Syvälliset Miten pystyn ikinä hyväksymään sen ikävän tosiasian että kissani kuolee joskus?

[Minkelii]

Rakkainta ei voi korvata mikään. Mun kissa vaan on jotenkin niin ainutlaatuinen maatiaiskissaksi. Elämästä lähtee paljon pois kun lemmikki kuolee.
Saattaa olla itsekästä kissan kannalta ajatella näin, mutta kiintymys on niin vahva kissaan niin sen kuolema ois liian kova paikka itselleni. Tuntuu ihan kauheelta ajatella sitä miten tyhjältä talo tuntuis ilman kissaa sillon kun meen porukoilla käymään.

 

[Skeletor]

Ei sitä pystykään hyväksymään. Joka päivä mietin Tahvo Kissa-kissaa, asuntoni on koristeltu sen kuvilla.

 

[Minkelii]

Näen edelleen unia kissastani, joka kuoli kolme vuotta sitten. Kutsuin kissaa usein vanhaksi herraksi viimeisinä elinvuosinaan. Näin sen kuoleman ihan vierestä. Koko perhe oltiin vanhan herran vierellä lähdön hetkellä.
Se oli meidän kodissa ennen syntymääni eli oli mun elämässäni siitä asti kun olin vauva. Tuntu tosi oudolta sen lähtö kun se oli ollut aina elämässäni. Näen unia siitä ja niiden unien juoni menee aina niin, että lopulta se herääkin henkiin ja osoittautuu, ettei se kuole koskaan. Jokseenkin karmivia unia mutta jokseenkin turvaa tuovia.

 

[Totenkopf]

Ei siihen pysty ikinä varautumaan. Oma kissa on kohta 20v ja aina pelkään sen kuolemaa eikä siitä pääse koskaan kunnolla yli.

 

[Minkelii]

Ei sitä pystykään hyväksymään. Joka päivä mietin Tahvo Kissa-kissaa, asuntoni on koristeltu sen kuvilla.

Edesmennyt lemmikki kulkee mukana aina. Sydämessä ja muistoissa.
Olen harkinnut hankkivani jonkinlaisen muistotatuoinnin edesmenneestä kissastani. Luultavasti kuusen, koska vanha herra rakasti lekotella pihakuusen alla.

 

[Skeletor]

Edesmennyt lemmikki kulkee mukana aina. Sydämessä ja muistoissa.
Olen harkinnut hankkivani jonkinlaisen muistotatuoinnin edesmenneestä kissastani. Luultavasti kuusen, koska vanha herra rakasti lekotella pihakuusen alla.

Snif snif

 

[Minkelii]

Ei siihen pysty ikinä varautumaan. Oma kissa on kohta 20v ja aina pelkään sen kuolemaa eikä siitä pääse koskaan kunnolla yli.

Joo ihokarvat nousee pystyyn aina lemmikin ikääntyessä. Pelottaa milloin tulee lähtö.

Minuakin hirvitti vanhan herran kohdalla sen ollessa tuossa iässä, vaikken aina edes ajatellut sen iän merkitystä. Kuitenkin lohdullista on ajatella, että hemmottelimme vanhaa herraa sen viimeisinä elinvuosinaan ja annoimme hyvän loppuelämän sille.

Vanhan herran sisarkissa (asui mummolassa) eli pidempään kuin veljensä, kuoli viime vuonna 23-vuotiaana.

 

[Totenkopf]

Joo ihokarvat nousee pystyyn aina lemmikin ikääntyessä. Pelottaa milloin tulee lähtö.

Minuakin hirvitti vanhan herran kohdalla sen ollessa tuossa iässä, vaikken aina edes ajatellut sen iän merkitystä. Kuitenkin lohdullista on ajatella, että hemmottelimme vanhaa herraa sen viimeisinä elinvuosinaan ja annoimme hyvän loppuelämän sille.

Vanhan herran sisarkissa (asui mummolassa) eli pidempään kuin veljensä, kuoli viime vuonna 23-vuotiaana.

Se onkin jo kunnioitettava ikä, mutta kyllä se lemmikin menetys on yksi hirveimmistä asioista ikinä. Aika auttaa, mutta ei tietysti kokonaan poista tuskaa. :(

 

[Poistettukäyttäjänimi174]

Mietin oman koirani kanssa täysin samoja asioita. Ollut matkassani ihan pikkukoululaisesta asti, olen viettänyt puolet elämästäni koiran kanssa. Koirat elävät lyhyemmän aikaa kuin kissat. Kaveri on jo 8-vuotias nyt. Sellaista rotua tosin, joka voisi hyvin porskuttaa vielä toiset kahdeksan, mutta pidän epätodennäköisenä kun koiran terveyttä miettii. Ollaan kerran oltu jo lähellä lopettamispäätöstä, kuitenkin tilanne muuttui paremmaksi. Välillä mietin, että kun herään aamulla, saattaa olla, ettei koirani olekaan enää täällä.

Nyt itken. :(

 

[Minkelii]

Mietin oman koirani kanssa täysin samoja asioita. Ollut matkassani ihan pikkukoululaisesta asti, olen viettänyt puolet elämästäni koiran kanssa. Koirat elävät lyhyemmän aikaa kuin kissat. Kaveri on jo 8-vuotias nyt. Sellaista rotua tosin, joka voisi hyvin porskuttaa vielä toiset kahdeksan, mutta pidän epätodennäköisenä kun koiran terveyttä miettii. Ollaan kerran oltu jo lähellä lopettamispäätöstä, kuitenkin tilanne muuttui paremmaksi. Välillä mietin, että kun herään aamulla, saattaa olla, ettei koirani olekaan enää täällä.

Nyt itken. :(

Voi ei, ihan kamalaa :(

 

[Mursuilijaa]

Oma rakkani kuoli pari viikkoa sitten. Olihan hän jo vanha ja sokeakin. Elämässä oli silti herralla vielä paljon iloa, ymmärsi jos sanoi, että puita hakemaan. Innoissaan juoksi jo ovelle ja siitä suoraa edellä puutallia kohti... vaikka ei nähnyt!! :')

Myönnettävä on, etten koskaan osannut ajatellakaan luopuvan hänestä. Paras ystäväni, nyt ja aina... :'( Ikävä on todella kova.

 

[Minkelii]

Oma rakkani kuoli pari viikkoa sitten. Olihan hän jo vanha ja sokeakin. Elämässä oli silti herralla vielä paljon iloa, ymmärsi jos sanoi, että puita hakemaan. Innoissaan juoksi jo ovelle ja siitä suoraa edellä puutallia kohti... vaikka ei nähnyt!! :')

Myönnettävä on, etten koskaan osannut ajatellakaan luopuvan hänestä. Paras ystäväni, nyt ja aina... :'( Ikävä on todella kova.

Voi ei. Otan osaa :( <3

 

[Mursuilijaa]

Voi ei. Otan osaa :( <3

Kiitos <3