Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="liljakukkiA" data-source="post: 22821" data-attributes="member: 70">— Luku 1 —Hevonen tuntuu allani virtaisana kuin lohikäärme. Se astelee pitkiä, letkeitä askelia saaden minut tuntemaan oloni kevyeksi. Kaksi ystävääni kävelevät hevosillaan takanani jutellen vilkkaasti keskenään, mutta itse nautiskelen kolean syyskelin auringosta. on syyskuun ensimmäinen päivä mutta kelit ovat viilenneet jo urakalla. Tuntuu että kaikki vain valittavat alkavasta kylmyydestä kesän jäljiltä, mutta minä ainakin nautin siitä - no, ainakin siihen asti kunnes loskakelit saapuvat taas keväällä. ”No niin etana, nyt vauhtia!” ystäväni Linnea huutaa takaani jolloin kannustan ruunikon hevosen allani nauraen raviin. Daim - joka on hevosen nimi - pärskähtelee allani kun ravaamme tasaista metsäpolkua keventäen. Tunnelma on ihanan rento, ja se saa minut todella hyvälle tuulelle.Saavumme punaisen tallin pihalle kun on alkanut jo hämärtää. Laskeudun ylläpitohevoseni selästä posket punaisina, viimeinen laukkapätkä oli ihanan hurja. Punertavat hiukset omaava ystäväni selittää kiivaasti siitä kuinka hänen koneensa meni rikki ja netistä tilattuaan uuden toimituksessa kuulemma kestää. Nyt hänen pitää lainata koululta konetta ja hänen sanojaan käyttäen; ”sillä paskalla ei mitään tee”. Naureskelemme toisen ystäväni Ellenin kanssa tuohtuneelle Linnealle joka taluttaa juuri hevostaan karsinaan. Seuraamme omiemme kanssa perässä ja tunnen jaloissani jo painavan. Pieni stressi istuskelee takaraivossani sillä minulla on vielä pari koulutehtävää tekemättä ja kello lähentelee kahdeksaa. Pitäisi ehtiä ajoissa kotiin jotta ehdin ajoissa nukkumaan ja heräisin aamulla virkeänä. Äiti jaksaa muistuttaa hyvien yöunien tärkeydestä.Hoidamme hevosemme nopeasti yöpuulle, ja kun olen tarkastanut hoidokkini ruuat ja vedensaannin, vaihdan tallivaatteeni ja saappaani huppariin, legginseihin ja tennareihin. Tungen kamani minulle varattuun kaappiin kun ystäväni tulevat sosiaalitilan ovelle.”Me lähdetään nyt, ootko varma ettet halua kyytiä? Ei siitä ole vaivaa”, Ellen katsoo minua kysyvänä. Koska hän ja Linnea asuvat lähekkäin, he tulevat kimppakyydillä tallille. Minä asun kuitenkin aivan eri suunnassa, joten pudistan päätäni.”Äh, ei tästä ole pitkä, mä meen sen bussilla nopeasti”, huikkaan ja heilautan kättäni. ”Hyvää yötä, nähdään huomenna!”Tytöt sanovat hyvästit ja lähtevät tallista jättäen ainoaksi ääneksi hevosten rouskutuksen kun ne syövät heiniään. Nappaan kuulokkeet taskustani ja painan ne päähäni. Yhdistän bluethootin ja laitan musiikin soimaan, en kuitenkaan niin kovalle etten kuulisi mahdollisia vaaroja. Sitten lukitsen kaappini, suljen tarvittavat ovet ja sammutan tallista valot.Kun kävelen noin kahden kilometrin matkaa bussipysäkille, alan katua etten hyväksynyt kyytiä. Syrjäinen alue on hiljainen ja ilta on jo pimentynyt päivien lyhenemisestä johtuen. Täällä ei edes ole suojatietä, joten joudun kävellä katulamppujen kelmeässä valossa todella lähellä tietä. Saan koko ajan vilunväreitä sillä housuni ovat aivan liian ohuet. Otin sentään lapset mukaani, mutta muuten olen jäässä. Vilkuilen vainoharhaisena ympärilleni koko ajan, ja meinaan saada sydärin kun joku auto tööttää takanani. Hypähdän hieman eteenpäin ja käännähdän kohti harmaan volvon kirkkaita valoja. Nappaan kuulokkeet pois päästäni ja tungen ne olalla roikkuvaan kangaskassiini. Autosta avaa ikkunan nainen ajajan paikalta, pelkääjän puolelle en näe. Hän näyttää ystävälliseltä, mutta polkkatukka saattaa hämätä.”Tarvitsetko kyytiä? Me ollaan Viljamin kans menossa tonne Pientielle päin”, hän kysyy hymyillen ystävällisesti. Mietiskelen hetken päättäen sitten luottaa näihin tuntemattomiin ihmisiin.”Se olisi mukavaa, kiitos”, sanon ja astelen takapenkin oikeanpuoleiselle ovelle avaten sen. Istahdan lämpimälle penkille ja napsautan turvavyön kiinni. Nainen katsoo minua peruutuspeilistä hieman tarkastellen.”Asutko sä missä päin?” hän kysyy ja lähtee liikkeelle. Etupenkillä istuva poika on hiljaa.”Öh, mut voi jättää siihen bussipysäkille joka tulee tossa liittymän jälkeen”, sanon hymyillen varovasti. Niin paljon en tuntemattomiin kuitenkaan luota että osoitettani kertoisin.”Hyvä vaan tollainen varovaisuus, maalaisjärki on oltava”, nainen nauraa ja tajuan että hän varmasti tajusi miksen kertonut osoitettani. Nolostun jopa hieman mutta silloin poika etupenkiltä avaa sanaisen arkkunsa.”Mutsi, anna sen nyt olla rauhassa. Ties miks kidnappaajiks se meitä epäilee”, hän tuhahtaa väsyneellä äänellä. Jostain syystä se saa pieniä pyörteitä vatsaani, mutta en kiinnitä siihen enempää huomiota. Harmikseni en näe pojan kasvoja, sillä istun juuri hänen takanaan. Hänellä on kyllä ruskeat hiukset mutta muuta en osaa sanoa tästä kulmasta ja se saa minut turhautuneeksi.”Älä nyt”, hänen äitinsä nauraa. En tiedä mitä positiivisuuspiikkejä tuo mamma on vetänyt mutta kelpaisi minullekkin ainakin maanantaiaamuisin.Kun saavumme pysäkilleni, onnekseni bussin saapumiseen ei ole enää kauaa. Kiittelen vuolaasti kyydistä mutta Jataksi esittäytynyt nainen sanoo sitä vain junttien avuliaisuudeksi. Astun ulos autosta ja menen pysäkille istumaan jolloin auto ajaa pois. Samalla tajuan etten huomannut katsoa sen Viljamin ulkonäköä sitten yhtään. Hyvin meni taas Eveliina.***Eli siis, halusin nyt aloittaa sen novellin mitä joskus helmikuussa täällä kyselin kuka olisi kiinnostunut. Juoni liittyy lukiodraamaan (yllätys) mutta tähän sisältyy myös hevosia ja tallielämää yms. Yritän kirjoitella lukuja ahkerasti, risuja ja ruusuja saa kommentoida alas! <3</blockquote>

En ole robotti