Makkachin
Puudeli
- Liittynyt
- 3.2.2021
- Viestejä
- 2,151
- Reaktioarvo
- 1,182
Kirjoittajana olen jumalan selittäjä, joka lausuu syntisiä lorujaan kera monien vippaskonstien, jotka suurelta yleisöltä jäävät tyystin huomaamatta. He eivät ole ymmärtäneet, ettei jumala tarvitse selittäjää, eikä jumalan selittäminen oikeasti ole laisinkaan mahdollista; jumala nimittäin ei muulla mieltänsä vaivaa kuin olemisella, ja turhanpäiväisten harrastusten tai luonteen pienten eriskummallisuuksien tarkastelemiseen ei ole ainuttakaan hyveellistä syytä. Paheellisia syitä taas löytyy pilvin pimein. Itse nautin suuresti siitä voimasta ja illuusioni itsetunnon kohotuksesta, jota satunnaiset nokkelat sanankäänteet saavat sydämessäni aikaan. Kuten kaikki epäjumalalliset sivujuonteet maailmankaikkeuden järjestyksessä, myös nämä paholaisen myrkyttämät ilot olen kohottanut elämässä tärkeimmäksi mahdolliseksi päätepisteeksi ja tarkoitukseksi, joiden varjolla pyrin kruunaamaan itseni jumalaakin korkeammaksi universumin hallitsijaksi. Tämä kaikki aiheuttaa sisimmässäni hillitöntä, ironista hupia, mutta lopulta olen minäkin miljardien muiden tavoin hyväksynyt itseni tämän järjettömän illuusion orjaksi, mikä minun tietysti väistämättä kuuluukin olla, mikäli jumalalta kysytään. Se onkin kaikkivaltiaan villein ja kaikista onnistunein jekku. Ihan kateeksi käy!
Taustatyönä kirjoituksiini minun on täytynyt vierailla jumalan luona useampaan kertaan. Rehellisesti sanottuna voin myöntää, ettei se ole aina ollut helppoa. Ennen ensimmäistä vierailuani olin jo useaan otteeseen yrittänyt kertoa jumalasta kirjoituksissani, vaikka en ollut koskaan tavannut häntä. Nykypäivänä olen arvatenkin häpeissäni siitä, mutta annettakoon anteeksi nuoruuteni erehdykset, jollaisia jokaiselle on sattunut. Tiedän sen, koska selittäjänä minulla on ainutlaatuinen mahdollisuus raottaa verhoa sokean kansan ja kaikkitietävän olemuksen välillä, vaikka sokea kansa on nimensä mukaisesti yhä sokea ja kaikkitietävä on edelleen tietoinen, ettei sokealle auta huutaa totuuksia, sillä sokea sattuu myös olemaan kuuro ja täysin ilman mitään muitakaan aisteja. Kaikki tämä asettaa kyseenalaiseksi elämäntyöni tarkoituksen, mutta sitä minulla ei ole aikaa sen enempää pohtia, sillä kaikki tämä huutaminen vie täysin voimani. Palatakseni kuitenkin alkuperäiseen asianhaaraani, olin siis yrittänyt sokeasti tehdä arvokasta työtä, jonka suorittamiseen on aidot valmiudet ainoastaan niillä, jotka ovat joskus tavanneet kirjoituksiensa kohteen. Tästä erheestäni jumala raivostui, vaikka jumalalla ei olekaan tunteita, niin jos kuitenkin kuvittelisimme jumalan ihmisen kaltaiseksi, niin kuvailisimme tapahtunutta raivostumiseksi.
Tyydyttääkseni uteliaisuutenne, hyvät lukijat (uteliaisuus on yksi niistä ihmisen ominaisuuksista, joita jumala minulle useaan kertaan painotti, oikein alleviivasi ja tenttasi keskellä yötä nipistämällä kovaa pottuvarpaasta, jonka jälkeen minun täytyi välittömästi luetella viisi ihmisen perustavaa ominaisuutta, joista uteliaisuus oli kolmantena, joskin huonoina päivinään jumala nimitti ominaisuutta turhamaiseksi tärkeilyksi ja nuuskimiseksi), aion kertoa yksityiskohtaisesti jumalan raivostumisesta kohtaani. Niin, kenties sivupoluille rönsyilevä kerrontani kielii jotain siitä häpeästä, mitä tämän tapahtumakulun esille tuonti minussa yhä aiheuttaa, mutta löytämäni viisauden turvin aion suorittaa työni totuuden selittäjänä mahdollisimman perinpohjaisesti ja rehellisesti. Rehellisyyttähän ei lain nimissä kumoa mikään turhanpäiväinen kaartelu tai kuorrutetut lauseet, elleivät ne todella väitä päinvastaisuuksia totuudesta. Mahdollisuuteni kirjoittajana ovat siis täten lähestulkoon rajattomat, ja sanojeni takana seisoo jumala. Hyvät hyssykät sentään, miten pakanallisen ylpeäksi se minut tekeekään itsestäni! Onneksi työni sen minulle suo. Voin olla vähän turhamainen, koska tiedän kuitenkin lopulta olevani varsin mitätön. Jumala se on, joka oikeasti puhuu. Ja epätavallisen onnekas se, joka ymmärtää.
