qualitymonkey
Official pappojen kuolaaja
- Liittynyt
- 2.2.2021
- Viestejä
- 53,119
- Reaktioarvo
- 2,931
... näillä muutamilla biiseillä on ihan ihmeellinen voima ja ne jotenkin vaan rauhottaa sillon kun mikään: Ei. Vaan. Auta.
Varsinkin tätä oon kuunnellu viime aikoina. Rakastan tota biisiä mutta samalla kuitenkin niin surullisen kuulonen. Kuuntelin tota myös sillon kun koronaoireet oli pahempina vielä päällä ja se autto jaksaa?? Jotenkin.
Tää biisi on mulle äärimmäisen tärkeä mutta samalla ristiriitanen. Oon heilunu niin paljon edestakas uskon ja ateismin välillä, en vaan tajua itseäni aina. Välillä tuntuu etten pysty millään uskomaan, en vaan pysty. Ja sit taas välillä tuntuu että mun on PAKKO uskoa koska mulla ei yksinkertaisesti edes ole mitään muuta. Niin kummasti kun on täysin pohjalla niin on helpompi uskoa. Kun ei pysty edes muuhun. Kun on niin totaalisen loppu ettei pysty edes uskomaan itseensä, ei mitenkään. Sillon ei jää mitään vaihtoehtoja. Ainut mikä voi tuoda toivoa on usko. Ei mikään muu ainakaan mua nosta ylös tästä totaalisesta masennuksesta. Ja silti mä en oo mikään hyvä ihminen. Yleensähän kristityt on hyviä ihmisiä mut mä en oo.
Myös tää:
En oo kuunnellu tota biisiä vähään aikaan ja tulee kyllä ikäviäkin muistoja mieleen keväält -21. Tai ristiriitasia muistoja. Koska tavallaan ne on hyviä mut samalla mua raastaa niin että en pysty sitä edes selittää. Varsinkin nykyään toi kohta "since you made me this way" saa mut ajattelemaan. Noh, paljonkin asioita, mutta varsinkin sitä kuinka mut tehtiin tämmöseks "aivovammaseks" (kuka tai mikä mut sitten onkaan luonut). Aivovammanen ei oo oikee sana mutta tarkotan siis sitä kuinka mä oon pienestä pitäen ollut totaalisen pahasti taipuvainen ahdistukseen ja masennukseen, koen elämän täysin eri tavalla kuin muut, oon kaikessa outo ja en yksinkertaisesti osaa elää mitenkään ja on kaikki maailman mielenterveysongelmien oireet. On vaikka ja mitä. Niin tosta tuli nyt vaan jotenkin se mieleen, kaikki se mitä mä oon ja kuinka en osaa olla itseni kanssa. Ja saahan se kieltämättä näitä ihastusjuttujakin aattelemaan. Nekin kun on ollut sellasia jotka saa mut tuntemaan itteni erilaiseks. Kaikki ihastuksiin liittyvät typerät asiat. Kaikki se millanen mä oon.
Ku vaan tuntuu että tunnista toiseen makaa sängyssä eikä saa unta, niin ei oikeasti enää auta mikään muu kuin usko siinä kohtaa. Tiedän et se ehkä kuulostaakin typerältä mutta kehotan kyllä käymään täällä pohjalla ja miettimään vasta sitten että miksköhän tosiaan ihmiset uskoo. Kun ei todellakaan oo vaan mitään muuta ku usko. Jos miettii kuolemista about päivittäin, ja on totaalisen ahdistunut ja masentunut, niin kuinka ihmeessä mun voi olettaa jaksavan ellei oo jotain uskon ja toivon siementä joka nostaa ees jotenkuten pinnalle? Ei yksinkertaisesti oo mitään muuta mikä tähän auttais. Oon niin tajuttoman pohjalla. Tältä se siis todella tuntuu kun on oikeasti niin lopussa. Niin lopussa ettei edes mitkään sanat enää voi kuvata sitä. Ei vaan voi.
Oikeasti mä oon nyt yrittänyt about kolmesta saakka saada unta mutta ei mitään tuloksia. Huolet vaan juoksee päässä, ja jokaista huolta seuraa aina uusi huoli. Mua on väsyttänyt vaikka kuinka monta tuntia mutta en saa unta.
Also oon tullu siihen tulokseen et julmin teko maailmassa on tehdä lapsi tähän maailmaan, pelkäämään ja kärsimään. Hyvät asiat ei todellakaan voita huonoja, ei ainakaan mulla. Miten kukaan voi edes kuvitella et on mahdollista olla onnellinen? Ehkä ne pienet hetket kun joskus unohtaa kuolevansa jonain päivänä. Ehkä sillon kun sitä voi olla ajattelematta. Mut ainakaan mä en voi olla ajattelematta varsinkaan nykyään. Mietin kuolemaa joka päivä yleensä. Niin sen vaan sanon että täytyy olla seinähullu jos kuvittelee että täällä pystyy olemaan onnellinen. Ainakaan minä en pysty. Siksipä ainut mitä mulla on jäljellä on usko kun kaikki onnellisuus ja turvallisuuden tunne yms on viety multa jo. Miten kukaan voi oikeasti aatella että joo jos teen lapsen tähän maailmaan niin kyllä se oppii olemaan onnellinen? Höpö höpö! :D sairasta koko elämä.
