Vastaa keskusteluun

Viesti

<blockquote data-quote="haituvainen" data-source="post: 58443" data-attributes="member: 386"><p>meille tulee huomenna mun lapsuudenystävä ja hänen äiti. tavallaan kiva nähä pitkästä aikaa, mutta jotenkin taas ei.. olin joskus kun paita ja peppu tän mun lapsuudenystävän kanssa ja enää ei hirveemmin olla tekemisissä, kun ollaan kasvettu aika pahasti erilleen vaikka toimeen hyvin tullaankin. aina on silti hieman sellanen kiusallinen tunnelma kun hänet näkee ja en yleensä oikein tiiä mitä / mistä pitäs puhua. muutenkin tuntuu että kaikki sosiaaliset tilanteet vie aina hirveesti voimia ja jotenkin saa happea kunnolla vasta sit kun ne päättyy, ihan sama vaikka ois kuinka läheinen sen henkilön kans jota näkee. en koskaan pysty olemaan rennosti. outoa kun pienenä olin hyvinkin sosiaalinen eikä miussa ollu tippaakaan introvertin ominaisuuksia, mutta mitä vanhemmaks oon tullu niin sitä enemmän oon alkanu jotenkin erakoitumaan muista. outoa kun kuitenkin oon helposti lähestyttävä, sosiaalinen, puhelias yms. MUTTA samaan aikaan sulkeutunu ja tunnen oloni vieraaks sosiaalisissa tilanteissa D: en oikein tiiä mitä ihmettä tää on, mutta ainakin mt-ongelmilla on varmasti vaikutusta asiaan. ja ehkä ihan yleisestikin sillä etten tunne kuuluvani mihinkään ja analysoin aina hirmu tarkasti mun ja muiden ihmisten välistä vuorovaikutusta. mutta joo, kertokaa miten ihmeessä jaksan tuon tapaamisen D: ei enää viiti / voi peruakaan kun äiti kerkes jo sopia heidän kans huomiselle. inhottaa vaan kun on vielä sen heidän vierailun jälkeen ratsastusterapia, ja pitäs käydä tapaamassa yhtä vanhaa tuttavamummoakin. molemmat periaatteessa kivoja asioita mutta niissäkin taas pitää olla sosiaalinen D:</p></blockquote><p></p>

[QUOTE="haituvainen, post: 58443, member: 386"] meille tulee huomenna mun lapsuudenystävä ja hänen äiti. tavallaan kiva nähä pitkästä aikaa, mutta jotenkin taas ei.. olin joskus kun paita ja peppu tän mun lapsuudenystävän kanssa ja enää ei hirveemmin olla tekemisissä, kun ollaan kasvettu aika pahasti erilleen vaikka toimeen hyvin tullaankin. aina on silti hieman sellanen kiusallinen tunnelma kun hänet näkee ja en yleensä oikein tiiä mitä / mistä pitäs puhua. muutenkin tuntuu että kaikki sosiaaliset tilanteet vie aina hirveesti voimia ja jotenkin saa happea kunnolla vasta sit kun ne päättyy, ihan sama vaikka ois kuinka läheinen sen henkilön kans jota näkee. en koskaan pysty olemaan rennosti. outoa kun pienenä olin hyvinkin sosiaalinen eikä miussa ollu tippaakaan introvertin ominaisuuksia, mutta mitä vanhemmaks oon tullu niin sitä enemmän oon alkanu jotenkin erakoitumaan muista. outoa kun kuitenkin oon helposti lähestyttävä, sosiaalinen, puhelias yms. MUTTA samaan aikaan sulkeutunu ja tunnen oloni vieraaks sosiaalisissa tilanteissa D: en oikein tiiä mitä ihmettä tää on, mutta ainakin mt-ongelmilla on varmasti vaikutusta asiaan. ja ehkä ihan yleisestikin sillä etten tunne kuuluvani mihinkään ja analysoin aina hirmu tarkasti mun ja muiden ihmisten välistä vuorovaikutusta. mutta joo, kertokaa miten ihmeessä jaksan tuon tapaamisen D: ei enää viiti / voi peruakaan kun äiti kerkes jo sopia heidän kans huomiselle. inhottaa vaan kun on vielä sen heidän vierailun jälkeen ratsastusterapia, ja pitäs käydä tapaamassa yhtä vanhaa tuttavamummoakin. molemmat periaatteessa kivoja asioita mutta niissäkin taas pitää olla sosiaalinen D: [/QUOTE]

En ole robotti