Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="azgeda" data-source="post: 84928" data-attributes="member: 26">pohjustusta:häneen ei saa seuraavaan 2vk yhteyttä millään tavalla, joten hän tuli laittaa miulle, että jos on jotain kerrottavaa, niin pitää kertoo nyt. kerroin hälle sit ihan perus juttuja (että tuun kuolee seuraavalla jaksolla, kun kirjoja 7 ja sen lisäks liikan ja musiikin kurssit). hän sit vastas pelkällä kuvalla ja kysyin häneltä, että onko hällä jotain kerrottavaa. hän vastas, "elä musta huoli. tunteet ailahtelee, mut frendeinä ollaan," joka sai miut tosi hämmentyneeks (toi tuli puskista ja viimesin kesu olikin, että kysyin mitä hittoo tarkottaa toi "tunteet ailahtelee").mie sit laitoin, että "okei 8) ja joo, se on kyl tullu selväks" (< tullu selväks, että siis ollaan kavereita). hän laitto jotain perus viestii ja sit vielä lisäsin, "ja hei, samat sanat, vaikka sie kyllä tiesit sen jo. miusta se on hyvä, että myö tutustutaan rauhassa (ja tääkin ollaan käyty jo läpi, mutta noh)", johon hän vastas kuvalla.noh, halusin tietää, mitä hän sillä tunteitten ailahtamisella tarkotti, joten kysyin sit sitä häneltä. Hän vastas näin, "et joskus kiinnostas olla enemmän kuin kavereita, sit välis ei olleskaa,"...vastasin vielä," okei, ymmärrettävää. onko muuten miussa jotkut sellaset piirteet, jotka tekee sen, että...se kiinnostus tavallaan lakkaa? ei sillä, että tietenkään rupeisin muuttaa yhtään mitään, mutta haluun vaan tietää,". Hän vastas vaan jep :') ja nyt miun ajatus pläjäys:mie oon aika...surullinen...tai turhaantunu...mie en tiiä, mitä mie tunnen. surullisinta on se, että mie en oo surullinen siitä mitä hän sano, vaan...noh, yhestä toisesta ajatuksesta, joka tulee kohta esille. mie nähtävästi olin lakkauttanu sen innostuksen ja olin osannu hillitä itteeni pelkäämällä sitä pahinta, koska...se ei tullu ees yllätyksenä, mitä hän sano, enkä ees reagoinu mitenkään.minuu nyt vaan ärsyttää, että hän on ollu niin läheinen jokaisella tapaamisella ja hän on sanonu asioita (kuten sen, että hänen tekis mieli suudella minuu), mutta sitten hän ei ees tiiä mitä haluu miusta. tai että hänen kiinnostus aina vähän väliä lakkaa... joka tuntuu pahalta, koska mitä enemmän mie oon oppinu häntä tuntee, niin sitä enemmän tykkään hänestä. rupesin myös miettii, että...jos miussa on jotkut semmoset piirteet, mitkä vaikuttaa kiinnostuksen lakkaamiseen, niin mie vaan veikkaan, että adhd vaikuttaa asiaan, kun se antaa helvetin ärsyttäviä piirteitä (mm. hyperaktiivisuus - puheliaisuus, kovaäänisyys, innostuu helposti...). ja rupesin taas miettii, että...miks just miulla pitää olla adhd. mie vaan haluisin olla...normaali ja ettei miulla ois mitään :/ kun tää muutenkin paskoo miun elämää ja tekee siitä haastavaa... ja ihan näin yleisesti, eikä vaan tän asian suhteen, mutta tän asian myötä se nyt vaan tuli jälleen mieleen.minuu myös inhottaa se, että kun hän lähti takas inttiin, niin kaikki oli olevinaan hyvin ja nyt ei sit ookkaan. tai mie toivon, että hän ois jo aiemmin myöntäny sen asian. mutta mie oon nyt sen päättäny, että oikeesti tuun eristää miun tunteita ja...en oo enää niin läheinen. mie en oo oikeestaan ikinä ollu kauheen läheinen ketään kohtaan, joka johtuu monesta eri syystä, mutta just siitä että aiemmin oon tullu hylätyks (ihan perus kaverisuhteissakin, että kaverit on kääntyny vastaan ja hylänny miut), sekä miun perheessä ei olla totuttu näyttää läheisyyttä. aiemmin oli parempi... tai sillon en satuttanu itteeni, kun oli vaan kaks hyvää ystävää ja olin...mitä olin (etäinen muista ihmisistä).mielessä kävi myös, että katkaisisin vaan välit suoraan kyseisen henkilön kaa, mutta mie välitän hänestä - ees kaverina. hän on mahtava tyyppi, enkä haluu menettää häntä sen takii, että minuu nyt pelottaa hylätyks tuleminen, joten...ehkä nyt maltan rauhottuu eka.</blockquote>

En ole robotti