Etusivu
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Jäsenet
Paikalla nyt
Uudet profiiliviestit
Etsi profiiliviestejä
Chat
0
Kirjaudu
Rekisteröidy
Uutta
Etsi
Etsi
Etsi vain otsikoista
Tekijän:
Uudet viestit
Etsi foorumeilta
Valikko
Kirjaudu
Rekisteröidy
Lataa app
Asenna
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
Elämä on outoa.
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
You are using an out of date browser. It may not display this or other websites correctly.
You should upgrade or use an
alternative browser
.
Vastaa keskusteluun
Viesti
<blockquote data-quote="annimetall" data-source="post: 103948" data-attributes="member: 470"><p>Viisi-kuusi vuotta sitten olin seitsemännellä luokalla. Alkuun kaikki oli hyvin, oli kavereita, joiden kuvittelin välittävän minusta. Oli kiusaaja, jolle lopulta opin panemaan kampoihin. En koskaan lukenut kokeisiin (en koskaan ole, en ymmärrä miten se muka toimii), mutta sain silti numeroita kahdeksan ja kymmenen väliltä jokaisessa aineessa. Vuoden edetessä aloin ymmärtää, etteivät "kaverini" oikein pitäneet minusta. Aloin viettää enemmän aikaa yksinäni, lukien. Kun joku tuli juttelemaan, lähinnä mulkaisin ja palasin takaisin kirjaani. </p><p></p><p>Kahdeksannen luokan vietin lukien, musiikkia kuunnellen, pääasiassa yksin. Joskus harvoin saatoin olla tulevan ystäväni Marvelin kanssa, loppuvuotta kohden lähennyimme huomattavasti. Olimme ulkopuolisia, joten olimme yhdessä yksin. Siitä se sitten lähti. Seitsemännestä ja kahdeksannesta luokasta minulla ei oikeastaan muuta sanottavaa ole.</p><p></p><p>Rippileirikesä koitti. Samalla leirillä oli lähes koko luokkani, plus satunnainen ihminen, Pehko. Marvel ja minä tarjosimme tälle ystävällisesti huoneseuraa, ja niin olimme viikon ajan kämppiksiä. Marvel ja Pehko lähinnä manasivat huoneessaan, kun minä olin Alkoholistin kanssa pelaamassa biljardia, kävelemässä tms. Kerran tai pari sain heidät mukaamme, mutta yleensä he jäivät lukemaan. </p><p></p><p>Yhdeksännellä luokalla viimein löysin täydellisen porukan (jota siskoni osuvasti kutsui "luusereiksi"). Olimme niinsanotusti ulkopuolisia, joten, kuten sanoinkin jo, täydellistä. Meitä oli 5: Thai, Alkoholisti, Marvel, Mosse ja AM (eli minä :D). Alkoholistilla oli ysillä yksityinen lapsenvahti, jota Liisaksi kutsutaan. Liisan ainoa tehtävä oli pitää Alkoholistia silmällä koulupäivien aikana.</p><p>Yhdeksännen luokan jälkeen olen nähnyt kaikkia muutaman kerran ohimennen, Alkoholistia ja Mossea eniten. Alkoholistia en tule koskaan enää näkemään.</p><p></p><p>Perukoulun jälkeen päätin mennä lukioon. Kaksi kuukautta myöhemmin vaihdoin ammattikouluun. Lukio ei vain ollut minulle, vaikka sain siellä paljon ystäviä. Ja yllätys: Pehko oli lukiossa samalla luokalla kanssani!</p><p>Ammattikoulussa kolmantena päivänä päädyin oudon kolmikon neljänneksi jäseneksi. Peikko, Koira ja Tuna olivat uusi kaveriporukkani. Olimme ne luokan äänekkäät pellet, joita sai aina komentaa. Myöhemmin Koira hieman etääntyi, enkä ole kuullut hänestä viime kevään jälkeen. Peikon ja Tunan kanssa näemme säännöllisesti pari kertaa kuussa. Peikko taitaa valmistua nyt keväällä, Tuna ja minä emme todellakaan. </p><p></p><p>Syyskuussa näin Alkoholistin viimeisen kerran. Lokakuun 31. kuulin, ettei häntä enää ole. En vieläkään ole asiasta yli, näen hänet yhä unissani. Mutta se on fine, paraneminen vie aikaa, eikä kaiken tarvitse olla hyvin koko aikaa. Onneksi minulla on Peikko ja Tuna.</p><p></p><p>Lokakuun lopussa myös otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin muusikoiden netissä, että "laulaja tarjolla, tulkaa hakemaan." 5. marraskuuta matka kävikin jo Ouluun koelauluihin. Nyt on albumin äänitykset menossa. </p><p></p><p></p><p>Mitä tässä yritän sanoa on, että ei koskaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. On ylä- ja alamäkiä, joista päästään eteenpäin. Aina ei mene hyvin, eikä kukaan niin oletakaan. Itketään kun itkettää, nauretaan kun naurattaa. Elämästä saa ja pitää nauttia. Meillehän on annettu vain vajaa sata vuotta tällä planeetalla. </p><p></p><p>Uskalla olla oma itsesi, tee mistä nautit, ole muille ystävällinen ja he ovat ystävällisiä sinulle. Ainakin yleensä. </p><p></p><p>Thank you for coming to my Ted-talk, see you next year. </p><p></p><p></p><p></p><p><em><strong>(PS. Haha, salanimet go brrr :D)</strong></em></p></blockquote><p></p>
