Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="tuhatsanaa" data-source="post: 118043" data-attributes="member: 1519">Kun on p*ska olo niin yleensä yritän piirtää siitä kuvaa piirtämällä asioita, joista tää olo johtuu. Sit kun olen kyynelillä varustettuna saanut tän teoksen valmiiksi niin katson sitä ajatuksella ja mietin että eihän asiat välttämättä ookaan niin huonosti kun kattelen kaikkea mikä on pielessä ja totean että yllättävän vähän niitä on suhteutettuna mielialaan. Jos tääkään ei auta niin toiselle puolelle paperia piirrän sitten kuvaa siitä mikä kaikki on hyvin. Yleensä pelkästään sitä piirtäessä tulee parempi olo mut ei aina jollon sitten tutkin sitä samalla logiikalla kuin paperin toista puolta.Yks vaihtoehto on myös se, että yritän soittaa your lie in april tyylillä eli et se musiikki kuulostaa siltä mitä ajattelee. En tiiä saako tästä yhtään kiinni. Soittaessa yritän sitten vaan parhaani mukaan siirtää kaikki tunteet siihen musiikkiin ja keskityn siihen sitten sen verran paljon että joko tunteiden siirtäminen maagisesti toimii tai sitten tulee muuten vaan parempi olo. Toisaalta kun kerran yritin tätä metodia ja soitin mulle tärkeetä kappaletta joka liitty oleellisesti siihen ihmiseen jonka takia itkin niin sillon ei kyllä erityisemmin mielentila noussut. Mutta TOISAALTA taas äänitin tätä soittoa ja jälkeenpäin kuunneltuna (itsekehu haisee) se kuulosti tosi hyvältä ja kerrankin ehkä oikeesti sain tunnetta kunnolla siihen musiikkiin :DVälillä myös vaan yksinkertasesti kirjotan ns. "hetkikuvauksia" jotka on about 100 sanan mittasia tekstinpätkiä joissa kuvaan jotain tunnetilaa/tilannetta. Tässä yks esimerkki (tw?):Olen sulkenut silmäni ja yritän sulkea kaiken pois. Unohtaa kaikki kyyneleet, kaikki muistot, kaikki haavat. Kipu tuntuu sydämessä asti, mutta valuu pois punainen pisara kerrallaan. Yritän vetää syvään henkeä, mutta tärisen liikaa. Hengitys katkeaa ja yritän uudelleen. Kyyneleet tuntuvat tulikuumilta silmäluomia vasten. Kurkussa on suuri paakku, joka koostuu kaikista epäonnistumisista. Yritän niellä sitä, mutta se ei liiku. Jokainen muisto palaa mieleeni nopealla kelauksella ja näen kaikista kaikki pienetkin virheet. Sanoin jotakin outoa, vastasin kokeessa väärin, minulla oli outo ilme kuvassa. Jokainen asia kasvattaa paakkua kurkussani. Tuntuu siltä, kuin paakku alkaisi valua silmistäni ulos. Se sattuu ja yritän kaikin keinoin estää sitä. Tiedän, että ei ole vaihtoehtoja, joten yritän rentoutua ja antaa kyynelten tulla. Taas.  Tästä nyt tuli tällänen romaaniviesti mutta sanon vielä. Se mitä myös teen (toimivuudesta en tiedä, mutta yllättävän hyvä) on se, että lukitsen itseni huoneeseeni ja totean että "nyt saa itkeä niin paljon kuin kyyneleitä on jäljellä", laitan kuulokkeista sad soittolistan kovalle ja piiloudun peiton alle. Yleensä sitten käyn vaan mielessä läpi kaiken mikä on mennyt koko elämässä päin mäntyä ja tätähän voisi tehdä ikuisesti. Jotta kuitenki pääsisin tosta eteenpäin niin lupaan itselleni että jos ajatustenjuoksu pysähtyy hetkeksikin tai jossain kohtaa en tiedä mitä käydä läpi niin se kertoo että aihe on tarpeeksi loppuun käsitelty. Jossain kohtaa aamuyöstä sitten nukahdan ja herään parin tunnin kuluttua silmät turvonneena mutta (ainakin vähän) ilosempana. Onneksi olkoon jos luit tänne asti</blockquote>

En ole robotti