Vastaa keskusteluun

Viesti: <blockquote data-quote="qualitymonkey" data-source="post: 119295" data-attributes="member: 34">Niiku kaikki muu on mulle ihan sama kunhan mun ei tarvi enää miettiä, kuha saan vittu olla rauhassa. En todellakaan rupee siihen että tarkkailen jokaista askeltani ja kadun jokaista tekoani. I mean, tällä hetkellähän mä oon just siinä. Vihaan itteeni, tarkkailen joka ikistä askeltani ja kadun ihan kaikkea. En pysty hetkeekään antaa itteni olla iha vaa minä. Kaikki on aina täysin väärin :D mut helpompaa ois olla sen vastakohta, eli että en mieti mitään ja elän täysin huoletta ja hyväksyn itteni täysin 🤔Kun tilanne ei myöskään oo aina ollu yhtä paha. En mä lapsena ollu näin kriittinen, voi olla että olin jossain määrin, mutta en kuitenkaan ihan tällä tasolla. Se oli kuitenkin erilaista. Oon OPPINU olemaan tämmönen. Oon oppinu siihen että mun PITÄÄ ajatella et oon epäonnistunu kaikessa. Oon oppinu siihen etten saa onnellinen enkä huoleton, vaan mun pitää olla varovainen ja mun pitää aina syyttää itteäni. Juuh no se pistää miettimään taas.Mietin että sekin saattaa vaikuttaa ku oon vuosikausia vähintään alitajunnassani ajatellu et yks tyyppi kuoli mun takia (tää on se mun trauma joka tapahtu ku olin LAPSI) niin um ofc koska lapsenhan voikin olettaa osaavan toimii täydellisesti hätätilanteessa. Mut oon usein pelänny et se oikeesti kuoli mun takii niin mietin et jos se vaikuttaa siihen et miks syytän itteäni ihan kaikesta? Toinen tapahtuma: olin tosi pieni ja aiheutin vahingossa pienen haaverin (ei sentään pahempaa sillä kertaa) yhelle vauvalle ja emt tuntuu vieläkin että tein sen kuitenkin tahallaan tai et oon jotenkin paha ????? Vaikka miten mä oisin muka sen tahallaan tehny :D jooooooooo vittu varmaan mä halusinkin et sitä sattuu 🙄🙄🙄🙄 totta kai. Noi on molemmat kuitenkin aika vahvoi kokemuksii lapsuudessa ni voi hyvin olla että liittyy siihen miks oon niin saatanan ahdistunu itestäni aina ja ikuisesti. Se toinen ei sentään ihan trauma ollu mut se kuolemantapaus oli. Tai et kai sitä voi traumaks laskee kyl. Käy kyllä vittu sääliks pientä qualitymonkey parkaa :Dd en ymmärrä miten oon voinu ja vieläkin voin syyttää itteeni kaikesta ja hei oikeesti ne tilanteet oli sellasia et lapsi ei voi osata toimia täydellisesti siinä. Enkä osais välttämättä vieläkään? Jäädyn niin helposti et D: tai meen jonkinlaiseen paniikkiin :sEt oikeesti jos miettii ihan mun elämää kokonaisuutena.... Niin ei se oo helppoa ollu. Ihmettelen aina joskus kun ihmiset puhuu siitä kuinka lapsuus oli helppoa aikaa, koska mulla ei sitä helppoo lapsuutta tainnu koskaan olla. Tai niinku et en kuvailis tota helpoksi koska vähintään yks trauma + todella pahat kriisit muutenki pään sisällä jo ihan helvetin nuorena ja nii.Ei taida ketään enää yllättää et miks mun elämä on yhä ja vieläkin kriisien syttymistä siellä ja täällä ja tuolla.......Vanhemmat oli paljon töissä, sisarukset sekoili ihan huolella, tyyliin ryyppäs ja myi (ja veti?) kamaa, mua kiusattiin koulussa, kaiken lisäks oon aina ollu tavallista herkempi joten kaikki tää on vaikuttanu muhun varmaan vielä enemmän kun normaalisti vaikuttais, ei jeesus ..Että morjensssssss miksköhän mä kärsin 😂 i wonder why i'm in pain 24/7</blockquote>

En ole robotti