Valheellinen en tosiaan kykene olemaan, joten vihdoin astelemme lupaamani tarinan pariin.
Taustatyönä kirjoituksiini minun on täytynyt vierailla jumalan luona useampaan kertaan. Rehellisesti sanottuna voin myöntää, ettei se ole aina ollut helppoa. Ennen ensimmäistä vierailuani olin jo useaan otteeseen yrittänyt kertoa jumalasta kirjoituksissani, vaikka en ollut koskaan tavannut häntä. Nykypäivänä olen arvatenkin häpeissäni siitä, mutta annettakoon anteeksi nuoruuteni erehdykset, jollaisia jokaiselle on sattunut. Tiedän sen, koska selittäjänä minulla on ainutlaatuinen mahdollisuus raottaa verhoa sokean kansan ja kaikkitietävän olemuksen välillä, vaikka sokea kansa on nimensä mukaisesti yhä sokea ja kaikkitietävä on edelleen tietoinen, ettei sokealle auta huutaa totuuksia, sillä sokea sattuu myös olemaan kuuro ja täysin ilman mitään muitakaan aisteja. Kaikki tämä asettaa kyseenalaiseksi elämäntyöni tarkoituksen, mutta sitä minulla ei ole aikaa sen enempää pohtia, sillä kaikki tämä huutaminen vie täysin voimani. Palatakseni kuitenkin alkuperäiseen asianhaaraani, olin siis yrittänyt sokeasti tehdä arvokasta työtä, jonka suorittamiseen on aidot valmiudet ainoastaan niillä, jotka ovat joskus tavanneet kirjoituksiensa kohteen. Tästä erheestäni jumala raivostui, vaikka jumalalla ei olekaan tunteita, niin jos kuitenkin kuvittelisimme jumalan ihmisen kaltaiseksi, niin kuvailisimme tapahtunutta raivostumiseksi.
Tyydyttääkseni uteliaisuutenne, hyvät lukijat (uteliaisuus on yksi niistä ihmisen ominaisuuksista, joita jumala minulle useaan kertaan painotti, oikein alleviivasi ja tenttasi keskellä yötä nipistämällä kovaa pottuvarpaasta, jonka jälkeen minun täytyi välittömästi luetella viisi ihmisen perustavaa ominaisuutta, joista uteliaisuus oli kolmantena, joskin huonoina päivinään jumala nimitti ominaisuutta turhamaiseksi tärkeilyksi ja nuuskimiseksi), aion kertoa yksityiskohtaisesti jumalan raivostumisesta kohtaani. Niin, kenties sivupoluille rönsyilevä kerrontani kielii jotain siitä häpeästä, mitä tämän tapahtumakulun esille tuonti minussa yhä aiheuttaa, mutta löytämäni viisauden turvin aion suorittaa työni totuuden selittäjänä mahdollisimman perinpohjaisesti ja rehellisesti. Rehellisyyttähän ei lain nimissä kumoa mikään turhanpäiväinen kaartelu tai kuorrutetut lauseet, elleivät ne todella väitä päinvastaisuuksia totuudesta. Mahdollisuuteni kirjoittajana ovat siis täten lähestulkoon rajattomat, ja sanojeni takana seisoo jumala. Hyvät hyssykät sentään, miten pakanallisen ylpeäksi se minut tekeekään itsestäni! Onneksi työni sen minulle suo. Voin olla vähän turhamainen, koska tiedän kuitenkin lopulta olevani varsin mitätön. Jumala se on, joka oikeasti puhuu. Ja epätavallisen onnekas se, joka ymmärtää.
Valheellinen en tosiaan kykene olemaan, joten vihdoin astelemme lupaamani tarinan pariin.