Vittu kuinka paljon voi väsyttää ja ahdistaa kaikki pahat asiat mitä oon kokenut. Ne ahdistaa vittu 24/7. Ja miten mä oisin ikinä voinu välttää niitä? Sitä alkaa vaan miettii et mitä mä oisin voinu tehä toisin?? En varmaan mitään.
Varsinkin tätä oon kuunnellu viime aikoina. Rakastan tota biisiä mutta samalla kuitenkin niin surullisen kuulonen. Kuuntelin tota myös sillon kun koronaoireet oli pahempina vielä päällä ja se autto jaksaa?? Jotenkin.
Tää biisi on mulle äärimmäisen tärkeä mutta samalla ristiriitanen. Oon heilunu niin paljon edestakas uskon ja ateismin välillä, en vaan tajua itseäni aina. Välillä tuntuu etten pysty millään uskomaan, en vaan pysty. Ja sit taas välillä tuntuu että mun on PAKKO uskoa koska mulla ei yksinkertaisesti edes ole mitään muuta. Niin kummasti kun on täysin pohjalla niin on helpompi uskoa. Kun ei pysty edes muuhun. Kun on niin totaalisen loppu ettei pysty edes uskomaan itseensä, ei mitenkään. Sillon ei jää mitään vaihtoehtoja. Ainut mikä voi tuoda toivoa on usko. Ei mikään muu ainakaan mua nosta ylös tästä totaalisesta masennuksesta. Ja silti mä en oo mikään hyvä ihminen. Yleensähän kristityt on hyviä ihmisiä mut mä en oo.
Myös tää:
En oo kuunnellu tota biisiä vähään aikaan ja tulee kyllä ikäviäkin muistoja mieleen keväält -21. Tai ristiriitasia muistoja. Koska tavallaan ne on hyviä mut samalla mua raastaa niin että en pysty sitä edes selittää. Varsinkin nykyään toi kohta "since you made me this way" saa mut ajattelemaan. Noh, paljonkin asioita, mutta varsinkin sitä kuinka mut tehtiin tämmöseks "aivovammaseks" (kuka tai mikä mut sitten onkaan luonut). Aivovammanen ei oo oikee sana mutta tarkotan siis sitä kuinka mä oon pienestä pitäen ollut totaalisen pahasti taipuvainen ahdistukseen ja masennukseen, koen elämän täysin eri tavalla kuin muut, oon kaikessa outo ja en yksinkertaisesti osaa elää mitenkään ja on kaikki maailman mielenterveysongelmien oireet. On vaikka ja mitä. Niin tosta tuli nyt vaan jotenkin se mieleen, kaikki se mitä mä oon ja kuinka en osaa olla itseni kanssa. Ja saahan se kieltämättä näitä ihastusjuttujakin aattelemaan. Nekin kun on ollut sellasia jotka saa mut tuntemaan itteni erilaiseks. Kaikki ihastuksiin liittyvät typerät asiat. Kaikki se millanen mä oon.
Ku vaan tuntuu että tunnista toiseen makaa sängyssä eikä saa unta, niin ei oikeasti enää auta mikään muu kuin usko siinä kohtaa. Tiedän et se ehkä kuulostaakin typerältä mutta kehotan kyllä käymään täällä pohjalla ja miettimään vasta sitten että miksköhän tosiaan ihmiset uskoo. Kun ei todellakaan oo vaan mitään muuta ku usko. Jos miettii kuolemista about päivittäin, ja on totaalisen ahdistunut ja masentunut, niin kuinka ihmeessä mun voi olettaa jaksavan ellei oo jotain uskon ja toivon siementä joka nostaa ees jotenkuten pinnalle? Ei yksinkertaisesti oo mitään muuta mikä tähän auttais. Oon niin tajuttoman pohjalla. Tältä se siis todella tuntuu kun on oikeasti niin lopussa. Niin lopussa ettei edes mitkään sanat enää voi kuvata sitä. Ei vaan voi.
Oikeasti mä oon nyt yrittänyt about kolmesta saakka saada unta mutta ei mitään tuloksia. Huolet vaan juoksee päässä, ja jokaista huolta seuraa aina uusi huoli. Mua on väsyttänyt vaikka kuinka monta tuntia mutta en saa unta.
Also oon tullu siihen tulokseen et julmin teko maailmassa on tehdä lapsi tähän maailmaan, pelkäämään ja kärsimään. Hyvät asiat ei todellakaan voita huonoja, ei ainakaan mulla. Miten kukaan voi edes kuvitella et on mahdollista olla onnellinen? Ehkä ne pienet hetket kun joskus unohtaa kuolevansa jonain päivänä. Ehkä sillon kun sitä voi olla ajattelematta. Mut ainakaan mä en voi olla ajattelematta varsinkaan nykyään. Mietin kuolemaa joka päivä yleensä. Niin sen vaan sanon että täytyy olla seinähullu jos kuvittelee että täällä pystyy olemaan onnellinen. Ainakaan minä en pysty. Siksipä ainut mitä mulla on jäljellä on usko kun kaikki onnellisuus ja turvallisuuden tunne yms on viety multa jo. Miten kukaan voi oikeasti aatella että joo jos teen lapsen tähän maailmaan niin kyllä se oppii olemaan onnellinen? Höpö höpö! :D sairasta koko elämä.
Vittu kuinka paljon voi väsyttää ja ahdistaa kaikki pahat asiat mitä oon kokenut. Ne ahdistaa vittu 24/7. Ja miten mä oisin ikinä voinu välttää niitä? Sitä alkaa vaan miettii et mitä mä oisin voinu tehä toisin?? En varmaan mitään.