[QUOTE="annimetall, post: 103948, member: 470"] Viisi-kuusi vuotta sitten olin seitsemännellä luokalla. Alkuun kaikki oli hyvin, oli kavereita, joiden kuvittelin välittävän minusta. Oli kiusaaja, jolle lopulta opin panemaan kampoihin. En koskaan lukenut kokeisiin (en koskaan ole, en ymmärrä miten se muka toimii), mutta sain silti numeroita kahdeksan ja kymmenen väliltä jokaisessa aineessa. Vuoden edetessä aloin ymmärtää, etteivät "kaverini" oikein pitäneet minusta. Aloin viettää enemmän aikaa yksinäni, lukien. Kun joku tuli juttelemaan, lähinnä mulkaisin ja palasin takaisin kirjaani. Kahdeksannen luokan vietin lukien, musiikkia kuunnellen, pääasiassa yksin. Joskus harvoin saatoin olla tulevan ystäväni Marvelin kanssa, loppuvuotta kohden lähennyimme huomattavasti. Olimme ulkopuolisia, joten olimme yhdessä yksin. Siitä se sitten lähti. Seitsemännestä ja kahdeksannesta luokasta minulla ei oikeastaan muuta sanottavaa ole. Rippileirikesä koitti. Samalla leirillä oli lähes koko luokkani, plus satunnainen ihminen, Pehko. Marvel ja minä tarjosimme tälle ystävällisesti huoneseuraa, ja niin olimme viikon ajan kämppiksiä. Marvel ja Pehko lähinnä manasivat huoneessaan, kun minä olin Alkoholistin kanssa pelaamassa biljardia, kävelemässä tms. Kerran tai pari sain heidät mukaamme, mutta yleensä he jäivät lukemaan. Yhdeksännellä luokalla viimein löysin täydellisen porukan (jota siskoni osuvasti kutsui "luusereiksi"). Olimme niinsanotusti ulkopuolisia, joten, kuten sanoinkin jo, täydellistä. Meitä oli 5: Thai, Alkoholisti, Marvel, Mosse ja AM (eli minä :D). Alkoholistilla oli ysillä yksityinen lapsenvahti, jota Liisaksi kutsutaan. Liisan ainoa tehtävä oli pitää Alkoholistia silmällä koulupäivien aikana. Yhdeksännen luokan jälkeen olen nähnyt kaikkia muutaman kerran ohimennen, Alkoholistia ja Mossea eniten. Alkoholistia en tule koskaan enää näkemään. Perukoulun jälkeen päätin mennä lukioon. Kaksi kuukautta myöhemmin vaihdoin ammattikouluun. Lukio ei vain ollut minulle, vaikka sain siellä paljon ystäviä. Ja yllätys: Pehko oli lukiossa samalla luokalla kanssani! Ammattikoulussa kolmantena päivänä päädyin oudon kolmikon neljänneksi jäseneksi. Peikko, Koira ja Tuna olivat uusi kaveriporukkani. Olimme ne luokan äänekkäät pellet, joita sai aina komentaa. Myöhemmin Koira hieman etääntyi, enkä ole kuullut hänestä viime kevään jälkeen. Peikon ja Tunan kanssa näemme säännöllisesti pari kertaa kuussa. Peikko taitaa valmistua nyt keväällä, Tuna ja minä emme todellakaan. Syyskuussa näin Alkoholistin viimeisen kerran. Lokakuun 31. kuulin, ettei häntä enää ole. En vieläkään ole asiasta yli, näen hänet yhä unissani. Mutta se on fine, paraneminen vie aikaa, eikä kaiken tarvitse olla hyvin koko aikaa. Onneksi minulla on Peikko ja Tuna. Lokakuun lopussa myös otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin muusikoiden netissä, että "laulaja tarjolla, tulkaa hakemaan." 5. marraskuuta matka kävikin jo Ouluun koelauluihin. Nyt on albumin äänitykset menossa. Mitä tässä yritän sanoa on, että ei koskaan voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. On ylä- ja alamäkiä, joista päästään eteenpäin. Aina ei mene hyvin, eikä kukaan niin oletakaan. Itketään kun itkettää, nauretaan kun naurattaa. Elämästä saa ja pitää nauttia. Meillehän on annettu vain vajaa sata vuotta tällä planeetalla. Uskalla olla oma itsesi, tee mistä nautit, ole muille ystävällinen ja he ovat ystävällisiä sinulle. Ainakin yleensä. Thank you for coming to my Ted-talk, see you next year. [I][B](PS. Haha, salanimet go brrr :D)[/B][/I] [/QUOTE]
Lisää lainaukset...
En ole robotti
Lähetä vastaus
Etusivu
Keskustelut
Keho, mielenterveys & syvälliset
Elämä on outoa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
Hyväksyn
Lue lisää...
Ylös
Pohja
