Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 96257" data-attributes="member: 34">Jotenkin noi biisit herättää mus tunteita ja ajatuksia mitä en osaa selittää. Miettii jotenki sitä omaa elämäänsä ja sitä kuinka on aina ollut tämmönen. Oon ollu aina niin eksistentiaalisessa kriisissä, pohtinut mitä väliä millään on, mikä on asioiden tarkotus, mitä mun kuuluu tehdä ja sitä rataa. Ja siitä eksistentiaalisesta kriisistä mä luulen mun pakko-oireisen häiriönkin alkaneen. Se yhdistettynä muutenkin herkkään ja synkkään luonteeseen. Tai no, synkkään ja sitten taas toisina hetkinä todella iloiseen mutta se nyt ei liity tähän. Mussa on vaan äärettömän paljon synkkyyttä pessimismiä ja ahdistuneisuutta, mutta sit mussa on se toinen puoli joka on ilonen ja sitä rataa, vaikka sitä onkin vaikeaa ymmärtää että miten oon koskaan jaksanut olla sekuntiakaan iloinen.Muistan kuinka jo pienenä lapsena (olin 6-9v sillon koska asuttiin meidän edellisessä kodissa sillon) en saanu nukuttua yhtenä iltana ollenkaan ja vaan itkin sitä kuinka en haluu kuolla. Äärimmäinen ahdistuneisuus on siis seurannut mua aivan pienestä pitäen, minne tahansa oonkaa kulkenut niin ahistuneisuus on tullu aina mukana. Muistan kuinka itkin jatkuvasti silloin niinä aikoina kun asuttiin siellä edellisessä kodissa. Tai itkin kai mut ainakin olin ahistunu, mut kai siihen liitty sitä itkusuuttakin. Äiti aina sanoo sitä että se ei huomannut mitään erityistä mussa mut kai mä sit piilotin sen. Oma kokemus oli jo silloin se että en voi hyvin. Tietysti välillä oli ihan hyviäkin hetkiä, ja kyllä mä nykyäänkin oon hetkittäin iloinen, mutta..  yleisesti ottaen en tiedä oonko koskaan voinut oikein hyvin. Tuntuu että mun mieli ei oo koskaan ollut oikeastaan terve?En oikeasti tiedä mitä yritän sanoa tällä kaikella mutta eipä sillä väliä. Kai se uni jo kohta tulis? Ehkä.</blockquote>

En ole robotti