Ei vittu literally obsessoin tästä asiasta varmaan siksi että aina kun mietin sitä ihmistä niin mua sattuu siksi että mun elämäni rakkaus ei rakasta mua. Siis kun olin sen mun sillosen säädön kanssa niin osittain koin että jes joku haluu mut. Mutta nyt se oikeasti on alkanu vituttaa vaan niin helvetisti tää koko asia koska mua sattuu niin paljon se että joku halus mut, mutta mun elämäni rakkaus ei haluu mua, varmaan koskaan. Mä en voi vittu sanoin kuvailla sitä vitun tuskaa ja kipua joka tulee siitä että joku halus mut kerrankin mut mun tunteet on jossain niin täysin muualla. Oikeasti se tunne oli niin hämmentävä kun yhtäkkiä ihmiset alko osottaa kiinnostusta muhun (yleensä miehet mut joukossa oli ehkä yks muija) sen jälkeen kun luulin ettei kukaan koskaan tykkäis musta, aiemman kokemuksen perusteella. Sitten kun yhtäkkiä mua alko porukka iskemään niin se tuntui hämmentävältä ja oikeasti tavallaan sattuu että en ikinä pysty olla ees onnellinen jonkun toisen kanssa ku... Nii, timpan.
Sitä kuvitteli et must tulis sellane ku muistaki. Oli niin helpottava tunne kun sit jätkät (ja muija) osotti kiinnostusta, mut mul ei koskaan oo ollu tarpeeks tunteita, oon ihan ku joku vitun ongelmainen tyyppi joka vaa haahuilee ja kaikki on sekavaa. Joitain kohtaa mulla jopa oli tunteita ja yhteen olin kunnolla semi rakastunutkin, mutta ei siitä sitten tullut mitään edes lähellekään suhteen tapaistakaan, ja nyt oon ilonen siit ettei tullu. Toisaalta osa musta miettii että miten vahvat mun tunteet silloin oli siihen ja tavallaan se on harmi että asiat meni näin, mutta silti oon ilonen ettei siitä tullu mitään. Mutta oikeasti välillä vaan tuntuu et mus on jotain vikaa ku haluun ainoastaan timpan. Ja no... Hessu, mut. Nii. Mut koska en mieti ketään muita niin mua oikeasti huvittaa mut ahdistaa ja tuskastuttaa kun oon niin ongelmainen tapaus ja mun on vaan pakko torjua kaikki ja sit ihmiset varmaa ajattelee et eiks mulle kelpaa kukaan xD aaaaaaaa hemmetti ku emmä vaa pysty, olin oikeasti muutamaankin ihastunut ja siit ois Ehkä voinu tulla jotain mutta kun vittu. Ja toisaalta ehkä en ollut valmiskaan. Ja ehkä en ollu valmis siks et mul ei ollu tarpeeks tunteita. Koska vasta nyt must tuntuu siltä et kuolen ilman timppaa. Jotenki tuntuu et se on ainut jota en vaan voi ohittaa silleen loppujen lopuksi mitenkään vaikka kuinka yrittäis. Luulen et mul on oikeesti jotain lievää sitoutumiskammoa tai jotain ahdistustakin ollu siinä mukana, ihan varmasti on ollu ja siks ehkä en myöskään pystynyt mihinkään kenenkään kanssa, mut jos saisin timpan niin en usko että pelkäisin liikaa. Kai mä enemmän pelkään elämää ilman sitä. Koska tuntuu niin tuskaselta ettei se oo mun.
Huoh ja taas puhun niinku timppa ois jotenki ainoo ja kohkaan siitä vaikka hessukin on edelleen mun mieles :D jooh nää on taas näitä yöllisiä mietteitä kun ei saa unta ja asiat ja ajatukset vaan menee ihan omia reittejään. Mutta mä oikeasti aika useinkin ahdistun ja mietin näitä asioita ja sitä et oisko mun "pitänyt" tarttua tilaisuuteen joidenkin niiden tyyppien kohalla mut sit kuitenki mä tiedän et ei ois pitäny. Enkä ois pystynykään. Mut silti vaan joku pieni ääni vaa sanoo et jos oisin jotenki pystyny tarttuu tilaisuuteen nii oisin ehkä rakastunu onnellisesti. Mut sit taas toisaalta miten must tuntuu et ennemmin tai myöhemmin olisin rakastunu timppaan joka tapauksessa. Mun on vaan vaikee kuvitella et oisi pystyny välttää sitä ikinä, olin mä sitte suhteessa tai en. En tiiä, se ny on jossittelua mut joka tapauksessa must tuntuu et tän oli tarkotuskin mennä näin. Äh. Varmaan aika kuunnella taas Champagne problems koska siitä on näköjään muodostunu joku mun tunnusbiisi, samaistun siihen yllättävänkin paljon näiden kaikkien kuvioiden kautta, vaikka ei se ehkä ihan sama tilanne ookaan siin biisissä ku mul mut joka tapauksessa. Ja muistan ku kuuntelin sen biisin ekaa kertaa ni haukoin vaa henkeä ku samaistuin niin paljon ja olin just miettiny siinä tätä mun ex-säätöä ja mietin et miks mä en yrittäny mut sit tajusin et en ois voinu edes ja sitä paitsi nyt nään et mitä mun tunteet sitä kohtaan ois pitäny olla, sellasia ku ne on timppaa kohtaa nyt. Se oli jotenki niin hieno ajotus löytää se kappale ku mietin et oisinko voinu yrittää enemmän mut sit kuitenki huomasin sen et miks mun ei ollu koskaan tarkotuskaan päätyä sen kanssa yhteen. Voi jeesus. Haluun vaa ajatella et täl kaikella on tarkotus, ehkä se kuulostaa muiden mielestä tyhmältä mut mä en osaa olla ajattelematta et asiat on niin ku niiden pitää olla. Harmi vaan että mun pitää kärsiä sen takia siitä että timppa ei oo mun.