söpösti muuten.”Siinäpä se, mä muistaakseni kyllä laitoin sen mutta ehkä mä unohdin, anteeks.””No jaa, ei se mitään”, kuittaan hymyillen. Viljami vastaa hymyyn ja lähdemme rupatellen kohti salin ovea.Saapuessamme saliin suuni loksahtaa auki järkytyksestä. Tiedän jo kuka nappasi tiilen oven edestä, sillä tietenkin Jannika huitoo ympäri salia neuvomassa ihmisiä ja aina välillä pöyhii tukkaansa ja lisää huulipunaa. Nähdessään meidät ovensuulla hän singahtaa Viljamin luokse kuin raketti saaden minut kihisemään raivosta. Onko hän niin epävarma että joutuu lukitsemaan minut ulos pärjätäkseen? Anna minun kaikki kestää.”Ihmettelinkin mikä sulla kesti”, hän sanoo Viljamille ja hihittää. Minua taas hän mulkaisee. Huokaisen ja lähden pois heidän luotaan, sillä oksennus on jo lähellä. Menen auttamaan muita jotka maalaavat isoja puulavasteita mihin kiinnitetään ne lehdet mitä toisena päivänä askartelin. Työhön vain.Koko parituntisen aikana voin huomata kuinka Jannika ei tee tippaakaan töitä, kulkee vain Viljamin perässä ja pälättää tälle, räpsyttelee paholaisen silmiään ja nauraa kuin joku hullu. Minä taas maalaan lavasteita, siivoan salin lattialle joutuneita roskia, askartelen lisää lehtiä ja seuraan heidän seurusteluaan surkeana. Jannikallahan piti olla se joku manikyyri, en ymmärrä mitä hän täällä tekee. Kun talkoot lähenevät loppujaan lähden etsimään vessaa pestäkseni maalitahroja irti käsistäni. Oloni on tukala ja haluaisin vain äkkiä kotiin Ben&Jerry jäätelöpurkin luo.Hinkatessani käsiä lavuaarissa pois oranssisa maalista, joku kävelee aukinaiselle oven suulle. Hän nojaa karmiin ja katsoo touhuani huvittuneena. Vilkaisen häntä sivusilmällä ja tajuan sen olevan Viljami. Mitäköhän hän täällä tekee, eikö hänen pitäisi olla Jannikan kiherryksen ympäröimänä.”Ei se lähde tolla”, Viljami opastaa kun pesen käsiäni ehkä jopa hieman raivokkaasti. Huokaisten suljen hanan ja kuivaan käteni paperiin.”Tiedän kyllä”, sanon ja käännän itseni niin päin että nojaan selkä edellä lavuaariin. ”Missä Jannika on?” ”Johonkin varastoon se tais mennä hakemaan jotain glitteriä”, Viljami sanoo ja kuulen ehkä pilkahduksen kyllästyneisyyttä hänen äänestään.”Ai niin. Kiitti muuten siitä kyydistä silloin yhtenä iltana, se auttoi tosi paljon”, kiitän ja sipaisen hiuksiani korvan taakse. Viljami nyökkää ja hymyilee.”Ole hyvä vaan. Aijoksä tulla Sampan bileisiin tänä iltana?” hän kysyy saaden minut hämmentymään.”Kuka Samppa?””Samuel Kankaanpää, se on mun hyvä kaveri ja sen vanhemmat on rikkaita niin sillä oon yleensä hyviä kemuja”, Viljami selittää minulle. En yleensä liiemmin biletä, mutta ainakin voisin bileissä tutustua Viljamiin paremmin. Jos siis se räähkä pysyy kaukana.”Katotaan”, sanon ja lähden hänen ohitseen hakemaan salista tavaroitani. Hipsiessäni hänen ohitseen olkapäämme hipaisevat, enkä voi sille mitään että tunnen sisälläni pienen säväyksen.Kerään salista kamani ja lähden pyörälleni, joka nojaa samassa paikassa mitä ennemminkin. Kun ajan pois lukion pihasta, huomaan Jannikan seisovan parkkipaikalla tuijottamassa minua. Hymyilen hänelle viattomana ja voin kuvitella kuinka hänen sisällään kiehuu. Eveliina 1, Jannika 0.”Totta kai me mennään niihin bileisiin!” Linnea huudahtaa ryhmäpuhelussamme missä on minä ja Ellen hänen lisäkseen. Nauran punertavahiuksisen ystäväni innokkuudelle.”No hyvä, Ellen ootko sä siis tulossa?” kysyn ja katselen samalla vaatekaappini sisältää. Tiedän Ellenin olevan ujompi eikä hän välttämättä viihdy niin isoissa ihmismassoissa mitä Linnea.”No, kaippa mä voisin kunhan lupaatte pitää mulle seuraa”, hän sanoo ja hymyilee suloista hammashymyään. Lupaamme Linnean kanssa molemmat ja olen onnellinen saadessani seuraa bileisiin. Toki niiden agenda on enimmäkseen saada lisää tietoa Viljamista, mutta silti!Kun kello on kymmenen, saavumme kävellen Samuelin, tai Viljamin sanoin Sampan megarikkaiden vanhempien talolle. Se on kyllä hieno, mutta ei minun makuuni. Linnea tuijottelee sitä suu auki ja voin kuvitella kuinka hän ihailee tätä taloa ja varmasti sen omistajaakin. Vilkaisen hermostuneena itseäni puhelimen etukamerasta. Suoristin hiukseni ja puin päälleni valkoisen collegepaidan jossa on musta raita keskellä, mustat revityt farkut ja valkoiset nilkkurit. En halunnut olla liian hienona joten meikkasin vain kevyesti ja ripustin kaulalleni korun jonka sain mummiltani. Se on pyöreä ja koristeltu timantein. Hyvin tärkeä minulle, ja toivon ettei se mene hukkaan. Päällysasusteena on vain musta tuulitakkini jonka taskuissa minulla on varalla laturi ja pikkuvesipullo. Haluan pysyä selvänä enkä todellakaan aijo vetää mitään kännejä. Minä ja Ellen olemme ennenkin tarkkailemassa, Linnea varmasti bilettää senkin edestä.Seisottuamme pihalla riittävän kauan kävelemme taloon joka on yllättävän täynnä ihmisiä. Luulenpa että porukkaa on tullut myös naapurilukioista sillä en tunne osaa ihmisisä ollenkaan. Sisällä on hämärää ja joku remix soi taustalla isoista kajareista nurkassa. Ihmiset tanssivat, osa on terassilla jonne ovi on auki ja osa vain istuskelee sohvalla tai portaiden juuressa. Yläkerrasta kuuluu myös jotain melua mutta en halua todellakaan mennä tutkimaan tarkemmin. Kävelemme keittiöön jossa on pöytä täynnä serpentiiniä, sipsi- ja karkkikulhoja ja juomia sekä boolia. Nappaan itselleni yhden siiderin, Ellen ottaa vain limsaa ja Linnea ottaa boolia.”Hyvää!” hän huutaa melun ylitse hörpättyään sitä. Railakas ystävämme vetää mukinsa tyhjäksi yhdellä kulauksella ja täyttää jo uutta, jolloin katsomme Ellenin kanssa toisiamme merkitsevästi. Meidän tehtävänämme on katsoa että ystävämme pysyy aisoissa.Noin puoli tuntia kuluu kun vain hillumme ympäriinsä ja vaihdanpa myös pari sanaa oppilaiden kanssa jotka tunnen tanssien suunnittelukomiteasta. Jostakin syystä satun vilkaisemaan ovelle jolloin huomaan Viljamin astuneen sisälle. Hänen vanavedessään tulee ihan hyvännäköinen, selvästi afrikkalaisjuurinen poika ja toinen, blondit kiharat hiukset omaava kaksilahkeinen. En halua vaikuttaa liian innokkaalta, joten keskityn juttelemaan Linnean ja Ellenin kanssa. Se on virhe, sillä kun seuraavaksi käännän katseeni he ovat hävinneet. Kurtistan kulmiani mutta en ehdi miettiä sitä sen enemmän kun jo vahvassa hiprakassa oleva Linnea vetää meidät hihoista ulos terassille. Ellen näyttää kiusaantuneelta sillä olemme saapuneet näköjään kutualueelle, eli juuri sinne mihin parit tulevat nuolemaan. Joku on täyttänyt uima-altaan nurmikolle ja porukka poikia räkättää siellä vaatteet päällä. ”Jollakin noista on varmasti kuume huomenna”, sanon Ellenille joka nyökyttelee sanoilleni. Huokaisen syvään, olikohan tämä virhe. Linnea lähtee taas sisälle joten kiirehdimme hänen peräänsä, lapsenvahteja kun olemme.Kuluu toiset kolmekymmentä minuuttia enkä näe Viljamista edelleenkään vilaustakaan. Alan jo kyllästyä joten meinaan jo ehdottaa tytöille että lähdemme pois. Linnea tanssii olohuoneessa muiden kanssa kun minä ja Ellen seisomme keittiön syvennyksessä pitäen häntä silmällä. Ellenkin näyttää siltä että haluaisi olla ihan missä vain muualla, jolloin päätän avata suuni.”Hei, pitäskö meidän läh—” en saa sanaani loppuun kun hän astuu keittiöön. Viljami. Suljen nopeasti suuni sillä mitä väliä jos olemme täällä vielä vartin. Mietiskelen pitäisikö minun lähestyä häntä, mutta Viljami on jo huomannut minut ja lähtee harppomaan luokseni.”Maaliämpärityttö, moi!” hän huudahtaa iloisena ja vetää minut halaukseen. En osaa odottaa sitä joten vastaan hieman kömpelösti Ellenin tuijottaessa minua kuin sammakkoa joka on juuri muuttunut ihmiseksi. Kun Viljami vetäytyy pois, tajuan hänen olevan varmaan juonut jo hieman sillä hänen silmänsä ovat hieman levottomat ja suu tuoksahtaa alkoholilta.”Joo moi, mulla on kyllä nimikin, Eveliina”, sanon ja naurahdan hieman. ”Ystävät kutsuu Eveks”, Ellen tokaisee vierestä saaden minut ihmettelemään hänen äänensävyään. Viljami nauraa ja käy minut selvästi läpi päästä varpaisiin.”Aika kuuma asu”, hän tokaisee ja nojaa hieman seinään. Kurtistan kulmiani, poika vaikuttaa paljon... iholletunkevammalta mitä aijemmilla tapaamisilla. Ellen vilkaisee minua ja tajuan hänen varmasti saavan ihan kauhean kuvan Viljamista.”Hei, missä Linnea on?” kuulen Ellenin kysyvän viereltäni jolloin tajuan siirtää katseeni muualle edestäni hoippuvasta jätkästä. Tosiaan, ystävämme on kadonnut ihmismassaan sillä aikaa kun minä juttelin juopuneen kanssa.”Mennään etsimään se”, sanon huolestuneena ja lähdemme kävelemään olohuonetta kohti jolloin Viljami nappaa minua kädestä.”Hei, älä mee vielä, jää pitää mulle seuraa”, hän sanoo ja ottaa askeleen lähelle. Hänen koko kehonkielensä vaikuttaa vain ällöttävän minua, joten vetäisen käteni pois ja mulkaisen häntä.”Mun pitää etsiä Linnea”, sanon tylysti ja lähden Ellenin perään jättäen Viljamin seisomaan keittiöön.Kun olemme käyneet olohuoneen, pihan, keittiön ja terassin läpi päätämme käydä vielä yläkerrassa. Osa makuuhuoneiden ovista on suljettu ja niihin emme haluakaan koskea, joten käymme aulan ja oleskeluhuoneen lävitse. Linneaa ei vieläkään näy ja yritämme vuorotellen soittaa hänelle, mutta hän ei vastaa. Yhtäkkiä joku koputtaa olkapäätäni.”Mä löysin jonkun nukkumasta mun sängystä joten ajattelin tuoda sen teidän luo kun se höpis jotain Ellenistä ja Evestä”, se samainen Viljamin kanssa saapunut kiharatukka selostaa pitäen Linneaa pystyssä joka kikattelee jotain.”Kiitos niin paljon”, Ellen sanoo ja nappaa Linnean käden tukeakseen häntä. Hymyilen kiitollisena pojalle joka esittäytyy Sampaksi.”Ai siis ooksä näiden bileiden järkkääjä? Mistä sä meidät tunsit?” kyselen ihmetyksen vallassa. Samuel näyttää kiusaantuvan ja rapsuttaa päätään.”Tiesinpähän nyt vain. Teidän kannattaa ehkä viedä teidän kaveri nyt nukkumaan”, hän sanoo ja häipyy sitten portaista alas. Otan Linneaa myös kädestä ja lähdemme kohti pitkää kotimatkaa.Kello on puoli kaksi yöllä kun saavumme Linnean kerrostalon luo. Olemme hänen luonaan yötä sillä Linnean äiti lähti johonkin työvirkistysreissulle yöksi. Kun pääsemme eteiseen, Linnea karkaa vessanpytyn ääreen oksentamaan. Hieron kasvojani, koko ilta oli katastrofi. Hieroessani kaulaani tajuan että koruni on kadunnut. Tarkistan äkkiä taskujani ja tunnen paniikin koputtelevan sydämessäni. Korua ei löydy.Herään ensimmäisenä seuraavana aamupäivänä puoli kahdeltatoista. Linnea kuorsaa sängyssään minne hänet jätimme edellisenä iltana, Ellen tuhisee sohvalla. Itse nousen lattialta sillä suostuin nukkumaan patjalla. Tarkistan vielä kerran taskuni ja kaikki mahdolliset paikat korun löytämiseksi vain hyväksyäkseni faktan että koru on hukkunut bileissä. En edes ymmärrä miten, mutta eipä se edes auttaisi vaikka tietäisin kuinka se on kaulastani irronnut. Huokaisen syvään ja kävelen jääkaapille, nappaan sieltä Pepsi Max pullon ja kaadan sitä isoon lasiin. Ei enää ikinä bileitä.***Ah, aina niin ihanat lukiobileet! Ilokseni huomasin että ainakin yksi on lukenut tätä, jee! Itselle toimii ajanvietteenä joten olkaas hyvä, seuraavaan lukuun! <3</blockquote>

En ole robotti